U19-tytöt aloittaa Portugalin turnauksen keskiviikkona

Kello 13:00 alkavan Itävalta-ottelun mahdollisesta striimistä saadaan tietoa vasta pelipäivänä.

Cidade do Futebol toimii näyttämönä Pikkuhelmareiden kahdelle ensimmäiselle pelille.Kuva: Marko Syväkari

30.8.2022 klo 20:48

U19-tytöt (2004 ja myöhemmin syntyneet) matkusti eilen maanantaina Portugaliin, jossa joukkue pelaa syksyn ensimmäiset maaottelunsa. Ennen matkustamista Pikkuhelmarit harjoitteli Vantaalla – lennon myöhästyminen venytti matkapäivää, mutta joukkue selvisi haasteista.

– Maanantaina oli rankka päivä. Treenasimme Tikkurilassa ja matkustimme myöhään illalla Lissaboniin. Haluamme olla otteluissa niin valmiina, kuin mahdollista – muokkasimme tämän päivän ohjelmaamme, jotta saamme maksimoitua energiat keskiviikon Itävalta-otteluun, päävalmentaja Arttu Pitkäkangas sanoo.

– Olosuhteet ovat peleihin valmistautumisen kannalta huikeat – sää on ollut mahtava, ja harjoituskenttämme (Estádio Nacional) on loistokunnossa. Järjestelyt ovat viimeisen päälle.

Pitkäkankaan nimeämään ryhmään tehtiin viime päivinä muutamia muutoksia, kun Veera Keto, Elli Seiro sekä Inka Sarjanoja jäivät pois loukkaantumisten sekä sairasteluiden takia.

– Heidät korvaa Sara Ikonen, Elli Mäkipelkola sekä Claudia Palosaari. Muuten terveystilanteemme on varsin hyvä – Tuuli Viinikka on ainoa pelaaja, joka ei varmuudella ole kokoonpanossa huomenna, mutta hänet nähdään mukana myöhemmissä otteluissa.

– Treeneissä oli tänään todella hyvä ilme, ja etenkin erikoistilanteet sujuivat Jaakko Hilpisen sekä Valtteri Kumpuniemen johdolla erittäin hyvin. Toivottavasti näemme niissä onnistumisia myös huomenna – pelistä tulee varmasti tosi kova, mutta lähdemme sitä kohti luottavaisin mielin.

Suomen ottelut (Suomen aikaa):
Ke 31.8. klo 13:00 Itävalta – Suomi, Cidade do Futebol
La 3.9. klo 13:00 Suomi – Tanska, Cidade do Futebol
Ti 6.9. klo 13:00 Portugali – Suomi, Estádio Nacional

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit