Turusta Palloliiton kaupunkikumppani

Palloliitto ja Turun kaupunki ovat allekirjoittaneet aiepöytäkirjan ns. kaupunkikumppanuudesta. Aiepöytäkirjan tavoitteena on tukea Turun kaupungin, Suomen Palloliiton ja turkulaisten seurojen strategisten tavoitteiden toteutumista. Lisäksi tavoitteena on muodostaa säännöllinen keskusteluyhteys osapuolten välille.

Turun Veritas Stadion

24.5.2022 klo 15:29

Kaupunkikumppanuus Turun kanssa on Palloliiton toinen aiepöytäkirjan allekirjoitukseen asti jo päätynyt yhteistyötahdon osoitus. Jyväskylä oli toinen pilottikaupungeista, ja aiepöytäkirja Jyväskylän ja SPL:n välillä allekirjoitettiin viime vuoden lopulla. Tämän vuoden aikana kumppanuuskeskusteluja on käynnissä useassa kaupungissa, joissa aiepöytäkirjan allekirjoituksiin päästäneen syksyn aikana.

Turun kaupungin liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari oli tyytyväinen, kun kumppanuuskeskusteluissa päästiin maaliin asti.

- Turku on monipuolinen ja kehittyvä liikunta- ja urheilukaupunki. Teemme laaja-alaisesti työtä sen eteen, että jokainen kaupunkilainen löytää mieleisensä tavan harrastaa ja nauttia liikunnasta ja urheilusta.

- Urheiluseurat ja liikuntaa järjestävät yhdistykset ovat keskeinen osa kaupunkilaisten liikuttamisessa. Yhteistyön tiivistämisellä jalkapalloyhteisön ja kaupungin välillä edistämme yhdessä systemaattisesti turkulaisten liikunnan harrastamista. Yhdessä olemme enemmän, tiivisti Kalmari.

Aiepöytäkirjaan on kirjattu yhdessä eteenpäin vietäviä seuroille ja kaupungille tärkeitä asioita.

Läntisen alueen aluepäällikkö Jouni Koivuniemen mukaan erityisen merkittävää asiassa on säännöllisen keskusteluyhteyden syntyminen ja säilyminen.

- Aikaisemmin olemme hätyytelleet kaupunkeja lähinnä, kun joku ”tulipalo on pitänyt sammuttaa.” Nyt meillä on systemaattinen, kerran, pari vuodessa keskusteltava asiarunko, jolloin varmistumme siitä, että yhteiset intressimme kaupunkilaisten liikuttamisessa ja hyvinvoinnin lisäämisessä ovat jatkuvassa seurannassa, toteaa aluepäällikkö Koivuniemi.

Myös Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande iloitsee kaupunkikumppanuudesta Turun kanssa.

- Asia on meillä vahvasti esillä strategiassa ja tänä vuonna etenemme usean kaupungin kanssa. Kunnat ovat seuroille merkittävä kumppani, ja samoin seurat kunnille. Pääviestimme näissä kaupunkikumppanuuksissa on selkeä: seuratoiminta avaimena liikkumattomuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Nyt allekirjoitettu aiepöytäkirja tukee tätä viestiä hienosti Turussakin, kiittelee Casagrande.

Pääsihteeri Casagranden esiin tuoma pääviesti on merkittävä. Aiepöytäkirjaan onkin kirjattu toimia mm. vastuullisuuden ja hyvinvoinnin, kouluyhteistyön, harrastamisen hinnan, olosuhteiden kehittämisen ja sekä seurojen että kaupungin järjestämien tapahtumien osa-alueilla.

Markus Kalmari nosti esiin myös UEFA SROI -mallinnuksen osoittaman jalkapallon yhteiskunnallisen arvon. Neljän turkulaisen seuran (FC Inter, TPS, TuNL, ÅIFK) vaikuttavuus vuositasolla on yli 30 miljoonaa euroa ja mallinnuksen lukujen ulkopuolelle jää vielä iso määrä muiden seurojen pelaajia.

- Kaupungin puolesta kiitän Suomen Palloliittoa ja paikallisia jalkapalloseuroja hyvästä yhteistyöstä ja halusta kehittää sitä. UEFA SROI:n tulokset tuovat näkyvästi ja laajasti esille kaiken sen hyvän, jota jalkapalloperhe luo turkulaisille ja Turulle, päättää liikuntapalvelujohtaja Kalmari.

Lisätiedot:
Markus Kalmari, Turun liikuntapalvelujohtaja
markus.kalmari(a)turku.fi
0400 334 453

Jouni Koivuniemi, SPL Läntisen alueen aluepäällikkö
jouni.koivuniemi(a)palloliitto.fi
0400 781 659

Jani Meriläinen (FC Inter), Lasse Bäckman ja Lena Hindström-Pesu (ÅIFK), Leena Allen ja Arto Kuuluvainen (TPS), Marika Huurre ja Mikko Högerman (TuNL) sekä Turun liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari iloitsevat Turun kaupunkikumppanuudesta sekä UEFA SROI -luvuista Turussa. Neljä turkulaisseuraa tuottaa arvoa yhteiskunnalle yli 30 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit