”Voittaahan tämä peli pitää” – Iiro Vanha valmiina kohtaamaan Tanskan

Miesten futsalmaajoukkue kokoontui keskiviikkona 2. marraskuuta. Perjantaina 4. marraskuuta joukkue matkustaa Århusiin kohtaamaan Tanskan MM-karsintaottelussa.

Iiro VanhaKuva: Ⓒ Juha Tamminen /Juha Tamminen

3.11.2022 klo 16:31

Miesten futsalmaajoukkue valmistautuu tällä hetkellä MM-karsintaotteluun Tanskaa vastaan. Ottelu pelataan Tanskan Århusissa tiistaina 8. marraskuuta klo 19:00 alkaen. Suomelta otteluleirille on nimetty kolmesta maalivahdista ja 14 kenttäpelaajasta koostuva ryhmä. Suomalaisten futsalfanien iloksi mukana on myös Akaa Futsalia edustava taituri Iiro Vanha, joka on joutunut olemaan maajoukkuetoiminnasta hetken aikaa sivussa loukkaantumisen takia. Vanha kertoo olevansa täydessä kunnossa ja valmiina pelaamaan. 

– Olen täydessä kunnossa. Tietenkin ärsytti, että muutamia leirejä ja turnauksia tässä jäi välistä. Olen kuitenkin seurannut tarkasti ja käynyt välillä leireillä paikan päällä. Eli eiköhän tässä olla ihan hyvin perillä, olen ollut koko ajan hengessä mukana, Vanha kertoo. 

Vanha on mielissään myös siitä, että pääsee jälleen viettämään aikaa maajoukkuepelaajien kanssa. Hänen mukaansa joukkueessa on aina vastaanottavainen ja hyvä tunnelma

– Mukavaa on tullu takaisin. Meillä on hyvä porukka kasassa ja tänne on aina mukava tulla, Vanha toteaa.

Iiro Vanha ja koko joukkue ehtivät jo torstaina ennen haastattelua harjoitella kertaalleen. Vielä aivan täydellä temmolla ei harjoituksissa painettu, vaikka meininki treeneissä olikin hyvä. 

– Leiri on lähtenyt käyntiin mukavasti. Hyvä meno oli, vaikka hieman vielä oli sellaista tunnustelua, mutta tästä se lähtee, Vanha sanoo luottavaisena. 

Suomella edessä tärkeä ottelu

Tanska-kohtaaminen on Suomelle otteluna erittäin tärkeä, sillä Suomen MM-karsintaurakka alkoi kotitappiolla Romaniaa vastaan. Suomelle olisi erittäin tärkeää ottaa ottelusta voitto, jotta unelma MM-kisapaikasta pysyy omissa näpeissä. Myös Iiro Vanha tiedostaa ottelun realiteetit.

– Voittaa tämä peli pitää, ei siinä muu auta. Vähään aikaan ei olla Tanskaa vastaan pelattua. Kyllä tästä voittoa lähdetään hakemaan, Vanha kertoo.

Vanha tunnetaan Suomen maajoukkueen fanien keskuudessa erityisesti kyvystään haastaa 1v1. Vanha onkin Suomen hyökkäyspelaamisen kannalta erittäin tärkeä pelaaja, ja Suomen kannalta hänen kuntoutumisensa Tanska-otteluun oli erittäin positiivinen uutinen. Vanha itse lupaa tuoda kentälle taitoa ja taistelutahtoa.

– Tuon taitoa ja kovaa taistelua. Itse tykkään että mennään kovaa ja annetaan kaikkemme, Vanha päättää. 


Tanska – Suomi -ottelu pelataan Tanskan Århusissa tiistaina 8. marraskuuta klo 19:00 alkaen (Suomen aikaa). Ottelua voi seurata Ylen kanavien välityksellä.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit