Maajoukkueet

U23-naiset päihitti Norjan Vilma Koiviston maalilla

Peli on katsottavissa jälkikäteen Palloliiton YouTube-kanavalta.

WU23_vs_Norja

Pikkuhelmarit voitti vuoden ensimmäisen maaottelunsa.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

23.6.2022 klo. 14:34

U23-naiset pelasi vuoden ensimmäisen maaottelunsa tänään torstaina. Helsingin Töölössä pelattu kamppailu päättyi Suomen 1–0-voittoon Vilma Koiviston viimeisteltyä ottelun ainokaisen.

Suomi aloitti ottelun varsin pirteästi, ja pallo oli ensimmäisten minuuttien ajan pitkälti Norjan kenttäpuoliskolla. Pelin ensimmäinen laukaus lähti Emma Peuhkurisen jalasta – Rugile Rulyte torjui vedon ilman vaikeuksia. Hetkeä myöhemmin norjalaispuolustaja blokkasi Koiviston laukauksen kulmapotkuksi.

Norja pääsi hiljalleen paremmin peliin mukaan, mutta Milla-Maj Majasaari sai olla maalillaan rauhassa. Reilun vartin kohdalla Aino Kröger laukoi hyvästä paikasta ja Dana Leskinen pääsi ohjaamaan maalin edustalta – viimeistely-yritys meni ohi, ja hyökkääjä oli tämän lisäksi paitsiossa.

Avausjakson puolivälissä Kröger hankki Suomelle rangaistuspotkun, jonka Koivisto upotti tyylikkäästi sisään. Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Oona Sirenin keskitys oli painua verkon perukoille, mutta Rulyte sai torjuttua pallon yläriman kautta yli. Heti perään Koivisto puski Krögerin sivuvapaapotkusta hieman ohi. Ensimmäisen puolikkaan lopussa ei enää hyviä tekopaikkoja nähty.

Norja otti pallonhallinnan toisen jakson alussa, mutta Suomen puolustus piti vieraat pois paikoilta. Tunnin kohdalla Kröger syötti Leskiselle maalin edustalle – hyökkääjän laukaus kuitenkin epäonnistui. Heti perään Emmi Siren laukoi niukasti ohi maalin.

Vieraat saivat toisen jakson ensimmäisen teko paikkansa vartti ennen loppua, kun kulmapotku leijaili vaarallisesti takatolpalle – Suomi selvisi tilanteesta säikähdyksellä. Muutama minuutti myöhemmin Ria Karjalainen oli lähellä päästä jatkamaan kulmapotkun maaliin, mutta pallo kimposi hyökkääjästä yli riman.

Lisäajalla Norja oli hyvin lähellä tasoitusta, mutta Majasaari teki huipputärkeän torjunnan. Viimeiset minuutit Suomi puolusti johtoaan erinomaisesti, ja joukkue pääsi juhlimaan ansaittua voittoaan.

– Aloitimme työt maanantai-iltapäivänä, joten meillä oli lyhyt aika valmistautua. Käytimme ajan todella hyvin, ja olen erittäin tyytyväinen pelaajien sekä taustojen toimintaan. Sekä pallollinen että palloton pelimme toimi tänään hienosti kumpaankin suuntaan, päävalmentaja Jarmo Matikainen toteaa.

– Olen erityisen tyytyväinen puolustuspeliimme. Tiedämme, että maajoukkueidemme puolustuspelin täytyy olla kunnossa, jotta saamme hyviä tuloksia kovia maita vastaan. Tiesimme Norjan vaarallisuuden, ja saimme pidettyä heidät aisoissa. Kaikki joukkueemme maalivahdit sekä puolustajat tekivät tällä viikolla erittäin hyvää työtä.

Suomi – Norja 1–0 (1–0)
23’ Vilma Koivisto 1–0

1 Milla-Maj Majasaari
2 Emma Santamäki (C)
3 Roosa Toivanen (76’ 15 Nana Yang)
4 Joanna Tynnilä
8 Oona Siren (87’ 21 Vilma Oksanen)
10 Vilma Koivisto
11 Aino Vuorinen (76’ 9 Sara Sievistö)
13 Aino Kröger (59’ 5 Emmi Siren)
17 Eva Nyström
19 Emma Peuhkurinen
20 Dana Leskinen (59’ 16 Ria Karjalainen)

Vaihdossa:
12 Anna Koivunen (mv)
23 Annika Laihanen (mv)
6 Olivia Mattsson
7 Emmaliina Tulkki
14 Nanne Ruuskanen
18 Katariina Kosola
22 Liina Nora

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit