U23-naiset hakee revanssia Ranskasta

Lauantain ottelu alkaa kello 11:00 Suomen aikaa. Poissyn kaupungissa pelattavasta kamppailusta ei ole luvassa livelähetystä.

Vilma Koivisto näkee, että Ranska on kaadettavissa.Kuva: Ⓒ Tiina Pirilä /SPL

7.10.2022 klo 16:36

U23-naiset (1999 ja myöhemmin syntyneet) pelaa huomenna vuoden viimeisen maaottelunsa. Pikkuhelmarit kohtaa Ranskan tuplamaaottelun toisessa osassa – ensimmäinen päättyi Suomen 1–3-tappioon. Keskiviikon pelin tarkempi raportti löytyy täältä.

– Tappioon ei voi tietenkään olla tyytyväinen, mutta pelaamisessamme oli juttuja, joiden päälle on hyvä rakentaa. Meidän täytyy vain tehdä asiat vielä paremmin. Haluamme puolustaa huomisessa ottelussa vähän ylempää kuin keskiviikkona – onnistuimme siinä ajoittain hyvin, mutta kokonaisuudessa siinä jäi petrattavaa. Ranskan laitapelaaminen oli todella hyvää, ja meidän täytyy puolustaa laidoilla vielä tarkemmin, päävalmentaja Jarmo Matikainen toteaa.

– Pallollisessa pelissä avasimme keskiviikkona liian yksipuolisesti, jolloin Ranska sai meidät vaikeuksiin. Meille aukeaa tiloja, kun saamme pallon tehokkaammin vastustajan kenttäpuoliskolle. Saimme Ranskan puoliskolla riistoja, muttemme oikein pystyneet hyödyntämään niitä. Niihin mahdollisuuksiin tulee tarttua tehokkaammin.

Helmareistakin tuttu Vilma Koivisto pelasi keskiviikkona vajaat 90 minuuttia. Joukkueen kapteenistoon kuuluva Koivisto näkee, että Suomi pystyy parantamaan paljon tuplamaaottelun ensimmäisestä osasta.

– Emme pystyneet parhaimpaan suoritukseemme, ja jäimme kauas tasostamme perusasioissa kuten syöttöjen laadussa. Ranska on mielestäni täysin voitettavissa. Koen, että olemme pystyneet kehittämään peliämme viikon aikana, mutta meidän täytyy näyttää se huomenna kentällä, Koivisto sanoo.

Marraskuussa 20 vuotta täyttävä Koivisto on pelannut tällä kaudella Umeå IK:n jokaisessa sarjaottelussa. Nousijajoukkueen Damallsvenskan-kausi on ollut raskas, ja joukkue on 22 ottelun jälkeen putoajan paikalla – viimeiset pelit määrittävät joukkueen ensi kauden sarjatason.

– Kausi on mennyt joukkueemme osalta alakanttiin. Meillä oli kovat tavoitteet, mutta huomasimme, että Elitettanin ja Damallsvenskanin taso on todella iso. Pelaajien henkilökohtainen taitotaso on ehkä isoin ero. Omaan kauteeni olen ihan tyytyväinen – mielestäni olen pysynyt hyvin mukana liigavauhdissa, Koivisto pohtii.

– Meillä on jäljellä neljä peliä, ja jokainen niistä on kuin finaali. Emme ole pystyneet kääntämään viime pelejä voitoksemme, mutta kaikki on yhä omissa käsissämme. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kaikki on vielä mahdollista.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit