Harjoitusvuorot

Helsingin piirin kisoihin osallistuvilla (hopea- tai kultamerkkiläisillä) pelaajilla on mahdollisuus käydä harjoittelemassa taitokisalajeja Talissa ja Pallomyllyssä ennen kisoja.

Tarjotut vuorot ovat kaikkien ikäluokkien (F8-C15) käytettävissä "sopu sijaa antaa" -asenteella.

Toimintatavat

- Harjoituksiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon
- Tapahtuma on tarkoitettu pelaajien omaehtoiseen harjoitteluun. 
- Piirin puolesta paikalla on yksi "järkkäri"/vuoro. Hän vastaa välineistä että ne ovat käytettävissä kun vuoro alkaa ja että ne palautetaan vuoron päätteeksi. Hänen tehtävänsä ei ole rakentaa ratoja valmiiksi tai muuten toimia valmentajana. 
- Jos haluat ajan suorituksellesi ota kello ja ajanottaja mukaan.
- Ratojen välineet ovat piirin puolesta, mutta paikallaolijat yhdessä rakentavat radatSäännöissä ohjeet
- Tarkoitus on, että pelaajamme oppivat mahdollisimman omatoimisiksi; rakentavat radat, ottavat toisilleen aikaa ja vaihtavat omatoimisesti rastilta toiselle. Tähän heitä tulee meidän aikuisten kannustaa ja rohkaista. Toki osa tarvitsee paikalle aikuisen joka ohjaa "oikeaan suuntaan" ja auttaa yhteisten toimintatapojen oppimisessa.
- Suoritukset tehdään omilla palloilla.
- Tapahtumassa mahdollisesti toimivat valmentajat: varmistakaa, että ko. rastille pääsee halutessaan harjoittelmaan myös muiden joukkueiden/seurojen pelaajat
- Rastit ovat kaikkien käytössä ja omaa vuoroa voi odottaa jonossa. Kaikkien tulee antaa tehdä vuorollaan ko. rasti.
Kenttäalue tulee tyhjentää välineistä ennen seuraavan vuoron alkua. Kaikki osallistuvat välineiden keräämiseen.

Pallomyllyn harjoitusaika 25.10. valitettavasti jouduttu peruuttamaan (24.10.) 

Tali
su 29.10.2017 klo 14.00-16.30