Ylämyllyn Yllätys innolla mukana Suomen Cupissa – ”Mahdollisuus luoda hienoja muistoja”

Pelaajamäärältään Pohjois-Karjalan toiseksi suurimmalle jalkapalloseuralle Ylämyllyn Yllätykselle uudistuneeseen miesten Suomen Cupiin osallistuminen oli itsestäänselvyys. Monelle seuran edustusjoukkueen nuorelle pelaajalle Suomen Cup tarjoaa ensimmäisen kokemuksen cup-muotoisesta kilpailusta aikuisten tasolla.

Suomen Cup -pokaali

18.2.2022 klo 19:00

Vuonna 1945 perustettu Ylämyllyn Yllätys on noin 12 000 asukkaan Liperissä toimiva urheiluseura, josta on vuosien varrella rakentunut jalkapallon ja futsalin erikoisseura.  Yli 440 lisensoidun pelaajansa myötä Yllätys on pelaajamäärältään Pohjois-Karjalan toiseksi suurin jalkapalloseura.

- Liperin kokoiseen kuntaan nähden meillä on varsin hyvä määrä pelaajia. Osa heistä saattaa tulla isommankin välimatkan päästä, mutta ydinaluettamme on Liperin Ylämylly, josta puolestaan on Joensuuhun matkaa noin 16 kilometriä, kertoo Yllätyksen valmennuspäällikkö Markus Ihalainen, joka toimii myös seuran miesten edustusjoukkueessa toisena valmentajana sekä pelaajana.

Itä-Suomen Vitosessa pelaava Ylämyllyn Yllätyksen miesten edustusjoukkue on hävinnyt kahden viime kauden aikana vain kaksi ottelua, mutta nousu ylemmälle sarjatasolle on siitä huolimatta jäänyt vielä toteutumatta. Tämän kauden tavoitteena on luonnollisesti vaihtaa Vitonen Neloseen ja edetä cup-kilpailuissa mahdollisimman pitkälle.

- Nousutavoitteemme pohjautuu siihen, että haluamme jatkossa tarjota alueemme jalkapalloilijoille mahdollisuuden pelata nykyistä korkeammalla sarjatasolla, jolloin sinne pääseminen ei välttämättä vaatisi siirtymistä toiseen seuraan ja toiselle paikkakunnalle. Olisi tärkeää, että pelaajia saataisiin kehitettyä seurassa aikuisuuteen asti ja he pysyisivät lajin parissa, sanoo Ihalainen.

- Nykyisessä miesten edustusjoukkueessamme on muutama kokeneempi vastuunkantaja, mutta ikärakenteemme on nuori, sillä suurin osa pelaajista on vuosina 1999–2004 syntyneitä. Ryhmämme on uudistunut hieman, ja uutena päävalmentajanamme on aloittanut Erkka Vesanen, jolle lauantain Suomen Cup -ottelu on ensimmäinen virallinen ottelu joukkueen peräsimessä.

Yllätyksen seuratyö pohjautuu vahvaan junioritoimintaan

Ylämyllyn Yllätys ry:n toiminnan tarkoituksena on edistää jalkapallon ja futsalin toimintaedellytyksiä Liperin kunnan alueella. Yllätys pyrkii tarjoamaan mahdollisimman monelle henkilölle edellytykset harrastaa lajia ympärivuotisesti omien tavoitteidensa ja tarpeidensa mukaisesti.

- Vahvinta toiminta-aluettamme on junioripuoli. Edustusjoukkuetoimintaa olemme vasta tuomassa voimakkaammin mukaan askel askeleelta. Seurassa on tällä hetkellä yhteensä parikymmentä joukkuetta, kun otetaan harrasteryhmät mukaan. Pojissa meillä on kaikki juniori-ikäluokat 5-vuotiaista aina B-junioreihin asti. Tyttöpuolella on yhdistelmäikäluokat B-junioreihin asti, mutta tavoitteenamme on saada tytöillekin kaikki omat ikäluokkajoukkueet ilman yhdistelmäikäluokkia, sanoo Ihalainen.

Kenttä- ja harjoitusolosuhteiden kehittäminen kuuluu myös seuran pidemmän aikavälin ajatuksiin. 

- Yllätyksellä on kesällä ihan kelpo peli- ja harjoitusolosuhteet. Meillä on Ylämyllyllä tekonurmikenttä ja mahdollisuus mennä myös Liperiin luonnonnurmelle. Katsojien kannalta olosuhteissa on kuitenkin kehitettävää, sillä Ylämyllyn kentällä ei ole esimerkiksi sateensuojaa eli kyseessä on avokatsomo. Talvisin harjoittelemme saleissa futsalia ja käymme hajavuoroilla Joensuun jalkapallohallissa, jossa Suomen Cupin ottelummekin nyt pelataan. Ajoittain seurassa on ollut puhetta myös omasta hallihankkeesta, avaa Ihalainen.

- Junioripuolella tavoitteenamme on myös päästä järjestämään ja kehittämään lakisääteistä iltapäivätoimintaa. Sen myötä pystyisimme työllistämään ihmisiä ja mahdollisesti saamaan aikanaan lisää pelaajia eri joukkueisiimmekin. Järjestämme toki jo nytkin viikoittain lukuisia Harrastamisen Suomen mallin kerhoja, joiden lisäksi junioripäällikkömme vierailee joka viikko kouluissa ja päiväkodeissa. Tämä ja muu näkyvä työ kasvattivat viime vuonna passimääräämme 40 prosenttia. Haluamme silti olla nykyistäkin vahvempi toimija lasten ja nuorten liikuttajana ja tarjota heille mielekästä toimintaa. Hyvän ruohonjuuritason tekemisen kautta pyrimme sitouttamaan lapsia, nuoria ja perheitä lajiin ja seuran toimintaan eri tavoin.

Valmennuspäällikkö näkee seuran toiminnan kehittämisen pitkäjänteisenä ja kokonaisvaltaisena polkuna, jossa monet asiat vaikuttavat toisiinsa.

- Hyvän valmennuksen avulla voimme saada pelaajamääriämme yhä suuremmiksi. Laadukkaan ja mielekkään tekemisen kautta seuran tunnettuus kasvaa ja yleinen mielikuvakin meistä kehittyy edelleen. Jos seura pystyy tavoittamaan toiminnallaan yhä useampia henkilöitä ja tahoja, on sillä todennäköisesti positiivinen vaikutus myös koko jalkapallokulttuurin kehittymiseen alueellamme. Asiat eivät kuitenkaan tapahdu sormia napsauttamalla vaan vaativat pitkäjänteisestä työtä, muistuttaa Ihalainen.

Suomen Cupista lisäkokemusta kovien panosten otteluista

Uudistuneeseen Suomen Cupiin osallistuvilla joukkueilla on mahdollisuus edetä kilpailusta myös Regions Cupiin tai Regions Roots Cupiin. Ensimmäiseen osallistuvat kahdeksan Suomen Cupissa parhaiten menestynyttä Kolmosen tai Nelosen joukkuetta ja jälkimmäiseen kahdeksan parhaiten menestynyttä Vitosen tai alemman sarjatason joukkuetta.

Suomen Cupin tavoin myös Regions Cupin ja Regions Roots Cupin finaalit pelataan syksyllä Helsingin Olympiastadionilla.

- Suomen Cup nykyisessä muodossaan ja sen kautta eteneminen Regions tai Roots Cupiin on erittäin hyvä uudistus. Sen myötä oli päivänselvää, että Yllätys lähtee myös mukaan kilpailuun, sanoo Ihalainen.

Osa alkukierrosten kamppailuista on tänä vuonna katsottavissa myös Ruutu-palvelusta. Tänä lauantaina Ruudun esittämässä ottelussa ovat vastakkain Vitosessa pelaava STPS ja Kolmosessa pelaava Kuopion Elo. Sunnuntain Ruutu-ottelussa puolestaan kohtaavat Kolarin Kontio (Vitonen) ja TP-47 (Kolmonen).

- Ensimmäisten kierrosten ja alemmilla sarjatasoilla pelaavien joukkueiden saama näkyvyys Ruudussa on hieno asia. Varmasti tulen itsekin seuraamaan kyseisiä pelejä, ja toivottavasti ne keräävät hyvin katsojia ympäri Suomen.

Voittojen tavoittelun ohella Ihalainen näkee Suomen Cupin hienouksiin kuuluvan otteluista jäävät muistot ja puheenaiheet.

- Suomen Cup on todella hieno turnaus, joka sisältää aina sellaisia pelejä, jotka jäävät mieleen ja joita muistellaan pitkänkin ajan jälkeen. Itsekin olen aiemmin pelannut isompia Veikkausliigan ja Ykkösen seuroja vastaan, ja ne ovat olleet mieleenpainuvia tapahtumia. Yhtään jättiläistä en ole ollut mukana pudottamassa, mutta lähellä on oltu, sanoo Ihalainen.

- Niihin muistoihin pystyy edelleen palaamaan, ja toivottavasti mekin onnistumme nyt luomaan oman hienon tarinamme. Cup-kilpailuissa pelin henki on kuitenkin raaka, mutta toisaalta juuri siinä piilee näiden pelien hienouskin.

Unelmana finaali Olympiastadionilla

Tämän vuoden Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella Ylämyllyn Yllätys saa vastaansa Petäjäveden Petäjäiset. Yllätys ja Keski-Suomen Vitoseen noussut PetPet kohtaavat Joensuussa Rantakylän Liikuntahallissa lauantaina 19.2. klo 19.00. Otteluparin voittaja saa seuraavalla kierroksella vastaansa KaDy/2-BET-otteluparista jatkoon menneen joukkueen.

- Kokoontumisrajoitusten purkauduttua yleisökin pääsee nyt paikalle normaalisti, joskin ilta-aikaan naapuripaikkakunnalla pelaaminen ei meille tässä kohtaa täysin ihanteellista olekaan. Normaalisti Yllätyksen peleissä on käynyt Vitosessa noin 50–100 katsojaa ja viime kauden viimeisessä ottelussa Ylämyllyn kentällä oli reilusti kolminumeroinen katsojamäärä, sanoo Ihalainen.

- Vastustajamme PetPet ei ole entuudestaan tuttu, mutta kyllä meillä selvänä tavoitteena on mennä parista jatkoon ja edetä cupissa mahdollisimman pitkälle. Olen koko ajan puhunut pelaajillemme, että nämä ovat upeita pelejä, joissa on mahdollisuus luoda hienoja muistoja. Monella pelaajistamme ei ennestään cup-kokemusta olekaan aikuisten tasolta ainakaan tämän muotoisena kilpailuna.

Suomen Cupin kautta Regions Roots Cupiin eteneminen ja jopa finaaliin Olympiastadionille pääseminen olisi Ihalaisen mukaan Yllätykselle tietynlainen unelma.

- Cupeissa tietysti arvonnatkin määrittävät paljon, mutta uskon meillä olevan kaikki mahdollisuudet mennä tästä otteluparista jatkoon ja lopulta vaikka loppuun astikin Regions Roots Cupissa. Jos jatkopaikka irtoaa ja arpa suosiikin myöhemmin toisella tavalla, niin vaihtoehtoisena cup-unelmana olisi hienoa saada seuraavilla kierroksilla vastustajaksi jokin nimekäs seura ja luoda otteluparin ympärille mielenkiintoinen ja varmasti yleisöä kiinnostava ottelutapahtuma.

Suomen Cupin 1. kierroksen ottelu
Ylämyllyn Yllätys – Petäjäveden Petäjäiset
Lauantaina 19.2. klo 19.00
Rantakylän LH TN, Joensuu
Tulosseuranta 
Ottelulähetys: Solidsport / Facebook

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit