Åland United kaatoi Djurgårdenin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ennen perjantain ottelua Åland United oli ainoastaan kertaalleen voittanut Damallsvenskanin joukkueen. Se tapahtui heinäkuussa 2014, kun kohtasi AIK:n Mestarien liigan karsinnoissa. Perjantaina tilille tuli toinen voitto, kun Åland United kaatoi Djurgårdens IF:n 1-0 (1-0).

Kun kyseessä on harjoitusottelu, ei tuloksella ole lopulta juuri painoarvoa, mutta Damallsvenskan-joukkueen pitäminen nollilla on kova suoritus. Erityisesti ensimmäisellä puoliajalla Åland Unitedilla oli paikkoja useampaankin maaliin.

Valmennusjohdon laatiman taktiikan mukaan Åland United aloitti korkealla ja aggressiivisella prässillä ja isolla energialla. Jo ensimmmäinen kymmenminuuttinen tarjosi tapahtumia molemmissa päissä. Signy Aarnalla oli kolme hyvää maalipaikkaa ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana ja DIF:n Ogonna Chukwudilla oli paikka siirtää vieraat johtoon, mutta yritys meni yli maalin.

Erinomaisesti pelannut Aarna vihdoin onnistui 16 minuutilla, kun Tiia Peltosen pitkä syöttö käynnisti hyökkäyksen ja Aarna onnistui taistelemaan pallon ja nosti pallon yli maalivahti Jennifer Pelleyn. Maali vain nosti kotijoukkueen energiaa ja Åland United taisteli vahvasti.

Puoliajan lopulla maalipaikkoja oli hieman vähemmän. Emelie Johansson pääsi laukomaan Aarnan esityöstä, Phoenetia Browne kääntyi vaarallisesti rangaistusalueelle, mutta enempää maaleja ei nähty. DIF:llä oli myös pari paikkaa, mutta Mia Jalkerud ja Irma Helin eivät onnnistuneet ohittamaan Anna Tammista.

Toiselle puoliajalle DIF tuli vahvasti ja nosti enemmän pelaajia hyökkäykseen. DIF sai luotua muutamia paikkoja, muttei onnistunut maalinteossa.

  • Åland United