AC Oulu ja TPV voittoihin – Pietarsaaressa tasapeli

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ykkösen kauden yhdeksäs kierros ja samalla kauden ensimmäinen kolmannes saatiin päätökseen sunnuntaina pelattujen kolmen ottelun myötä.

Voittoihin sunnuntaina ylsivät sarjataulukon kolmonen AC Oulu sekä keskikastiin noussut TPV. Pietarsaaressa puolestaan nähtiin tasapeli FF Jaron ja AC Kajaanin kesken.

Tammisaaressa AC Oulu avasi maalihanat jo 5. minuutilla Juho Mäkelän osumalla. ”Mäksä” iski kahdesti vielä toisella jaksolla ja viimeisteli hattutemppunsa sekä samalla selkeän oululaisvoiton.

Tammelassa TPV otti arvokkaan voiton FC KTP:sta. Ottelun ainoan osuman iski Eetu Kolu hiukan ennen tunnin täyttymistä pelikellossa.

FF Jaro ja AC Kajaani puolestaan jakoivat pisteet lukemin 1-1. Vieraat olivat pitkään kiinni voitossa Oskari Rounajan maalilla, mutta Anthony Olusanyan osuma vartti ennen loppua riitti pisteeseen kotijoukkueelle.

Ykkönen sunnuntaina 16.6.:
EIF – AC Oulu 0-3 (0-1)
TPV – FC KTP 1-0 (0-0)
FF Jaro – AC Kajaani 1-1 (0-1)