U16-pojat valmiina torstain Ruotsi-otteluun

Åbyssä pelattava ottelu alkaa kello 19:00 Suomen aikaa – kamppailua voi seurata suorana Ruotsin jalkapalloliiton kotisivuilla.

Minihuuhkajien mukana on 20 pelaajaa, joista viisi tehnee tällä viikolla maajoukkuedebyyttinsä.

17.8.2022 klo 17:05

U16-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) matkusti länsinaapuriin eilen tiistaina ja harjoitteli ensi kertaa tänä aamuna. Loppuviikon aikana Minihuuhkajat kohtaa isäntämaan kahdesti – kyseessä on Ruotsin U16-poikien ensimmäiset maaottelut.

Päävalmentaja Kai Nyyssönen nimesi joukkueen elokuun alussa. Ryhmään on tehty sittemmin yksi muutos, kun Ilkka Koivukoski korvasi Peetu Hardenin – toukokuun Puolan turnauksessa Suomi-paidassa debytoinut oululainen lähti Minihuuhkajien matkaan innoissaan.

– Olin tosi iloinen, kun kuulin, että pääsen taas mukaan. Puolan turnauksen pelit olivat hyviä kokemuksia – tempo oli todella kova ja vastustajan pelaajat olivat taitavia. Koin, että pärjäsin mukana hyvin, Koivukoski sanoo.

– Viime peleistä meidän tulee parantaa boksin puolustamisessa. Päästimme liikaa maaleja läheltä boksia, ja Ruotsia vastaan meidän täytyy olla tarkkana. Vastus on varmasti kova, ja kummastakin pelistä tulee kova vääntö.

Nyyssösellä oli maajoukkuetapahtuman ensimmäisten harjoitusten jälkeen odottavaiset fiilikset. Mukana on tällä kertaa kaikkiaan viisi ensikertalaista, joten avauspelin alla kerrataan tärkeimpiä asioita.

– Kertasimme aamun harjoituksissa puolustuspelaamistamme, ja myöhemmin tänään käymme läpi erikoistilanteita sekä hyökkäyspelaamistamme. Aikataulu on hektinen, mutta sitä se on maajoukkuetoiminnassa – pyrimme saamaan sapluunan kuntoon niin, että pelaajat pystyvät onnistumaan huomenna. Täytyy muistaa, että kellään pelaajistamme ei ole paljoa maajoukkuekokemusta, Nyyssönen toteaa.

– Vastustajamme ei ole vielä pelannut yhdessä, mutta Ruotsilla on aina laadukas maajoukkue, ja esimerkiksi U17-poikien Euroopan rankingissä he ovat sijalla kymmenen. Ruotsi leireili elokuun alussa 48 pelaajan voimin, ja 18 poikaa valittiin ikäluokan ensimmäiseen maajoukkueeseen. On upeaa päästä mittamaan tasoamme rakasta naapuriamme vastaan.

Suomen ottelut (Suomen aikaa):
Ruotsi – Suomi 18.8. 19:00, Åby
Ruotsi – Suomi 21.8. 13:00, Åby

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit