U23-naiset avasi maajoukkuesyksyn – lokakuun Ranska-otteluiden pelipäivät varmistuivat

Sininen kaatoi Valkoisen leirillä pelatussa harjoitusottelussa.

Sininen teki tarvittavat maalit ensimmäisen puolituntisen aikana.Kuva: Joope Erkkilä

7.9.2022 klo 14:34

U23-naisten syyskuun maajoukkueleiri järjestettiin Tampereella 5.–6. syyskuuta. Pikkuhelmarit oli liikkeellä melko erilaisella kokoonpanolla kuin kesäkuussa, jolloin Suomi leireili Pajulahdessa ja kukisti Norjan Helsingissä.

– Pääsimme kahden päivän aikana tarkkailemaan läheltä pelaajia, jotka ovat pelanneet hyvin tämän kauden sarjapeleissä. Olen hyvin tyytyväinen leiriin – erityisen tyytyväinen olen pelaajien työmoraaliin. Mentaliteetti oli kesäkuun tapahtuman tavoin loistava, päävalmentaja Jarmo Matikainen kehuu.

Pikkuhelmarit pelasi eilen tiistaina sisäisen harjoitusottelun (3 x 30 min), jonka Sininen voitti maalein 2–1. Katariina Kosola teki Sinisen avausmaalin jo ensimmäisellä minuutilla, ja Ria Karjalainen tuplasi johdon vajaan puolen tunnin kohdalla. Valkoisen ainokaisesta vastasi Wilma Forsblom.

– Kokeilimme pelissä paria eri ryhmitystä. Halusimme nähdä, kuinka pelimme toimii neljän ja kolmen puolustajan linjaa vastaan – lisäksi harjoittelimme korkeaa prässiä. Pelasimme kolme puolen tunnin jaksoa ja vaihtelimme sitä, kumpi joukkue pelaa kolmella topparilla, Matikainen avaa.

– Ajatuksena oli koko ajan, että palloton joukkue aloittaa prässin ylhäältä. Saimme aikaan oikein hyvän peliharjoituksen, ja ottelu oli kokonaisuudessaan tasainen. Sininen voitti, mutta pallonhallinta oli joka jaksolla pääasiassa Valkoisella. Illalla menimme katsomaan Helmareiden ottelua, jonka aikana pelaajat saivat tehtäväkseen tarkkailla oman pelipaikkansa pelaajia.

Suomi pelaa seuraavat maaottelunsa reilun kuukauden päästä. Ranska-tuplamaaottelun pelipäivät varmistuivat leirin aikana – vierasottelut pelataan 5. ja 8. lokakuuta, mutta pelipaikat ovat toistaiseksi auki.

– Maajoukkuemanagerimme Miina Tapaninen on tehnyt loistavaa työtä, että saamme pelit järjestettyä. Keskustelemme lähiaikoina Marko Salorannan kanssa siitä, keitä pelaajia otamme mukaan.

Sininen:
3 Anna Olmala
4 Helmi Vapola
5 Monica Hagström
6 Sanni Ojanen
8 Silja Tuominen
9 Ria Karjalainen
10 Saana Tuomala
11 Olivia Kåhre
14 Eevi Sutela
18 Katariina Kosola
22 Laura Hillberg

Valkoinen:
2 Nanne Ruuskanen
5 Eerika Appelqvist
6 Vilma Oksanen
7 Anni Hartikainen
10 Wilma Forsblom
13 Elisa Ikonen
14 Aada Nurmi
15 Sara Sievistö
17 Vilma Koivisto
20 Emilia Kupsanen
21 Liina Nora

Maalivahdit:
23 Milla-Maj Majasaari
12 Annika Laihanen
23 Fanny Söderström

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit