U18-tytöt nimetty tuplamaaotteluun Portugalia vastaan

U18-tytöt (2005 ja myöhemmin syntyneet) pelaa tuplamaaottelun Portugalia vastaan tammikuun 10. ja 12. päivä 2023 Oeiraksen Cidade do Futebolissa.

Siiri Forsström vartioi Suomen maalia kevään alle 17-vuotiaiden EM-kisoissa.Kuva: Chedomil Mucovic

21.12.2022 klo 09:00

Toukokuussa pelattujen alle 17-vuotiaiden EM-kisojen jälkeen vuonna 2005 syntyneiden tyttöjen ikäluokalla on ollut vain yksi maajoukkuetapahtuma: marraskuussa järjestetty leiri Eerikkilässä. Monille pelaajille Portugalin maaottelut ovat siis ensimmäinen maaottelutapahtuma aikoihin, sillä tammikuun peleihin nimetyistä 20 pelaajista vain yhdeksän pelaajaa – Sara Arimo, Cecilia Ek, Inka Martikainen, Hilla Romppanen, Elli Mäkipelkola, Jutta Angeria, Amelia Luotonen, Nanna Savolainen ja Nelli Kalske – olivat mukana myös Eerikkilän leirillä.

Joukkueen päävalmentaja Arttu Pitkäkankaan mukaan suuri vaihtuvuus kuvastaa ikäluokan valitettavaa loukkaantumistilannetta.

– Marraskuun leiriltä sivussa olivat tämän ikäluokan vakiokasvoista Lotta Kalske, Aura Nyholm, Helmi Raijas ja maalivahti Siiri Forsström. Heidät saimme nyt loukkaantumistuvalta takaisin. Lisäksi vuotta vanhempien ikäluokan kanssa paljon mukana ollut Elli Seiro on nyt taas messissä tämän ikäluokan kanssa, Pitkäkangas kertoo.

– Toisaalta nyt muita joukkueemme runkopelaajia on loukkaantuneina, emmekä saaneet heitä mukaan Portugaliin, Pitkäkangas jatkaa.

Päävalmentaja muistuttaa kuitenkin heti perään, että U18-ikäluokka on niin sanottu valmistava ikäluokka. Yksi sen tärkeistä tavoitteista on tarjota laajalle rintamalle pelaajia näytönpaikkoja kansainvälisissä otteluissa.

Portugaliin lähtevistä pelaajista uusina niminä mukana ovat Elli Savolainen, Sonja Seppänen ja sairastumisten takia Eerikkilän leiriltä sivuun myös jääneet Saga Kaikkonen ja Minttu Takanen. Mukaan joukkueeseen saatiin myös EPS:stä kesän jälkeen unkarilaiseen Puskás Akadémiaan siirtyneet maalivahti Emilia Dannbäck ja hyökkääjä Minea Grönberg, jotka eivät olleet käytettävissä vielä Eerikkilän leirillä.

– Totta kai tilanne on erilainen kuin silloin, jos vaihtuvuus olisi pieni ja joukkueella olisi paljon tapahtumia, mutta näen sen enemmän mahdollisuutena kuin ongelmana. On hienoa päästä työskentelemään näiden pelaajien kanssa ja nähdä heitä tässä ympäristössä. Meillä on kasassa mielenkiintoinen ja vahva jengi, Pitkäkangas näkee.

Fiilikset leirin alla ovat siis oikein hyvät. Erityisesti Pitkäkangas on iloinen siitä, että toinen leiri saatiin järjestettyä näin nopeasti marraskuun leirin jälkeen.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsemme U18-joukkueen kanssa pelaamaan kansainvälisiä otteluita tässä vaiheessa kautta. Portugali on vasta perustanut tämän valmistavan U18-ikäluokan joukkueen, ja nyt he kutsuivat meidät pelaamaan. Meille tulee tiivis viiden päivän setti, ja Portugalin parhaat 05-ikäiset pelaajat ovat mahtava mittari meille, Pitkäkangas arvioi. 

Suomen 2005-ikäluokan seuraava leiri on vasta heinäkuun ikkunassa. Ikäluokan päätähtäin, eli omat karsinnat alkavat vasta lokakuun alussa, mutta osalla pelaajista on mahdollisuus murtautua jo keväällä karsivan 2004-ikäluokan mukaan.

– Tämä on upea mahdollisuus pelaajillemme päästä mittaamaan tasoaan kovaa maata vastaan. Tämä on myös tärkeä hetki valmennukselle päästä näkemään pelaajia laajalla rintamalla. Seuraava tapahtumamme tämän ikäluokan kanssa tulee olemaan vasta kesällä, mutta osa näistä pelaajista voi murtautua U19-joukkueeseen, joka valmistautuu kevään karsintoihin, Pitkäkangas summaa.

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Siiri Forsström (mv) HJK (Valtti)
Emilia Dannbäck (mv) Puskás Akadémia (EPS, NuPS)
Sara Arimo FC Honka (ACK)
Aura Nyholm HPS (HJK, VJS)
Cecilia Ek HFA (JyPK)
Helmi Raijas HFA (Valtti, FC Viikingit)
Nelli Kalske HJK (EPS)
Sonja Seppänen EPS
Minttu Takanen HJK (FC Kontu)
Inka Martikainen Valtti
Hilla Romppanen PKKU (KP-75, ToTe, HIFK)
Elli Mäkipelkola Ilves (SeMi, FC Sport-j)
Elli Savolainen FC Kuusysi (FC Lahti, PKKU)
Lotta Kalske HJK (EPS)
Jutta Angeria HFA (ONS, OLS)
Saga Kaikkonen KuPS (SiPS, Pallokissat)
Minea Grönberg Puskás Akadémia (EPS, ACK)
Amelia Luotonen MuSa
Nanna Savolainen KuPS (Klubi-36)
Elli Seiro FC Honka (EPS)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit