U17-tytöt ja Viro iskevät yhteen perjantaina
Kello 14:30 alkava ottelu näkyy suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalla. Eerikkilän jalkapallohallin katsomoon on vapaa sisäänpääsy.
Suomen joukkue marraskuun maajoukkuetapahtumassa.
U17-tytöt (2006 ja myöhemmin syntyneet) kokoontui tiistaina Eerikkilään, ja joukkue päättää maajoukkuetapahtuman huomiseen Viro-otteluun. Pelaajat tekivät tapahtuman avauspäivänä fyysiset testit, mutta tänään ja eilen Pikkuhelmarit on keskittynyt täysillä vuoden viimeiseen maaotteluunsa.
– Tapahtuma on meille todella tärkeä, kun pääsemme näkemään 23 pelaajaa. Olemme saaneet paljon infoa jo tässä vaiheessa, ja huominen peli tarjoaa sitä lisää. Meillä ei ole enää montaa yhteistä päivää ennen kevään EM-jatkokarsintoja, joten kaikki hetket joukkueen kanssa ovat todella arvokkaita, päävalmentaja Akan Okomoh sanoo.
– Olemme käyneet läpi pelaamistamme ja nostaneet monia juttuja lokakuun karsinnoista. Pyrimme kehittämään sekä puolustus- että hyökkäyspeliämme niistä otteluista – esimerkiksi Pohjois-Irlantia vastaan pystyimme liikuttamaan palloa alimmassa linjassamme, mutta nyt haluaisimme päästä pallon kanssa enemmän vastustajan kenttäpuoliskolle. P-Irlanti-ottelun opit sopivat tosi hyvin Viro-peliin.
Maajoukkuetapahtumassa on mukana sekä debytantteja että tuttuja nimiä. Vastikään KaaPo:sta Ilvekseen siirtynyt Anela Ljesnjanin kuuluu pelaajiin, jotka ovat olleet mukana myös vuoden aiemmissa tapahtumissa – nilkkavamma piti Ljesnjaninin poissa kentiltä muutaman kuukauden ajan, mutta hän on palannut täyteen kuntoon.
Aiemmin urallaan myös TPS:aa, EuPa:a, Laitumen Palloa ja Lauttakylän Lujaa edustanut Ljesnjanin debytoi heinäkuun lopulla Naisten Kakkosessa. Loukkaantumisensa jälkeen Ljesnjanin sai vyölleen kuusi Kakkosen ottelua, joissa hän viimeisteli KaaPo:lle mukavat kolme osumaa.
– Pääsin pelaamaan Kakkosta vasta loppukaudesta, mutta kaudesta jäi ihan hyvät fiilikset. Taso oli korkea, ja Kakkosesta on hyvä lähteä pyrkimään eteenpäin, Ljesjanin toteaa.
Ljesnjaninin huhtikuinen maajoukkuedebyytti päättyi loukkaantumiseen, mutta hän palasi Suomi-paitaan lokakuun EM-karsinnoissa. Ljesnjanin sai minuutteja sekä Pohjois-Irlantia, Irlantia että Itävaltaa vastaan – tuloksena oli kaksi voittoa ja yksi tappio. Kuusi pistettä riitti jatkopaikkaan ja lohkon kakkossijaan.
– Maajoukkueen tapahtumat ovat olleet tosi mukavia. Olen saanut tehdä leireillä sitä, mistä nautin. Karsinnat olivat yksi elämäni kohokohtia, ja opin siellä paljon uutta. Oli hyvä nähdä, missä menen tämän ikäluokan muihin pelaajiin verrattuna. Tiedän nyt paremmin, missä minun täytyy kehittyä. On kiva, että meillä on vielä yksi maaottelu – lähdemme hakemaan siitä voittoa.
Viro on tuleva EM-lopputurnausemäntä, ja ikäluokan maajoukkueeseen on panostettu merkittävästi. Okomoh korostaa, ettei Suomi lähde aliarvioimaan vieraitaan.
– He pystyvät puolustamaan hyvin eri korkeuksilla ja luomaan uhkaa tilanteenvaihdoista. Tavoitteenamme on hallita palloa ylempänä ja luomaan paljon maalipaikkoja. Peli on hyvä näyttöpaikka kaikille pelaajillemme – tulemme tekemään reilusti vaihtoja, jotta kaikki saavat mahdollisuutensa.