U17-tytöt aloittaa EM-karsintaurakkansa perjantai-iltana

Pikkuhelmarit kohtaa avauspelissään emäntämaa Pohjois-Irlannin. Kello 21:00 alkava ottelu näkyy suorana Pohjois-Irlannin jalkapalloliiton YouTube-kanavalla.

Pikkuhelmarit harjoitteli tänään ottelustadionilla.

20.10.2022 klo 19:22

U17-tytöt (2006 ja myöhemmin syntyneet) matkusti Pohjois-Irlantiin eilen keskiviikkona, ja tänään joukkue on jatkanut valmistautumista EM-karsintojen avaukseen. Emäntämaa Pohjois-Irlannin lisäksi Suomi saa vastaansa Irlannin sekä Itävallan – turnauksen kolme parasta maata etenee keväällä 2023 pelattavaan EM-jatkokarsintaturnaukseen.

– Matkapäivä oli pitkä. Kokoonnuimme Helsinki-Vantaalla jo aamukuudelta, lensimme Dubliniin ja matkustimme sieltä bussilla Belfastiin. Ehdimme pitää treenit sekä palaverin, ja pelaajat pääsivät ajoissa nukkumaan. Tänään harjoittelimme vielä kerran ennen avausotteluamme, päävalmentaja Akan Okomoh kertoo.

Suomi lähtee karsintoihin komea voitto allaan, sillä joukkue kukisti Ranskan syyskuussa pelatussa maaottelussa. Pikkuhelmarit pelasi samassa maajoukkuetapahtumassa harjoitusottelun VG-62:n P2008-joukkuetta vastaan – vastustaja pelasi sillä pelitavalla, mitä Pohjois-Irlannilta odotetaan.

– Pohjois-Irlanti pääsee pelaamaan kotiyleisönsä edessä ja tarjoaa varmasti haastavan vastuksen. Uskomme, että heidän vahvuutensa ovat tiedossamme – he ovat tosi vaarallisia vastaiskuissa ja erikoistilanteissa. Meidän täytyy olla niissä tarkkana, Okomoh avaa.

– Heidän prässinsä saattaa vaihdella pelin mittaan – välillä he voivat ottaa kiinni korkeammalta, mutta he voivat myös pudottaa prässitasoa matalammalle. Ottelusta tulee fyysisesti vaativa, ja meidän tulee onnistua hyvin kamppailupelaamisessa, jotta saamme toivotun tuloksen. Meillä on hyvät mahdollisuudet voittoon.

Suomen kaikki karsintaottelut pelataan tekonurmikentillä. Joukkue pääsi tänään tutustumaan Crusaders FC:n kotipyhättöön, jossa Pikkuhelmarit pelaa kaksi ensimmäistä otteluaan.

– Eilen harjoittelimme eri kentällä, joka oli erittäin hyvässä kunnossa. Pelaaminen tekonurmella on meille hyvä asia – täällä on satanut paljon vettä, ja tuleville päiville on ennustettu lisää sadetta, mutta emme anna sen vaikuttaa pelaamisemme laatuun.

U17-tyttöjen ottelut EM-karsintaturnauksessa (Suomen aikaa):
21.10. 21:00 Suomi – Pohjois-Irlanti, Belfast (Seaview)
24.10. 14:00 Suomi – Irlanti, Belfast (Seaview)
27.10. 16:00 Itävalta – Suomi, Belfast (Solitude)

Kaksi jälkimmäistä ottelua näkyy suorana Palloliiton YouTube-kanavalla.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit