U19-tytöt taisteli voiton Tanskasta

Liina Tervon maali riitti Pikkuhelmareille komeaan päänahkaan. Raportti on avausjakson osalta puutteellinen, sillä ottelun striimi ei toiminut teknisten ongelmien takia.

Pikkuhelmarit pääsi juhlimaan Portugalin turnauksen avausvoittoaan.

3.9.2022 klo 15:04

U19-tytöt (2004 ja myöhemmin syntyneet) päihitti Tanskan tänään lauantaina pelatussa maaottelussa. Portugalin Lissabonissa pelattu kamppailu päättyi Suomen 1–0-voittoon, kun Liina Tervon osuma jäi ottelun ainokaiseksi. Maali syntyi vastaiskun päätteeksi jo ottelun yhdeksännellä minuutilla.

Ottelun toinen jakso alkoi Tanskan hallinnassa, mutta Suomi piti vastustajansa pois maalipaikoilta ensimmäisen kymmenen minuutin ajan. Maija Koota otti tärkeän torjunnan 56. minuutilla, kun Emilía Ásgeirsdóttir pääsi kokeilemaan hyvästä paikasta – Koota selvitti myös seuranneesta kulmapotkusta syntyneen tilanteen.

Tanska jatkoi painostamista, ja muutamaa minuuttia myöhemmin suomalaispuolustus ehti väliin juuri oikealla hetkellä, kun Mathilde Vistisen haki tasoitusmaalia Anna Walterin esityöstä. Ásgeirsdóttir hätyytteli Kootan vartioimaa maalia jälleen 67. minuutilla, mutta laukaus meni tällä kertaa selvästi ohi – hetki tästä hyökkääjä tykitti lähietäisyydeltä aavistuksen yli.

Kaikki kahdeksan vaihtoaan toisen jakson aikana tehnyt Suomi sai pelistä paremman otteen noin vartti ennen varsinaisen peliajan loppua. Suomi kykeni pitämään palloa myös vastustajan kenttäpuoliskolla, eikä Tanska päässyt iskemään vastaan. Pikkuhelmarit eteni muutaman kerran vastustajan boksin liepeille, ja Sofia Määttä pääsi laukomaan hyvästä paikasta 86. minuutilla – Alberte Vingum torjui vedon ilman ongelmia.

Tanska haki tasoitusmaalia vielä loppuhetkillä, ja lisäajan alkuminuuteilla pallo pomppi vaarallisesti Suomen boksissa. Koota koppasi yhden kulmapotkun, mutta muuten maalivahdille ei enää tullut töitä, ja Pikkuhelmarit nappasi turnauksen avausvoittonsa.

Päävalmentaja Arttu Pitkäkankaan mukaan ottelu oli Suomelle todella vaikea etenkin hyökkäyspelin osalta. Pikkuhelmarit sai aikaan pääasiassa nopeita hyökkäyksiä, ja ratkaisuja tehtiin liian hätäisesti.

– Olimme pulassa sekä pallollisen että pallottoman vaiheen toimintojen kanssa. Pelisuunnitelmamme ei onnistunut – yritimme muokata peliämme avausjakson aikana, mutta vaikeudet jatkuivat. Tauolla saimme korjattua asioita, mutta emme saaneet peliämme haluamallemme tasolle, Pitkäkangas sanoo.

– Emme päässeet tarpeeksi lähelle tanskalaisia, ja meidän olisi pitänyt pystyä käynnistämään prässejämme paremmilta etäisyyksiltä ja tehdä se kollektiivisesti. Kun organisointimme ei ollut toivotulla tasolla, sai Tanska puristettua meidät todella syvälle. Meillä jäi sen osalta paljon parannettavaa, Pitkäkangas jatkaa

– Hyökkäämisen osalta meillä oli myös paljon haasteita. Emme pystyneet pysymään pallossa riittävän paljon ja hyökkäsimme liian nopeasti. Avaamisen suhteen meidän pitää löytää paremmin reitit linjojen väleissä oleville pelaajille, silloin kun vastustaja jättää heidät auki. Lisäksi, kun liikutamme pallon leveyteen, meidän tulee löytää muodon sisällä olevat pelaajamme paremmin ja pystyä vaihtamaan kaistaa rakentelumme aikana. Käymme kehityskohteita läpi heti tänään.

Myönteisenä seikkana päävalmentaja nostaa sen, että Suomi onnistui suojelemaan johtoaan. Avauspelissä Itävaltaa vastaan 2–1-johto kääntyi lopussa 2–3-tappioksi, mutta tänään Suomella ei ollut lopussa juuri mitään hätää.

– Tämä oli meille todella tärkeä kokemus. Jalkapallossa tulee joskus vaikeita matseja ja ajanjaksoja – niistä tulee kuitenkin selvitä. Pelaajat osoittivat upeaa luonnetta boksin sekä oman maalin suojelemisessa, ja he olivat erikoistilanteissa erittäin hyviä. Maija Koota otti myös muutaman paraatipelastuksen, Pitkäkangas toteaa.

– Jos edellisen matsin jälkeen, olimme hieman ihmeissämme tuomarilinjasta, niin tänään se oli sitä, mitä kansainvälisissä peleissä on totuttu näkemään. Kamppailuihin piti mennä kovaa – vartaloa ja käsiä piti osata käyttää, jos tilanteissa halusi pärjätä, Pitkäkangas huomauttaa.

– Tanska on tosi kova futismaa ja vastustajamme oli tänään erittäin laadukas. Sen vuoksi tämän päivän voitto oli ehdottoman kova suoritus. Ottelu oli osoitus myös siitä, että heikommallakin pelillä voi voittaa – tiedämme, että pystymme parempaan. Tuloksesta voimme olla ylpeitä.

Suomi pelaa turnauksen viimeisen ottelunsa ensi tiistaina. Kello 13:00 alkava Portugali-peli näkyy suorana Canal 11 -kanavalla – kanavan kuukausitilaus maksaa 5,99 euroa, mutta ensimmäisen kuukauden tilauksen voi ostaa eurolla (koodi: CANAL11_1EUR).

Suomi – Tanska 1–0 (1–0)
9’ Liina Tervo 1–0

12 Maija Koota (mv)
2 Sara Haapala (46’ 4 Jasmin Mansaray)
3 Helmi Perkaus
5 Nette-Nina Hiltunen (75’ 8 Neela Antikainen)
6 Sara Ikonen
9 Tao Stark (46’ 15 Noora Juusela)
10 Matilda Kuusniemi Fishwick (75’ 7 Daniela Tolonen)
13 Tuuli Viinikka (46’ 18 Elli Mäkipelkola)
16 Liina Tervo (83’ 11 Sofia Määttä)
17 Oona Sevenius (C) (63’ 14 Pauliina Pirinen)
19 Lilli Halttunen (63’ 20 Elli Seiro)

Vaihdossa:
1 Kerttu Karresmaa (mv)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit