Piirin futsal sarjojen erillismääräykset 2018-2019

Piirin futsal kilpailutoiminnassa noudatetaan pääsääntöisesti Suomen Palloliiton futsalin kilpailumääräyksiä ja muita yleisiä ohjeita. Piirin futsal sarjojen erillismääräykset ovat täydentäviä ja niitä noudatetaan piirin futsal sarjoissa. Piirin kotisivuilla julkaistavat versiot ovat virallisia.

PELIPASSI
Jokaisella viralliseen kilpailuun osallistuvalla pelaajalla tulee olla voimassa kyseessä olevaan kilpailuun oikeuttava pelipassi ja Suomen Palloliiton futsal kilpailumääräyksien 3 §:n w) -kohdassa määritelty vakuutusturva. Lisäksi pelaajalla täytyy olla Palloliiton pelaajarekisterijärjestelmässä Pelipaikassa merkittynä lajiksi "futsal". Tarkistuksissa ilmenneistä puutteista laskutetaan laiminlyöneitä seuroja piirin syyskokouksen hyväksymän sakon mukaisesti 150 € / henkilö / ottelu. Sakko ei kata pelaajan pelipassia, vaan kyseinen pelipassi on tämänkin jälkeen hoidettava kuntoon. Erotuomarin on myös pelikausittain lunastettava pelipassi ennen, kun hän voi toimia erotuomarina. Tarkistuksissa ilmenneistä puutteista laskutetaan laiminlyöneitä erotuomareita piirin syyskokouksen hyväksymän sakon mukaisesti 150 € / henkilö / ottelu.

NUORTEN IKÄLUOKAT PIIRIN SARJOISSA 2018-2019

Futsal P17 (-02)
Futsal P15 (-04)
Futsal P14 (-05)
Futsal P13 (-06)
Futsal P12 (-07)
Futsal P11 (-08)
Futsal P10 (-09)
Futsal P9 (-10)
Futsal P8 (-11)
Futsal T18 (-01)
Futsal T15 (-04)
Futsal T14 (-05)
Futsal T13 (-06)
Futsal T12 (-07)
Futsal T11 (-08)
Futsal T10 (-09)
Futsal T9 (-10)
Futsal T8 (-11)

YLI-IKÄISYYDET
Yli-ikäisyyslupia voidaan myöntää piirin futsalin kilpailutoimintaan piirin yli-ikäisyyssääntöjen mukaisesti anomusten perusteella. Piirin jalkapallon kilpailutoimintaan myönnetyt yli-ikäisyysluvat eivät ole voimassa futsalissa.

KAKSOISEDUSTUKSET
Kaksoisedustuslupia voidaan myöntää piirin futsalin kilpailutoimintaan piirin kaksoisedustussääntöjen mukaisesti anomusten perusteella. Piirin jalkapallon kilpailutoimintaan myönnetyt kaksoisedustusluvat eivät ole voimassa futsalissa.

OTTELUPÖYTÄKIRJAT
Kaikissa piirin järjestämissä futsal kilpailujen otteluissa käytetään sähköistä ottelupöytäkirjaa ja kaikissa otteluissa on mahdollisuus tehdä live otteluseurantaa. Ainoastaan miesten Futsal Kakkosessa live otteluseuranta on pakollinen. Live otteluseurantaa voi tehdä otteluun merkitty kotijoukkue tai turnausmuotoisena pelattavissa kilpailuissa turnausjärjestäjä.

PELIAIKA

Futsal Kakkonen
Futsal Kolmonen
Naisten Futsal Kakkonen
Futsal P17/T18 – Futsal P14/T14
Futsal P13/T13 – Futsal P8/T8
2 x 20 min tehokasta peliaikaa
2 x 13 min tehokasta peliaikaa
2 x 13 min tehokasta peliaikaa
2 x 13 min tehokasta peliaikaa
1 x 25 min suoraa peliaikaa

Muihin piirin järjestämiin futsal kilpailuihin tai karsintoihin voidaan määrätä edellä mainituista poikkeava peliaika.

AIKALISÄ
Piirin futsal sarjoissa joissa pelataan kaksi puoliaikaa, on kummallakin joukkueella oikeus minuutin pituiseen aikalisään kummankin puoliajan aikana. Muissa piirin futsal sarjoissa ei ole käytössä aikalisää.

OTTELUTULOKSET
Kaikissa piirin järjestämissä futsal sarjoissa on kotijoukkueen ilmoitettava ottelutulos ottelupäivän aikana Taso järjestelmään. Turnausmuotoisissa futsal sarjoissa ottelutuloksen ilmoitusvelvollisuus on aina otteluun merkityllä kotijoukkueella, ei turnausjärjestäjällä. Ottelutuloksien ilmoittamisen laiminlyönnistä seuraa piirin syyskokouksen hyväksymä sakko.

LUOVUTUKSET JA SARJASTA LUOPUMINEN
Piirin futsal sarjoissa sallitaan yksi luovutus, poikkeuksena miesten Futsal Kakkonen, jossa luovutuksia ei sallita. Turnauksessa samana päivänä pelattavat ottelut luetaan yhdeksi luovutukseksi. Kahden luovutuksen jälkeen joukkue suljetaan sarjasta. Luovutuksista peritään piirin syyskokouksen hyväksymä kyseisen sarjatason mukainen luovutusmaksu, sekä pelaamatta jääneistä otteluista mahdollisesti aiheutuvat todelliset kustannukset (esim. hallivuokra ja erotuomareiden matkakulut). Mikäli joukkue luopuu tai suljetaan pois sarjasta, on kyseinen joukkue myös vastuussa pelaamatta jääneistä otteluista mahdollisesti aiheutuvista todellisista kustannuksista (esim. hallivuokra). Erotuomaripalkkiota pelaamattomasta ottelusta ei makseta.

SIJOITUKSET KILPAILUISSA
Piirin futsal sarjoissa tasapisteiden sattuessa joukkueiden sijoitus ratkeaa Suomen Palloliiton futsalin kilpailumääräysten 7 § 2 momentin mukaan. Mikäli sijoituksista pelataan suoraan ainoastaan yhdessä turnauksessa, niin silloin tasapisteiden sattuessa joukkueiden sijoitus ratkeaa Suomen Palloliiton futsalin kilpailumääräysten 7 § 3 momentin mukaan.

MITALIT / PALKINNOT
Piirin P15/T15 – P12/T12 ikäluokkien futsal sarjoissa jaetaan mitalit (14 kpl/joukkue) sarjan kolmelle parhaalle joukkueelle. Piirin muissa futsal sarjoissa ei jaeta mitaleja tai palkintoja.

PELAAJAMÄÄRÄT JA VAIHTOPELAAJAT
Kummassakin joukkueessa saa olla kentällä enintään viisi (5) pelaaja, joista yhden on oltava maalivahti (4 + mv). Vaihtopelaajia saa olla enintään yhdeksän eli ottelupöytäkirjaan saa merkitä korkeintaan 14 pelaajaa / ottelu. Ottelua ei saa aloittaa, mikäli jommassakummassa joukkueessa on vähemmän kuin kolme (3) pelaajaa. Ottelu lopetetaan, jos jommassakummassa joukkueessa on kentällä vähemmän kuin kolme (3) pelaajaa.

PALLO
Ottelun / turnauksen järjestäjän tulee huolehtia ottelupalloista (vähintään kaksi palloa, joista toinen varalla), joiden tulee olla FIFA:n futsalsääntöjen mukaisia.

VAIHTOPENKKI JA TEKNINEN ALUE
Piirin otteluissa on noudatettava teknistä aluetta koskevia määräyksiä, vaikka aluetta ei olisikaan merkitty. Ottelun kotijoukkueen / turnauksen järjestäjän tulee huolehtia siitä, että ns. teknisellä alueella on joukkueille vähintään penkit taustahenkilöitä ja vaihtopelaajia varten. Vain pelaajarekisterijärjestelmä Pelipaikkaan rekisteröidyt joukkueiden taustahenkilöt (enintään 6) voidaan merkitä ottelupöytäkirjaan ja vain näillä on oikeus ja velvollisuus olla teknisellä alueella.

VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT
Piirin futsal kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Palloliiton futsalkilpailujen varoitukset ja kentältäpoistot sääntöjä. Ainoastaan miesten Futsal Kakkosessa lasketaan kumulatiivisia varoituksia. Pelaajan saatua ensimmäiset neljä (4) varoitusta seurauksena on yhden (1) ottelun pelikielto. Seuraavat kolme (3) varoitusta aiheuttavat yhden (1) ottelun pelikiellon. Seuraavat kaksi (2) varoitusta aiheuttavat yhden (1) ottelun pelikiellon ja tästä seuraavat kaksi (2) varoitusta aiheuttavat aina yhden ottelun pelikiellon. Muissa piirin futsal sarjoissa ei lasketa kumulatiivisia varoituksia. Samassa ottelussa saaduista kahdesta (2) varoituksesta, pelaaja poistetaan kentältä ja seuraa yhden (1) ottelun pelikielto. Kaikissa piirin sarjoissa suorasta kentältäpoistosta seuraa yhden (1) ottelun pelikielto. Pelikielto on kärsittävä välittömästi sen joukkueen, jossa pelikielto on saatu, seuraavissa virallisissa futsal otteluissa. Ennen pelikiellon kärsimistä pelaaja ei saa pelata virallisia otteluita missään muussakaan joukkueessa. Mikäli erotuomari poistaa taustahenkilön tekniseltä alueelta, on seurauksena automaattisesti yhden (1) ottelun toimitsijakielto. Toimitsijakieltoon määrätty henkilö ei saa toimia virallisiin otteluihin liittyvissä tehtävissä, joihin lasketaan myös pelaaminen. Erotuomarin on suorissa kentältäpoistotapauksissa sekä poistettuaan taustahenkilön tekniseltä alueelta aina laadittava erillinen raportti ja toimitettava se kilpailunjärjestäjälle välittömästi ottelun jälkeen. Piirin kurinpitovaliokunta voi, raportin ja kaikilta osapuolilta saadut kirjalliset vastineet tutkittuaan, määrätä rangaistusmääräysten mukaisesti pelikieltoa. Joukkueiden tulee kirjata ja valvoa pelaajiensa pelikiellot ja taustahenkilöiden toimitsijakiellot, sekä itse huolehdittava siitä, että se ei käytä otteluissaan pelikiellossa/toimitsijakiellossa olevaa henkilöä.

VASTALAUSEET
Futsalin kilpailumääräysten tai muiden futsal kilpailutoimintaa koskevien määräysten rikkomuksista voi samaan kilpailuun samassa lohkossa osallistuva seura tehdä vastalauseen. Vastalause on tarkoin perusteltava ja siihen tulee liittää kuitti kilpailun järjestäjän määräämän vastalausemaksun maksamisesta. Maksu palautetaan, jos vastalause hyväksytään. Vastalause on käsiteltävä kahden viikon kuluessa sen saapumisesta piirin kilpailujen osalta piirihallituksen asettamassa elimessä eli piirin vastalause- ja kurinpitovaliokunnassa. Vastalausetta koskevaan
päätökseen tyytymätön samaan kilpailuun samassa lohkossa osallistuva seura voi valittaa päätöksestä seitsemän vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista piirihallitukseen. Valitukseen tulee liittää kuitti piirin määräämän valitusmaksun maksamisesta. Maksu palautetaan, jos valitus hyväksytään. Piirin kilpailuissa piirihallituksen vastalauseesta antama päätös on lopullinen. Useamman piirin kesken pelattavissa kilpailuissa/sarjoissa vastalauseet käsitellään piirien välisten erillisten kyseistä kilpailua/sarjaa koskevien sopimusten mukaisesti.

KURINPITO
Liiton rangaistusmääräyksissä mainituissa rikkomuksissa rankaisuvaltaa käyttävä elin on piirin järjestämissä kilpailuissa piirihallituksen asettama piirin vastalause- ja kurinpitovaliokunta. Piirin kilpailupäällikkö on kuitenkin nimetty käyttämään rangaistusmääräysten 4 § 1. momentin mukaista rankaisuvaltaa. Edellä mainittujen tahojen tekemästä kuripidollisesta päätöksestä on oikeus valittaa rangaistusmääräysten 8 § mukaisesti. Piirin vastalause- ja kurinpitovaliokunnan päätökseen tyytymätön seura voi valittaa päätöksestä seitsemän vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista piirihallitukseen. Valitukseen tulee liittää kuitti kilpailun järjestäjän määräämän valitusmaksun maksamisesta. Useamman piirin kesken pelattavissa kilpailuissa/sarjoissa kurinpitoasiat käsitellään piirien välisten erillisten kyseistä kilpailua/sarjaa koskevien sopimusten mukaisesti.

EROTUOMARIT
Erotuomariasettelijat asettelevat erotuomarit kaikkiin piirin futsal sarjoihin sekä tarpeen mukaan myös joihinkin muihin piirin tai liiton järjestämiin futsal otteluihin, sarjoihin tai karsintoihin. Piirin kaikissa aikuisten sarjoissa sekä P17 sarjassa käytetään kahta erotuomaria. Piirin muissa nuorten sarjoissa käytetään yhtä erotuomaria. Piirin alueella pelattaviin futsal otteluihin asetellaan kauden aikana erotuomareita useammassa noin kuukauden mittaisessa jaksossa. Erotuomareiden tulee suorittaa pelikausittain tarvittava futsal erotuomarikoulutus, jotta he voivat toimia erotuomareina liiton / piirin futsal sarjoissa.

EROTUOMARIKUSTANNUSTEN MAKSAMINEN
Liiton järjestämien futsal kilpailuiden otteluiden erotuomariston kustannukset maksetaan kilpailunjärjestäjän ohjeiden mukaisesti. Kaikissa piirin aikuisten ja nuorten futsal sarjoissa piiri maksaa erotuomariston kustannukset matkalaskuja vastaan. Piiri hyväksyy erotuomareiden Tasoon syöttämät ottelukohtaiset matkalaskut, niiden sarjojen osalta joiden erotuomarikustannukset maksetaan piirin kautta. Piirin kautta maksettavia erotuomareiden kustannuksia ei makseta, mikäli erotuomarilla ei ole voimassa olevaa pelipassia. Sarjoissa joissa piiri maksaa erotuomarikustannukset, peritään joukkueilta kauden edetessä maksu toteutuneista erotuomarikustannuksista. Erotuomarin tulee toimittaa kilpailunjärjestäjälle verokortti ennen kauden ensimmäistä virallista otteluaan, sillä maksajalla on velvollisuus periä 60 % ennakonpidätys, jollei verokorttia esitetä.

EROTUOMARIN ESTEELLISYYS
Mikäli erotuomari on estynyt saapumasta hänelle määrättyyn otteluun, on hän itse velvollinen järjestämään tilalleen sijaisen. Tehtävää vaihdettaessa erotuomarin tulee pyrkiä siihen, että järjestävälle seuralle ei aiheudu vaihdoksesta oleellisia lisäkustannuksia alkuperäiseen erotuomarimääräykseen verrattuna. Estyneen erotuomarin tulee myös ilmoittaa ottelun kotijoukkueelle, kenet hän on hankkinut sijaisekseen. Ottelun kotijoukkue on velvollinen järjestämään otteluun asetellulle erotuomarille sijaisen ainoastaan siinä tapauksessa, mikäli joukkueet ovat siirtäneet otteluajankohtaa ja erotuomari on estynyt saapumasta otteluun uutena otteluajankohtana. Erotuomarivaihdoksen otteluun hoitaa piiri / erotuomariasettelija ainoastaan silloin, kun otteluun nimetty erotuomari on määrätty liiton tehtäviin, hänelle on virheellisesti aseteltu ottelu hänen ajoissa etukäteen ilmoittamalleen esteellisyyspäivälle tai hän on terveydellisistä syistä kykenemätön hankkimaan itse sijaista.

EROTUOMARITEHTÄVÄN LAIMINLYÖNTI
Mikäli erotuomari ei saavu otteluun, on ottelu kuitenkin pyrittävä pelaamaan aikataulun mukaisesti. Tällöin on erotuomariksi valittava pätevin saatavissa oleva erotuomari. Ellei ketään erotuomaria ole paikalla, tulee otteluun osallistuvien seurojen valita erotuomariksi sopivaksi katsomansa henkilö, jonka valinnasta ei voida tehdä vastalausetta. Erotuomaritehtävän laiminlyönti on ehdottomasti saatettava piirin tietoon. Tehtävänsä laiminlyönyttä erotuomaria laskutetaan piirin syyskokouksen hyväksymän sakon mukaisesti 50 € / ottelu.

OTTELU- JA TURNAUSKUSTANNUKSET
Yksittäisinä otteluina pelattavissa piirin futsal sarjoissa ottelun kotijoukkue vastaa kaikista ottelusta aiheutuvista kustannuksista (mm. tilavuokra ja erotuomarikustannukset). Turnauksina pelattavien piirin futsal sarjojen otteluiden tilavuokrat jaetaan turnaukseen osallistuvien joukkueiden kesken. Jokaisen turnauksen järjestäjälle maksettava ottelukohtainen maksu ilmoitetaan joukkueille turnauskutsun yhteydessä. Ottelukohtainen maksu koostuu tilavuokrista ja ne pyritään jakamaan turnaukseen osallistuvien joukkueiden kesken niin, että turnauksen järjestäjänä toimivalle joukkueelle ei tule lainkaan kustannuksia tilavuokrista. Joukkueiden tulee maksaa ottelukohtaiset maksut turnauksen järjestäjälle aina ennen turnauksen ensimmäistä otteluaan. Joukkueet vastaavat aina itse omista matkakuluistaan. Turnauksen erotuomarikustannukset jaetaan tasan kaikkien turnaukseen osallistuvien joukkueiden kesken.