Alue- ja seurakoulutukset

 

Ohjeistus seurakurseista

Alueellinen valmennuskoulutus järjestelmä

Olemme siirtyneet alueelliseen valmennuskoulutusjärjestelmään, jossa muutamille seuralle on nimettynä oma piirikouluttaja. Piirikouluttaja kouluttaa D-tason valmennuskursseja. Koulutuksia tehdään yhteistyössä muiden alueen seurojen kanssa. Valmennuskoulutus on yksi tärkeimmistä osa-alueista, kun haluamme kehittää pelaajiemme tasoa. Tarkeätä on nyt, että jokainen junioriseura tekee valmennuskoulutuksesta suunnitelman. Tämä toteutetaan yhdessä piirikouluttajan kanssa (E-D-taso). Tätä varten olemme kouluttaneet 10 piirikouluttajaa.

 

Roolit seurakoulutuksessa

Alueellisessa valmennuskoulutuksessa on neljä eri roolia. Mukana on seuroja, jotka eivät osallistu varsinaisesti kurssien järjestämiseen. He saavat laittaa valmentajansa koulutuksiin, mutta joutuvat maksamaan siitä hiukan enemmän kuin koulutusta järjestävä seura.
Koulutusta järjestävä seura on suuressa roolissa ja kantaa ison vastuun koulutuksien onnistumisesta. Järjestävä seura joutuu olemaan yhteydessä oman paikkakunnan olosuhdevastaaviin. Olosuhteet ovat yksi tärkeimmistä onnistumisen edellytyksistä kursseilla. Kouluttaja tekee eniten yhteistyötä järjestävän seuran kanssa, laatien ohjelmat ja aikataulut piirin edellyttämällä tavalla. Järjestävä seura myös huolehtii materiaalin tilauksesta ja ilmoittautumisesta kurssille.
Kouluttaja koordinoi oman alueensa seurojen tapaamiset ja laatii koulutussuunnitelmat yhdessä seurojen kanssa. Piirikouluttaja vastaa ohjelman toimivuudesta, kurssin laadun varmistamiseksi. Tärkeintä kouluttajan roolissa on kuitenkin kurssien vetäminen ammattitaitoisesti ja laadukkaasti. E- ja D-kursseilla kouluttajan pitää saada kurssilaiset innostuneeksi valmentamisesta.

Piirin rooli on koordinoida koko toimintaa, kouluttaa kouluttajat ja järjestää täydennyskoulutusta. Yhteistyö Suomen palloliiton koulutus toiminnan kanssa on ehdottoman tärkeätä. Piiri myös valvoo koulutuksien laatua, tarkastamalla ohjelmat ja käymällä paikanpäällä tutoroimassa kouluttajia. Koulutuksien rekisteröinti kuuluu myös piirin velvollisuuksiin.

 

Ohjeistus kurssien järjestämisestä

Kurssien onnistuneessa järjestämisessä on ehdottoman tärkeätä edetä alla olevan listan mukaan kronologisessa järjestyksessä.

1. Koulutussuunnitelma ja ajankohdat

 Piirikouluttaja suunnittelee alueelle yhdessä alueen tarpeiden mukaisesti koulutusajankohdat

 Alueen seurat ovat yhteydessä piirikouluttajaan seurojensa koulutustarpeista

 Koulutus voidaan suorittaa joko viikonloppukurssein, prosessina tai pienryhmäkoulutuksena

 

2. Tilojen varaaminen ja ohjelma

Piiri antaa piirikouluttajille ja järjestäville seuroille ohjelmarungot/-mallit

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat huolehtivat luentotilojen toimivuudesta.
Varmistavat, että luentotilat ovat riittävän isot ja siellä on videotykki, fläppitaulu ja paperia

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat Varaavat kurssilla tarvittavat muut tilat; Kenttä ja pukuhuone sekä ruokailu (yhteistyö muiden seurojen kanssa)

 Piirikouluttaja ja järjestävät seurat lähettävät piiriin kurssisuunnitelman

3. Ilmoittautumisen avaaminen ja tiedottaminen

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat avaavat ilmoittautumisen ja tiedottavat siitä alueen muita seuroja

Piiri laittaa tiedotuksen myös piirin sivuille

4. Osallistujat ja materiaalin tilaus

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat Lähettävät osallistujalistat piiriin viikkoa ennen kurssin alkua

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat tilaavat koulutusmateriaalit Valosta 

5. Kurssia ennen

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat lähettävät kurssilaisille kurssiohjelman ja ennakkotehtävät

6. Kurssin jälkeen

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat lähettävät listan hyväksytyistä kurssilaisista piiriin

Piirikouluttaja ja järjestävät seurat laskuttavat muiden seurojen kurssilaisia

Maksimihinnasto mitä järjestävä seura voi laskuttaa muilta seuroilta (/kurssilainen)

-           400-500e

Piiri kirjaa valmentajien suoritukset tiedostoon

Piiri lähettää valmentajille todistukset

Piiri laskuttaa järjestävältä seuralta 10e/kurssilainen