U18-tytöt nimetty Islanti-maaotteluihin

Suomi kohtaa Islannin kahteen otteeseen juhannusviikolla. Kumpaankin maaotteluun on vapaa pääsy – ottelut näkyvät myös Palloliiton YouTube-kanavalla. Tarkemmat tiedot uutisen lopussa.

Ada Liljeström nimettiin jälleen joukkueen mukaan.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

8.6.2022 klo 11:03

U18-tytöt (2004 ja myöhemmin syntyneet) pelaa vuoden ensimmäiset maaottelunsa kesäkuussa. Islanti-ottelut valmistavat Pikkuhelmareita lokakuun EM-karsintaturnaukseen – Suomi arvottiin viime viikolla samaan lohkoon Espanjan, Sveitsin ja emäntämaa Skotlannin kanssa

Karsintalohko on erittäin kova, ja päävalmentaja Arttu Pitkäkangas uskoo Islannin olevan sopiva mittari Suomelle.

– Islannilla on ollut laadukas jokaisessa ikäluokassa, jonka olen nähnyt. He pelaavat melko suoraviivaista futista ja heillä on tosi urheilullisia ja nopeita pelaajia sekä he ovat vahvoja kaksinkamppailuissa – kaksi maaottelua Islantia vastaan palvelevat meitä erinomaisesti syksyä ajatellen, Pitkäkangas sanoo.

Pitkäkankaan mukaan ikäluokassa on potentiaalisia pelaajia laajalla rintamalla, ja tästä syystä maajoukkuetapahtuman varalista on poikkeuksellisen laaja. Päävalmentaja kertoo, että pelaajien terveystilanne on kohtuullinen.

– Loukkaantumisia on valitettavasti myös. Maalivahtiosastollamme on muutamia pitkäaikaispotilaita sekä myös kenttäpelaajien joukosta löytyy useampia pelaajia, jotka ovat olleet pidempään sivussa. Onneksi useat heistä ovat jo palaamassa pelikuntoon ja uskon, että jo syyskuun ulkomaaleirille kilpailutilanteemme kovenee entisestään. Poissaoloista huolimatta meillä on erittäin vahva ja kiinnostava joukkue kasassa, Pitkäkangas toteaa.

– 2005 syntyneitä ei nimetty mukaan siksi, että heillä on ollut paljon maajoukkuetapahtumia. Syyskuun leiristä eteenpäin he ovat ilman muuta mukana kilpailussa. Kesäkuun maaotteluissa haluamme tarjota mahdollisuuksia 2004 syntyneille.

”Uusia kasvoja” ovat Noella Håkans ja Siina Siermala, jotka tekevät paluun maajoukkueeseen pienen tauon jälkeen.

– On ollut kiva seurata Håkansin pelaamista Naisten Ykkösessä. Hän sekä Siermala ovat kumpikin tosi hyviä pallon kanssa, ja on mielenkiintoista nähdä heidät maajoukkueympäristössä. Siermala on esiintynyt erinomaisesti BSM-sarjassa – muuten pelaajamme ovat pääasiassa pelanneet Kansallisessa liigassa sekä Ykkösessä.

Islanti-tuplamaaottelu tarjoaa suomalaisyleisölle hienon mahdollisuuden nähdä Pikkuhelmareita paikan päällä. Pitkäkangas ja joukkue toivovat luonnollisesti, että yleisö löytää lehtereille sekä Lahdessa että Nastolassa.

– Lahti on kotikaupunkini, joten on todella siistiä päästä pelaamaan ensimmäinen ottelu ”Hiihtiksellä”. On myös mahtavaa, että saamme vietyä toisen pelin Nastolaan – toivottavasti matseihin tulee paljon katsojia.

Suomen ottelut:
Ke 22.6. klo 18:00 Suomi – Islanti, Lahden stadion
Pe 24.6. klo 13:00 Suomi – Islanti, Nastolan Urheilukeskus

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Maija Koota (mv) HJK (EPS)
Ada Liljeström (mv) TPS (KaaPo)
Salla Hyvönen NJS
Sara Haapala Ilves (HJS)
Siina Siermala ONS
Jasmin Mansaray HJK
Neela Antikainen HPS (HJK)
Veera Keto HFA (ONS)
Nette-Nina Hiltunen NJS
Daniela Tolonen HPS (lainalla HJK:sta, KäPa)
Matilda Kuusniemi Fishwick FC Honka (HFA, KäPa, PK-35)
Jenna Kähkönen Ilves (PP-70) (nimetty Noella Håkans VIFK (BK-48) tilalle 18.6.)
Noora Juusela FC Honka (PuiU, PK-35)
Annika Idman FC Honka (EPS) (nimetty Tuuli Viinikka Ilves (HJS) tilalle 16.6.)
Liina Tervo PKKU (TuPS)
Sofia Määttä Ilves (Pallo-Iirot)
Pauliina Pirinen JyPK
Moona Laine Ilves (TPV)
Inka Sarjanoja ONS
Oona Sevenius HJK (NJS, RaKe, PK-35 Vantaa)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit