U17-poikien taistelu palkittiin jatkopaikalla

Pristinassa pelattu Kosovo-ottelu päättyi 1–1-tasapeliin. Suomen loppuhetkien tasoitusmaalista vastasi Aapo Boström.

Suomen avaus Kosovoa vastaan.

Suomen avaus Kosovoa vastaan.Kuva: FFK

11.10.2022 klo 16:01

U17-pojat (2006 ja myöhemmin syntyneet) jäi tänään tiistaina 1–1-tasapeliin EM-karsintaisäntä Kosovoa vastaan, mutta Minihuuhkajat selvitti tiensä keväällä 2023 pelattaviin EM-jatkokarsintoihin. Samaan aikaan Podujevossa pelattu ottelu päättyi Italian 2–0-voittoon Kreikasta, joten Suomi oli neljällä pisteellään lohkokakkonen.

Ottelu alkoi Suomen kannalta murheellisesti, kun Luan LLeshi vei isännät johtoon kuudennen minuutin rangaistuspotkusta. Minihuuhkajat otti takaiskun jälkeen pallonhallinnan ja lähti hakemaan tasoitusta – jakson puolivälin tuntumassa Emil Ingman pääsi kokeilemaan pari kertaa lähietäisyydeltä, mutta Kosovon maali pysyi puhtaana.

Kosovo metsästi lisämaaleja pääasiassa vastaiskuilla. Puolen tunnin pelin jälkeen Elvir Gashijan pääsi kokeilemaan takatolpalta, mutta veto meni varsin selkeästi ohi Suomen maalin. Vierailla oli haasteita hyökkäyspelin kanssa avausjakson jälkimmäisellä puolikkaalla, eikä Minihuuhkajat onnistunut luomaan tilanteita Aruel Klinakun vartioimalle maalille.

Kotijoukkue suojeli johtoaan hyvin myös toisen jakson alussa. Suomi ei juurikaan saanut pidettyä palloa hyökkäyskolmanneksella, ja Minihuuhkajat pidettiin poissa hyviltä vetopaikoilta. Tunnin kohdalla vieraat hyökkäsivät muutaman kerran vaarallisesti vasemman laidan kautta, mutta viimeiset ratkaisut jättivät parantamisen varaa.

Elmer Vauhkonen petasi mainion paikan David Ezeh’lle 64. minuutilla, mutta kosovolaispuolustus ehti pallon eteen. Seuraavassa tilanteessa Samuel Pasanen hankki vapaapotkun noin 20 metristä – Juho Lähteenmäen komea laukaus pysähtyi ylärimaan. Lähteenmäki aiheutti isännille päänvaivaa myös seuraavien minuuttien aikana, mutta lukemat pysyivät 1–0:ssa.

Edi Hazirilla oli vartti ennen loppua erinomainen tilaisuus tuplata Kosovon johto, mutta Topi Sistosen blokki pelasti Minihuuhkajat. Suomi sai palkinnon lopulta 87. minuutilla – Julius Körkkö antoi kulmapotkun, ja toinen vaihtomies Aapo Boström pallon maaliin. Boströmin ensimmäinen yritys osui ylärimaan, mutta toinen pusku upposi verkon perukoille.

Maali jäi ottelun viimeiseksi ja oli Minihuuhkajille erittäin arvokas, sillä tappio Kosovolle olisi tarkoittanut lohkon kolmossijaa, mutta tasapelillä Suomi nousi kakkoseksi ja nappasi toisen jatkopaikan.

– Kosovo oli päästänyt kahdessa ensimmäisessä pelissään kymmenen maalia, mutta yritimme tehdä pojille selväksi, ettei se kerro totuutta joukkueesta. Tiesimme, että Kosovo tulee heti kovaa päälle, mutta alku oli osaltamme katastrofaalinen. Pelimme oli pehmeää sekä huolimatonta, ja siitä paistoi jännitys, päävalmentaja Erkka V. Lehtola totesi.

– Tiesimme avausmaalin jälkeen, että tästä tulee vaikea peli. Tauolla teimme vain yhden vaihdon, mutta vaihdoimme ryhmitystämme. Saimme aikaan ryhtiliikkeen ja painetta Kosovon päätyyn. Samalla huomasi, että heillä alkaa askel painamaan. Emme saaneet montaa hyvää paikkaa, mutta oli pääasia, että tasoitus syntyi.

Vaihtopelaajat toivat Suomen peliin paljon virtaa, ja päävalmentaja kiittelee jokaisen pelaajan panosta.

– Ezeh tuli tauolla hyvin sisään – hän pystyi pitämään palloa hyökkäysalueellemme, mihin emme kyenneet ekalla jaksolla. Boström väläytteli jo Italiaa vastaan, ja oli hienoa, että hän sai onnistumisen loppuhetkillä. Vaihtopelaajat olivat vahvasti toteuttamassa arvokasta tasoitusta, Lehtola kehui.

– Joka ainoa meistä olisi halunnut voittaa ottelun, mutta meidän täytyy olla tyytyväisiä siihen, että saavutimme tavoitteemme – tiesimme heti lohkoarvonnan jälkeen, että tästä tulee haastava turnaus. Pelin jälkeen joukkueessa oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Pojat ymmärsivät varmasti, ettemme tehneet nappisuoritusta. Halusimme lopettaa karsinnat tyylikkäämmin – jatkopaikka kuitenkin maistuu varmasti paremmalta illan myötä.

Kosovo – Suomi 1–1 (1–0)
6’ Luan Lleshi (rp) 1–0
87’ Aapo Boström 1–1

1 Johannes Viitala (mv)
2 Akseli Puukko
5 Kaius Simojoki
6 Samuel Pasanen (C)
8 Iiro Mendolin (72’ 18 Aapo Boström)
9 Emil Ingman (46’ 20 David Ezeh)
10 Otto Ruoppi (72’ 14 Julius Körkkö)
11 Juho Lähteenmäki (82’ 7 Vilho Huovila)
15 Topi Sistonen
17 Mustafa Abdulmuttaleb
19 Elmer Vauhkonen

Vaihdossa:
12 Jussi Tanska (mv)
3 Oskari Raiski
4 Emil Leveälahti
13 Niko Nurmi

Poissa kokoonpanosta:
Aatos Tuunanen

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit