”1990-luvun vitsipelikirjalla ei voi jatkaa enää 2020-luvulla" - Jalkapalloyhteisö aikoo kitkeä häirinnän kentältä ja kopeista kaikissa muodoissaan

Julkaistu

  • Jalkapalloharrastus

Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK) on julkaissut Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisurheilijoiden kohtaamaa seksuaalista ja sukupuolista häirintää. Suomen Palloliitto osallistui tutkimukseen, ja SUEK kokosi myös oman jalkapalloon keskittyvän lajikohtaisen raportin.

SUEKin tutkimukseen osallistuneista jalkapalloilijoista kolmasosa kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää viimeisen viiden vuoden aikana. Yleisimpänä seksuaalisen häirinnän muotona oli koettu häiritsevää puhetta.
 
Tutkimuksessa huomautetaan, että jalkapallon osalta tulokset ovat suuntaa antavia pienen vastausprosentin (1%) takia.
 

Häirintään syyllistyy useimmiten toinen pelaaja

 
Eniten häirintää oli koettu toisten urheilijoiden taholta: kolmasosa häirinnästä tulee toiselta pelaajalta. Esimerkiksi harjoitustilanteissa ja pukukopeissa esiintyvät epäasialliset kommentit ja vitsit ovat tulosten perusteella mahdollisia.
 
Jalkapallon pelaajayhdistyksen yhteyspäällikkö ja Suomen futsalmaajoukkueen kapteeni Panu Autio pitää tutkimukseen osallistumista tärkeänä asiana. Hän herättelee pelaajia pohtimaan myös omaa toimintaansa.
 
- Tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä. Meidän jokaisen pelaajan tulee katsoa peliin ja pysähtyä pohtimaan keskustelukulttuuria omissa joukkueissa, pukukopeissa ja pelimatkoilla. Totta kai tässä herää myös ajatus, että olenko itse sanonut joskus jotain häiritsevää, Autio sanoo.
 
Joukkueet viettävät viikoittain paljon aikaa harjoituskentällä ja pukuhuoneissa yhdessä. Pukukopissa pelaajille syntyy usein oma keskustelukulttuurinsa, ja parhaimmillaan joukkueympäristö voi toimia muuta arkea tasapainottavana turvapaikkana, jossa keskittyminen suuntautuu jalkapallon ympärille ja muu maailma unohtuu hetkeksi. Monelle pelaajalle pukukoppi on tärkeä tila.
 
- Pukukoppien suunsoitto on monien mielestä hauskaa ja tärkeä osa joukkuehengen rakentamista. Siellä ollaan suljettujen ovien takana joukkueen kesken. Siellä vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja asioista voidaan puhua hyvinkin suoraan.
 
- Pukukopeissa vietetään myös aikaa alasti. Vitsien teemat saattavat usein pyöriä myös navan alapuolella. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa.  
 
Intiimissä tilassa voi kuitenkin syntyä ongelmia, kun erilaiset luonteet kohtaavat. Ääritapauksien osalta rajojen vetäminen on selkeää: jokainen tietää, millainen toiminta on täysin asiatonta.
 
Harmaalla alueella liikuttaessa rajojen asettaminen on vaikeampaa. Joku voi kokea häiritseväksi toisen harmittomana pitämän vitsin.
 
- Joukkueessa saattaa olla parikymmentä pelaajaa, joista suurin osa pitää jotain juttua hauskana ja harmittomana, kuitenkin yksi tai kaksi pelaajaa voi kokea sen häiritsevänä. Näitä tilanteita pitäisi meidän kaikkien pystyä tunnistamaan herkemmin ja välttämään.
 
Pelaajayhdistyksen hallituksen jäsen ja HJK:n kapteeni Linda Ruutu tunnistaa pukukopin joukkuetta yhdistävän positiivisen vaikutuksen. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa sitä, että asioista pitäisi pyrkiä keskustelemaan, vaikka aihe on vaikea.
 
- Häirinnän ennaltaehkäisyn kannalta äärimmäisen tärkeää on asiasta keskustelu avoimesti. Esimerkiksi pukukoppikulttuuriin liittyy valtavan paljon positiivisia asioita, mutta varmasti osa häirinnästä on tapahtunut pukukoppien sisällä. Meidän tulee kyetä pohtimaan, millaista on hyvä pukukoppipuhe tai minkälainen käytös on urheilussa ylipäänsä ok. Kaikkeen ei välttämättä löydy yksiselitteisiä vastauksia, mutta näistä teemoista on todella tärkeä käydä keskustelua, Ruutu sanoo.

Häiritsevää katsomohuutelua

Yleisön, fanien ja someseuraajien osuus oli häirintään syyllistyneiden joukossa merkittävä. Kannustuksen lisäksi sivulehtereiltä saattaa kuulua huutelua, jolla yritetään päästä vastustajan ihon alle. Epäasiallisuudet voivat kohdistua jopa omaan joukkueeseen.
 
- Jostain syystä urheiluyhteisönä hyväksymme urheilukatsomossa käytöstä, jota ei pidettäisi hyväksyttävänä juuri missään muualla. Tämä on mielestäni hyvä paikka pohtia, minkälaista urheilukulttuuria haluamme olla luomassa tästä eteenpäin, Ruutu sanoo.
 
Kannustajien epäasiallinen käytös voi karkottaa myös muita katsojia yleisöstä.
 
- Tiedän, että osa ihmisistä vierastaa urheilukatsomoita sen takia, etteivät halua kuunnella siellä tapahtuvaa “öyhötystä”. Esimerkiksi henkilökohtaisuuksiin menevät loukkaukset, homottelu tai rasistiset huutelut eivät kuulu kentälle eivätkä katsomoon, ja niihin pitää pystyä puuttumaan entistä tehokkaammin, Ruutu jatkaa.
Omien virheiden myöntäminen on hankalaa, mutta muutos vaatii myös itsekriittistä ajattelua.
 
- Meidän täytyy urheilumaailmassa olla entistä parempia häirinnän ennaltaehkäisyssä ja tunnistamisessa. Siinä on meillä kaikilla vastuu. Pidän tärkeänä, että jokainen - oli oma rooli futisperheessä mikä tahansa - on valmis tarkastelemaan omia toimintamallejaan ja rehellisesti arvioimaan, olisiko omassa käytöksessä parannettavaa.

”1990-luvun vitsipelikirjalla ei voi jatkaa enää 2020-luvulla”

Häirinnästä puhuminen on tärkeä osa ilmiön kitkemistä. SUEKn tutkimustulokset osoittavat, että työtä on vielä tehtävänä. Ruutu nostaa esiin myös seurojen ja joukkueiden roolin.
 
- Kaikissa seuroissa olisi hyvä olla selkeä ja kaikkien tiedossa oleva protokolla häirinnästä raportoimiseen, jos sellaista tapahtuu. 
 
Et ole yksin -hanke on tärkeä esimerkki urheiluyhteisön ja Palloliiton omista toimista häirinnän kitkemiseksi. Palvelun tavoitteena on ennaltaehkäistä ja vähentää muun muassa nimenomaan seksuaalisen ja sukupuolisen häirinnän kokemuksia urheilussa.
 
- Et ole yksin -palvelu on hyvä esimerkki turvallisemman ympäristön luomisesta. On tärkeää, että häirintää kohdanneilla on mahdollisuus kertoa kokemuksistaan matalalla kynnyksellä.
 
Autio huomauttaa, että urheilu ei ole muusta maailmasta irrallaan. 
 
- SUEK:n tutkimus antaa urheiluyhteisölle ja futisperheelle mahdollisuuden jatkaa omaa tärkeää #metoo -keskusteluaan. Yhteiskunnan muutos pitää tunnistaa myös pukukopeissa ja 1990-luvun vitsipelikirjalla ei voi jatkaa enää 2020-luvulla, Autio sanoo.
 
- Jalkapalloperheessä toimimisen tulisi olla tasosta riippumatta kaikille turvallista. Oli kyseessä sitten maajoukkuetason futsal, harrastefutis, rantajalkapallo tai e-futis, sen pitäisi olla mukana oleville hyvä harrastus tai ammatti, jossa ei tarvitse kokea häirintää.  
 
Jalkapallon osalta vastauksia häirintäselvitykseen tuli yhteensä 358. Kysely lähetettiin 32 979 urheilijalle, joten vastausprosentiksi muodostui 1.
- Matalan vastausprosentin sekä vastaajien sukupuolijakauman vuoksi näiden tulosten perusteella ei voida tehdä suoria yleistyksiä koko lajia koskien, tutkimuksessa todetaan. 
-Tuloksiin on syytä suhtautua suuntaa antavina. Toisaalta on huomioitava, että vastaajamäärä on lukumäärällisesti melko suuri.    
 

Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa raportti >>

Jalkapallon lajikohtainen raportti >>

Lisätietoa: Timo Huttunen, Palloliiton seurapalvelujohtaja, 040 823 5270

Palloliiton ja urheiluyhteisön käynnissä olevat toimenpiteet häirinnän kitkemiseksi:
Et ole yksin – Urheiluharrastuksen on oltava turvallista
ILMO-palvelu – Ilmoita urheilijan tai muun toimijan epäilyttävästä toiminnasta
Kannusta mua -kampanja
Vihreä kortti
Urheilun pelisäännöt
Koulutusmateriaali

Lisäksi:
- Seuratoimijakoulutukset SPL 1 ja SPL 2 -koulutusten sisällöissä ennaltaehkäisevästi
- Seurojen joukkueenjohtajakoulutusvastaavien koulutussisällöt häirinnän ehkäisemiseksi
- Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma
- SPL valmentajakoulutuksissa osana henkiseen ja fyysiseen turvallisuuteen liittyvät osiot ja positiivisen ilmapiirin luominen

 

  • Palloliitto