Kehittyminen ja oppiminen

 

Onnistuneessa harjoituksessa sekä hauskuus että oppiminen on maksimoitu. Lapselle pitää tuottaa harrastuksen parissa sopivasti haasteita, onnistumisen elämyksiä unohtamatta. Hyväksyvä ja yhtenäinen seurayhteisö ja joukkue on lapselle turvallinen paikka myös epäonnistua. Tuottamalla lapselle sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia, harrastus tukee lapsen kehittymistä myös ihmisenä.

 

"Fun, but not funny."

 

 

Lasten ja nuorten valmennuksessa on tärkeää muistaa, etteivät juniorit ole vielä aikuisia, eikä tiettyjä vaiheita prosessissa voi ohittaa vahingoittamatta samalla yksilön kehitystä sekä ihmisenä, urheilijana että jalkapalloilijana. Valmentajan on myös tiedostettava biologisen kypsymisen asettamat herkkyyskaudet, eli vaiheet, jolloin tietty ominaisuus kypsyy ja kehittyy tehokkaimmin ja varmimmin. Etenkin lapsuusvaiheen valmentajan tulee olla innostava sekä pystyä luomaan positiivinen ja turvallinen ilmapiiri, valmennuksen ollessa leikki- ja pelikeskeistä, monipuolisten yleisliikuntataitojen oppiminen ja lajiin kiintyminen keskiössä.

Blogit ja tekstit:

Suomeksi

Englanniksi

Videot:

Palloliiton valmennuslinjat eri ikäluokille:

Lisäksi Olympiakomitean Valmennusosaaminen -sivusto, jolta löydät käytännön työkaluja oman osaamisesi päivittämiseen ja jakamiseen, verkostoitumiseen ja kehittymiseen.

Taidon opettaminen ja oppiminen

Taidon opettaminen ja oppiminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen: alku- eli kognitiivinen vaihe, harjoittelu- eli assosiatiivinen vaihe ja lopullisen oppimisen vaihe eli taidon automatisointi. Nykyaikaisen taidon oppimisen mallin mukaan oppiminen kehittyy jatkuvasti oppijan, opeteltavan taidon ja oppimisympäristön yhteisvaikutuksesta. Jotta lajitaito on mahdollista automatisoida, vaaditaan motoristen perustaitojen hyvää hallintaa. Kokonaisuutena opittu taito on kykyä suorittaa sama laji- tai yleistaitavuutta vaativa liike ilman epätasaisuutta muuttuvasta ympäristöstä ja häiriötekijöistä, esimerkiksi vastustajista, huolimatta. 

Blogit ja tekstit

Videot

Jalkapallovalmentajan Opetustyylejä

1. Komentotyyli

Valmentaja tekee kaikki valinnat:

Suunnittelee ja ohjaa toimintaa
Jakaa opetettavat asiat, esim. taidot osiin
Näyttää mallisuorituksen. 
Määrää suoritustahdin ja ohjaa edistymistä
Palaute ja arviointi on kaikille yhteistä 

Pelaaja:

 Suorittaa tehtäviä valmentajan mallien ja aikataulujen mukaisesti 
Avainasioita
Ajan ja tilan tehokas käyttö
Hallittavissa suuri pelaajamäärä
Suuret toistomäärät
Suoritustekniikan pysyvyys
Edistyminen nopeaa
Turvallisuusriskit pienet
Tuntemattomien pelaajien kanssa toimiminen helppoa

2. Tehtäväopetus

Valmentaja:

Suunnittelee ja käynnistää toiminnan
Organisoi esim. erilaisia suorituspisteitä 
Antaa palautetta ja arvioi toimintaa
Palaute on useimmin henkilökohtaista

Pelaaja:

Harjoittelee tehtäviä omaan tahtiinsa (työ-lepo -suhde)
Avainasioita
•Pelaajille vastuuta päätöksistä
Enemmän autonomian kokemuksia
Harjoitteiden määrä ja variaatio suurempi
Korkea toistomäärä
Yksilöllinen harjoittelu
Yksilöllinen palaute
 

3. Pariohjaus

Valmentaja:

Suunnittelee ja käynnistää toiminnan
Antaa pelaajille esim. tehtäväkortin tai muistilistan toiminnan ja palautteen tueksi 
Seuraa pelaajia ja arvioi parien työskentelyä
Antaa palautetta erityisesti parin työskentelystä ja yhteistyöstä

Pelaajat:

Harjoittellevat tehtävää siten, että toinen suorittaa ja toinen arvioi
Antavat palautetta toisilleen valmentajan ohjeiden mukaisesti 
Avainasioita
•Sosiaalinen vuorovaikutus
Pelaajat aktiivisia oppimisprosessissa
Pelaajat tekevät päätöksiä
Valmentajan jatkuva läsnäolo ei välttämätön
Yksilöllinen palaute
”Parhaiten oppii, kun joutuu opettamaan”
 

4. Itsearviointi

Valmentaja:

Suunnittelee ja käynnistää toiminnan
Esittelee arvioinnin kriteerit
Antaa pelaajille esim. tehtäväkortin tai muistilistan toiminnan ja itsearvioinnin tueksi 
Arvioi pelaajien tekemiä itsearviointeja
Antaa palautetta pelaajan itsearvioinnista 

Pelaaja:

Suorittaa tehtäviä omassa tahdissa
Arvioi itsenäisesti omaa suoritustaan 
Avainasioita
•Itsearvioinnin opettelu
Arvioinnin yksityisyys
Sisäisen palautteen tunnistaminen
Omien suoritusrajojen oppiminen
Kehonhahmotuskyvun paraneminen
Vastuun ottaminen omasta tekemisestä

5. Eriytyvä opetus 

Valmentaja:

Suunnittelee vaativuudeltaan eritasoisia tehtäviä
Käynnistää toiminnan 
Arvioi osaavatko pelaajat valita sopivan vaatimustason

Pelaaja:

Valitsee sopivan vaatimustason tehtävän 
Suorittaa tehtäviä omassa tahdissa
Muuttaa tarvittaessa vaatimustasoa omia kykyjään vastaavaksi
Avainasioita
•Yksilöllisyys
Pelaajalle autonomiaa
Pelaaja kokee pätevyyttä omalla tasollaan
Sitoutuminen tehtävään
Realismin ja kuvitelman ero selkiytyy
Pelaajien tasoerot eivät haittaa
Organisointi onnistuu, vaikka samoja välineitä ei ole kaikille käytössä
Usein toimiva helposti ryhmän ulkopuolelle jääville pelaajille

6. Ohjattu oivaltaminen 

Valmentaja:

Antaa tehtävän, johon pelaajat etsivät oikeaa ratkaisua
Määrittelee toiminnan tavoitteen
Esittää vaiheittain kysymyksiä, jotka johdattelevat oivaltamaan halutun ratkaisun
Antaa pelaajille aikaa oivaltaa
Kysymykset toimivat palautteena

Pelaaja:

Suorittaa annettuja tehtäviä 
Kokeilee erilaisia ratkaisumalleja
Avainasioita
•Pelaajat pääsevät itse ajattelemaan
Oivaltaminen vahvistaa ymmärrystä ja oppimista
Oivaltaminen lisää pätevyyden tunnetta
Kognitiivinen sitoutuminen korkeaa
Fyysinen kuormitus haluttaessa matala, mutta toiminnassa tekemisen tunne 
Haastaa myös valmentajan ajattelemaan
 

 

7. Ongelman-ratkaisu 

Valmentaja:

Suunnittelee harjoituksen teeman 
Antaa pelaajille erilaisia ”ongelmia” ratkaistaviksi
Antaa pelaajille aikaa ratkaisun etsimiselle
Antaa palautetta kuinka ongelman ratkaiseminen onnistuu 

Pelaaja:

Pohtivat tehtävää ja kokeilee erilaisia ratkaisuja 
Ratkaisee ”ongelmia” omaan tahtiinsa 
Avainasioita
•Pelaajat pääsevät itse ajattelemaan
Vahvistaa urheilijoiden luovuutta, rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta
Kognitiivinen sitoutuminen suurta
Haastaa myös valmentajan ajattelemaan

8. Erilaisten ratkaisujen tuottaminen 

Valmentaja:

Määrittelee tehtävän, jota oppilaat pyrkivät ratkaisemaan mahdollisimman monella eri tavalla
Hyväskyy kaikki ohjeiden mukaiset onnistuneet ratkaisut 
Antaa palautetta korostaen sitä, miten erilaisia tai luovia ratkaisuja löydettiin.

Pelaajat:

Kokeilevat erilaisia tapoja ratkaista tehtävä 
Toimii yksin tai ryhmässä
Avainasioita
•Vahvistaa luovuutta ja ennakkoluulottomuutta.
Pelaajat voivat olla lähtötasoltaan hyvin erilaisia
Sopii myös tilanteisiin, joissa halutaan kehittää ryhmän yhteishenkeä ja yhteistyötaitoja
Haastaa myös valmentajan ajattelemaan

9. Yksilöllinen ohjelma 

Valmentaja:

Määrittelee vain aiheen tai teeman
Voi auttaa hankkimaan tilat ja välineet
Antaa palautetta urheilijan suunnitelmasta
Tukee ja antaa palautetta tarvittaessa

Pelaaja:

Tekee itse useimmat päätökset harjoittelustaan. 
Suunnittelee ja toteuttaa aiheen mukaisen toiminnan
Avainasioita
•Pelaajalähtöisyys
Ajattelua, kokeiluja, suorittamista, arviointia
Korkea autonomia
Opettaa vastuunottamista
Sopii vanhemmille pelaajille tai pelaajille, jotka valmentaja tuntee hyvin

10. Yhteistoiminnallinen oppiminen

Valmentaja:

Määrittelee aiheen tai teeman
Määrittelee tarvittaessa roolit
Antaa palautetta ryhmälle

Pelaaja:

Työskentelee muiden kanssa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi
Ryhmä etenee helposta vaikeampaan omassa tahdissa
Avainasioita
•Autonomia, pätevyys, yhteenkuuluvaisuus
Voidaan yhdistää muiden tyylien kanssa
Roolien vaihtaminen usein lisää tehokkuutta
Yhteistyön oppiminen

Psyykkinen valmennus ja pelaajan motivointi

“Mielikuvaharjoittelu parantaa suoritusta jalkapallossa. Yleisellä ja lajispesifillä kognitiivisella mielikuvaharjoittelulla on positiivisia vaikutuksia suorituksiin harjoituksissa ja motivaatioon keskittyvällä harjoittelulla puolestaan suoraan kilpailusuorituksiin. Nuoret tekevät mielikuvaharjoittelua enemmän kuin vanhemmat pelaajat. Erilaisten kognitiivisten harjoitusten yhdistäminen on tehokkaampaa kuin yhteen keskittyminen.” Kilpa- ja Huippu-Urheilun tutkimuskeskus KIHU (2017).

Psyykkinen tai henkinen valmennus on valmentamisen osa-alue, jonka tulisi olla jatkuvasti mukana jokaisessa harjoituksessa ja päivittäisessä toiminnassa. Valmentaminen on ennenkaikkea ihmistuntemusta ja -johtamista: loogisesti johtaminen on helpompaa, mikäli johtaja, eli tässä tapauksessa valmentaja, tuntee pelaajansa ja ymmärtää myös henkisen hyvinvoinnin merkityksen. Koska psyykkisiä harjoituksia ei voi eristää muusta laji- ta oheisharjoittelusta, on tärkeää, että joukkue tiedostaa jokaisen yhteisen tapahtuman harjoittavan myös ryhmädynamiikkaa sekä yksilöiden henkisiä ominaisuuksia. Mieli liikuttaa lihaksia: tutustu siis oheisen linkin kautta psyykkisen valmennuksen ja motivoinnin perusteisiin.