Pelinohjaajakoulutus

Piirin Leikkimaailman peleissä pelinohjaajat johtavat otteluja. Pelinohjaaja voi olla joko koulutettu erotuomari tai 14/15 -vuotias pelinohjaajaksi koulutettu kyseisen ikäluokan pelaaja. Koulutettu erotuomari toimii pelinohjaajana 9-vuotiaissa ja vanhemmissa ikäluokissa. 7-8 -vuotiaiden otteluiden pelinohjaajatoiminnasta vastaavat piirin sarjoihin osallistuvat 14- ja 15 -vuotiaiden joukkueet niin, että joukkuetta kohden on kauden aikana lähtökohtaisesti 2 pelinohjaustapahtumaa.

OHJEET joukkueille kouluttautumisesta.

15-vuotiaiden joukkueet on lähtökohtaisesti koulutettu toimintaa varten jo edellisenä vuonna. 14-vuotiaiden joukkueet koulutetaan talvella huhtikuun puoliväliin mennessä.

Toimintatapa on seuraava. Seurat / joukkueet kokoavat yhteen n. 25-40 hengen koulutettavajoukon, joka voi siis olla kätevästi vaikka seuran tyttö- ja poikajoukkue kyseisessä ikäluokassa tai seuran kaksi poika/tyttöjoukkuetta.

Joukkue varaa itse koulutusta varten tilan ja ilmoittaa ajasta sekä paikasta piirin erotuomariasiantuntija Topias Tuiralle. Piiri järjestää paikalle kouluttajan, jonka kustannuksista piiri vastaa. Koulutus kestää noin 3 tuntia eli se voidaan helposti järjestää myös arki-iltana.

Koulutuksessa käydään läpi pelinohjaajan toiminta otteluissa, mutta merkittävä aika käytetään myös oleellisten jalkapallosääntöjen kouluttamiseen pelaajan oman pelikäsityksen parantamiseksi. Havaintoesimerkkejä annetaan esimerkiksi paitsiosta ja käsivirheestä.

Koska joukkueen peli-iltatapahtumassa on mukana AINA vähintään 2 aikuista pelinohjaajien sparraajaa, on heidän osallistumisensa joukkueen koulutukseen ehdottoman välttämätöntä.

Pelinohjaajakoulutukseen ja/tai -toimintaan osallistuminen on yllä mainituille ikäluokille edellytys sarjatoimintaan osallistumiselle. Koko joukkueen edellytetään myös osallistuvan koulutukseen, perustellut poissaolot (esim. sairastumiset) toki huomioiden.

Piiri lähettää keväällä ikäluokan joukkueille ohjeet peli-iltojen varauskäytännöstä.

Lisätietoja,
Topias Tuira
topias.tuira@palloliitto.fi
(09) 2292 9112