U19-tytöt pelaa lauantaina Ruotsia vastaan

Tuplamaaottelun ensimmäinen osa alkaa kello 18:00. Eerikkilän jalkapallohallissa pelattava ottelu näkyy suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalta – katsomoon on vapaa pääsy.

Pikkuhelmarit perjantain harjoituksissa.

Pikkuhelmarit perjantain harjoituksissa.

11.11.2022 klo 18:30

U19-tytöt (2004 ja myöhemmin syntyneet) on valmistautunut tänään ja eilen Ruotsi-tuplamaaotteluun. Alun perin nimettyyn joukkueeseen on jouduttu tekemään muutamia muutoksia – joukkueen nimilista löytyy täältä.

– Meillä oli eilen testipäivä, ja tänään aloitimme valmistautumisen ensimmäiseen Ruotsi-otteluun. Kävimme aamupäivällä läpi erikoistilanteita ja harjoittelimme toisen kerran iltapäivällä. Treeneistä jäi todella hyvät fiilikset sekä pelaajille että valmennukselle – huomisessa ottelupalaverissa käymme vielä viimeiset muistuttelut, ja sitten olemme valmiita, päävalmentaja Arttu Pitkäkangas toteaa.

– Harjoitusten ja testien lisäksi meillä on ollut Urhean Tuuli Merikosken vetämä uraohjauksen luento. Uraohjaus kuuluu perinteisesti tähän U19:n marraskuun leirin sisältöön – pelaajat pääsivät pohtimaan yhdessä Tuulin kanssa omista tulevaisuuden mahdollisuuksistaan. Luento oli erittäin hyvä, ja siitä oli varmasti apua pelaajille.

Pikkuhelmareiden syksy on sujunut mallikkaasti, sillä joukkue voitti elo-syyskuun Portugalin turnauksen ja sijoittui toiseksi lokakuun EM-karsintaturnauksessa. Suomi kaatoi karsinnoissa Sveitsin ja Skotlannin – lohkovoittaja Espanjalle Pikkuhelmarit taipui tiukan taistelun päätteeksi.

Ruotsi sijoittui EM-karsintalohkossaan niin ikään toiseksi, eli molemmat lähtevät jatkokarsintojen lohkoarvontaan kakkoskorista. Ruotsi voitti Kreikassa järjestetyissä karsinnoissa emäntämaan sekä Turkin, mutta hävisi Hollannille. Syyskuussa Ruotsi peittosi kivikovan Norjan.

– Ruotsi on todella hyvä joukkue. Caroline Sjöblom aloitti joukkueen päävalmentaja noin vuosi sitten, ja hän on tehnyt hieman muutoksia heidän pallolliseen ja pallottomaan vaiheeseen. Ruotsi on käyttänyt eri formaatioita edellisissä otteluissaan Sjöblomin alaisuudessa – on mielenkiintoista nähdä, mitä he ovat keksineet huomiselle, Pitkäkangas sanoo.

– Meillä on tiettyjä asioita, joita haluamme parantaa pelaamisessamme. Menemme oma peli edellä, mutta peilaamme sitä tietysti Ruotsin pelaamiseen. Ruotsi oli mukana edellisessä U19-EM-lopputurnauksessa, ja on todella kova mittari – olemme innoissamme, että pääsemme testaamaan tasoamme heitä vastaan.

EM-jatkokarsintojen lohkoarvonnat suoritetaan keskiviikkona 7. joulukuuta.

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit