U17-tytöt nimetty Viro-maaotteluun

Maaottelu pelataan Eerikkilän jalkapallohallissa 18. marraskuuta. Kello 14:30 alkava ottelu näkyy suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla. Katsomoon on vapaa sisäänpääsy.

Nanna Nyman oli mukana myös Pikkuhelmareiden edellisessä Eerikkilässä pelatussa maaottelussa. Ranska kaatui syyskuussa lukemin 1-0.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

3.11.2022 klo 15:55

U17-tytöt (2006 ja myöhemmin syntyneet) pelaa marraskuussa vuoden viimeisen maaottelunsa. Pikkuhelmarit saa vastaansa Viron, joka on tuleva U17-EM-lopputurnausemäntä. Suomi sen sijaan selvitti lokakuussa tiensä EM-jatkokarsintoihin – karsintojen lohkoarvonta järjestetään 7. joulukuuta. Pikkuhelmarit sijoittui lohkonsa toiseksi, joten joukkue pääsee arvontaan kakkoskorista.

– Saamme seuraavan tapahtuman nopeasti EM-karsintojen jälkeen. Jatkamme siitä, mihin jäimme – meillä on takana hyvät karsinnat, mutta pelissämme on vielä paljon viilattavaa. Pidämme leirillä testit ensimmäisenä päivänä, ja pelaajat saavat myös testipalautteen arkeen. Harjoittelemme keskiviikkona sekä torstaina pelaamisemme periaatteita ja perjantaina kohtaamme Viron, päävalmentaja Akan Okomoh sanoo.

Ryhmässä on mukana muutama uusi pelaaja, ja Viro-ottelu on heille hyvä näyttöpaikka. Okomoh korostaa, että moni pelaaja, joka ei mahtunut mukaan karsintaryhmään, on vetänyt hyvän kauden seurajoukkueessaan.

Iisa Elovaara on yksi nuorista suomalaispelaajista, joka pelaa ulkomailla. Tässäkin ikäluokassa on muutamia pelaajia, ja olemme seuranneet heidän otteitaan videoiden avulla. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Iisa pärjää maajoukkueympäristössä, Okomoh toteaa.

– Muista uusista pelaajista Neelia Pitko ja Milja Siiki ovat esiintyneet jo pitkään edukseen seurajoukkueympäristössään. Olivia Ulenius on pelannut upean kauden Kansallisessa Liigassa ja pääsee ensi kertaa näyttämään taitojaan vuotta vanhempien maajoukkueeseen.

Viro pääsee ensi vuonna järjestettäviin EM-kisoihin automaattisesti kisajärjestäjänä, mutta maa pelaa myös EM-karsinnoissa. Viro kärsi tappiot Englannille ja Tanskalle – Ukrainan kanssa tuloksena oli maaliton tasapeli, ja Viro sijoittui maalieron turvin lohkon kolmanneksi.

– Olemme nähneet Viron pelejä, ja saamme varmasti hyvän matsin. Karsintojen tuloksista huolimatta Viro pelasi hyvin esimerkiksi Englantia vastaan, ja ottelu ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla. Lähdemme voittamaan ottelua ja pelaamaan hyvää futista – on hienoa päättää maajoukkuetapahtuma ja maajoukkuevuosi maaotteluun.

Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Venla Roine (mv) TPS (KaaNa)
Viivi Mäki-Kamppi (mv) SJK (SeMi, KaNu)
Ella Timonen (mv) VJS (PPS)
Nanna Nyman ONS (OrPa, Oulu Blue Cats)
Pinja Turkia FC Peltirumpu (MyPa)
Anelma Lahikainen HJK (SAPA)
Milja Siiki Ilves (FC Kangasala)
Sanni Kouva ONS
Iisa Elovaara Richmond United
Edit Mare HJK
Nelli Miettinen EPS (nimetty Ilona Auvinen JyPK tilalle 14.11.)
Bettina Aho FC Peltirumpu (MyPa, Sudet, Valkealan Kajo)
Aamu Kinnunen FC Kuusysi (PEPO) (nimetty Sara Attola FC Kontu (HFA) tilalle 14.11.)
Milja Kiviranta HJK (KTP, Jäntevä)
Iida Kainulainen FC Honka (HooGee)
Iiris Holmström Valtti
Anela Ljesnjanin KaaPo (TPS, EuPa, Lauttakylän Luja)
Tilda Råtts FC Sport
Olivia Ulenius Åland United (IFK Mariehamn)
Emilia Laiho FC Peltirumpu (SiU, IPS)
Neelia Pitko FC Hertta
Kerttu Sarelius HJK
Steffi Hassinen PK-35 (PuiU, IF Sibbo-Vargarna, FC Kontu)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit