U17-tytöt voittoon EM-karsinta-avauksessa

Pohjois-Irlanti kaatui Belfastin illassa lukemin 2–0. Pelin voi katsoa jälkikäteen Pohjois-Irlannin jalkapalloliiton YouTube-kanavalta.

Suomen avaus Pohjois-Irlantia vastaan.

21.10.2022 klo 22:49

U17-tytöt (2006 ja myöhemmin syntyneet) sai voitokkaan aloituksen EM-karsintaturnaukselle tänään perjantaina. Emäntämaa Pohjois-Irlanti piti Pikkuhelmarit nollilla avausjakson ajan, mutta Suomi teki tarvittavat maalit toisella 45-minuuttisella.

Ottelun ensimmäiset minuutit sujuivat varsin tasaisissa merkeissä. Suomi sai pidettyä palloa omalla kenttäpuoliskollaan, mutta murtautuminen hyökkäyskolmannekselle tuotti haasteita Pikkuhelmareille – Pohjois-Irlanti lähti terävästi vastaiskuihin, jotka eivät kuitenkaan tuottaneet uhkaa Suomelle.

Suomi sai 13. minuutilla pari vaarallista kulmapotkua, joista Pohjois-Irlanti kuitenkin selviytyi takaiskuitta. Pikkuhelmareille tuli seuraavien minuuttien aikana melko paljon harhasyöttöjä, ja hyökkäykset pysähtyivät keskikentälle. Tilda Råtts pääsi yrittämään rangaistusalueen rajalta avausjakson puolivälin tuntumassa, mutta laukaus karkasi hieman ohi ja yli.

Pohjois-Irlanti puolusti koko avauspuolikkaan ajan matalalta ja kurinalaisesti, eikä Suomi onnistunut hyödyntämään vastustajan muutamaa pallonmenetystä. Venla Roine ei joutunut omalla maalillaan torjuntatöihin yhtä helpohkoa laukausta lukuun ottamatta.

Pikkuhelmarit oli lähellä avausosumaa kulmapotkusta heti toisen jakson alussa, mutta Anelma Lahikaisen pusku kilpistyi ylärimaan. Muutamaa minuuttia Sofia Jahnukainen antoi mainion syötön linjan taakse, ja Kerttu Sareliuksen hyvä viimeistely vei Suomen johtoon. Vain hetki tästä Sarelius tuplasi Suomen johdon – pallo pomppi hyökkääjälle boksin rajalle, ja tämän laukaus yllätti Ellie Scottin.

Pohjois-Irlanti ei luovuttanut, ja Rachel McIntyre osui tolppaan muutama minuutti 2–0-osuman jälkeen. Vastustajan hyökkäysinto toi Suomelle mahdollisuuksia vastaiskuihin – Suomi sai lisävirtaa peliinsä myös vaihtojen myötä. Tunnin kohdalla kentälle vaihdettu Steffi Hassinen veti tulisesti 72. minuutilla, mutta Scott piti Pohjois-Irlannin pelissä.

Seuraavien minuuttien aikana Lahikainen puski tolppaan ja Rhianna Breen tykitti ylärimaan. Pallo pomppi vaarallisesti Suomen boksissa muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä, mutta muuten Pikkuhelmareiden maalilla ei ollut pelin lopussa suurempaa vaaraa. Päätöslukemat 2–0 vastasivat melko hyvin ottelun kulkua, ja Suomi otti ansaitun voiton.

– Ensimmäinen jakso oli tosi haastava. Pysyimme pallossa, mutta liikutimme palloa lähinnä alimman linjan kanssa ja emme päässeet etenemään isoilla eduilla. Meille oli vaikeaa päästä muodon sisään, emmekä onnistuneet vaihtamaan riittävästi kaistaa. Kävimme hyökkäyspeliämme läpi kopissa, ja se lähti rullaamaan paremmin toisella jaksolla, päävalmentaja Akan Okomoh totesi.

– Maalit vapauttivat peliämme, ja niitä seurasi useampi organisoitu hyökkäys, joissa pääsimme vastustajan boksiin. Hyökkäyspelimme oli toisella jaksolla parempaa kuin ensimmäisellä puolikkaalla.

Pohjois-Irlannin vahvuuksiksi tiedettiin muun muassa kaksinkamppailupelaaminen sekä vastaiskut. Päävalmentaja koki, että Pikkuhelmarit pärjäsi molemmissa erittäin hyvin.

– Tavoitteemme oli, että voitamme yli puolet kaksinkamppailuista – ensimmäisiä minuutteja lukuun ottamatta olimme niissä vahvoilla. Tyrehdytimme vastaiskut hyvin, eikä Pohjois-Irlanti päässyt kovin montaa kertaa boksiimme, vaan heidän laukaukset lähtivät kauempaa. Pääosin puolustuspeliimme voi olla todella tyytyväinen.

Suomen turnaus jatkuu maanantaina Irlantia vastaan. Irlanti koki aiemmin tänään pelatussa kamppailussa 0–1-tappion Itävallalle.

– Palautuminen lähtee käyntiin välittömästi. Olemme korostaneet sitä, että lepo, ravinto ja hyvät unet ovat turnauksessa olennaisia asioita. Puramme yhdessä ottelun läpi heti aamulla, mutta käännämme päivän aikana katseet Irlanti-otteluun. Karsinnoissa seuraava matsi tulee aina nopeasti.

Suomi – Pohjois-Irlanti 2–0 (0–0)
50’ Kerttu Sarelius 1–0
52’ Sarelius 2–0

1 Venla Roine (mv)
2 Pinja Turkia
3 Anelma Lahikainen
5 Ida Heikkinen
6 Edit Mare
8 Emilia Laiho (60’ 17 Iiris Holmström)
9 Bettina Aho (60’ 10 Anela Ljesnjanin)
16 Milja Kiviranta (C) (84’ 13 Ellen Ainasoja)
18 Sofia Jahnukainen (60’ 11 Steffi Hassinen)
19 Kerttu Sarelius (74’ 14 Neea Tähtisaari)
20 Tilda Råtts

Vaihdossa:
12 Viivi Mäki-Kamppi (mv)
7 Sanni Kouva
15 Linda Nurmi

Poissa kokoonpanosta:
Nanna Nyman

U17-tyttöjen seuraavat ottelut EM-karsintaturnauksessa (Suomen aikaa):
24.10. 14:00 Suomi – Irlanti, Belfast (Seaview)
27.10. 16:00 Itävalta – Suomi, Belfast (Solitude)

Ottelut näkyvät suorana Palloliiton YouTube-kanavalla.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit