Team Ahtinen juhli Tinni Korpela -leirin mestaruutta

Turnauksen tulokset sekä palkitut pelaajat löytyvät uutisen lopusta – kaikki ottelut ovat katsottavissa jälkikäteen Palloliiton YouTube-kanavalla.

Team Ahtinen juhlii yhtä useista maaleistaan.Kuva: Ⓒ SPL /Juhani Järvenpää

10.11.2022 klo 16:52

Vuoden 2022 Tinni Korpela -leiri saatiin päätökseen tänään torstaina. Eerikkilässä järjestetty kolmen päivän tapahtuma kokosi yhteen 88 vuonna 2008 syntynyttä pelaajaa, jotka jaettiin neljään joukkueeseen. Joukkueet pelasivat toisiaan vastaan, ja eniten pisteitä keräsi Team Ahtinen.

Biran Jengin, Petra Körkön ja Marko Uusitalon valmentama joukkue haali kaikkiaan 13 pistettä. Team Ahtisen peli toimi etenkin puolustussuuntaan, sillä joukkue päästi 210 minuutin aikana vain kaksi osumaa.

– Tapahtumasta jäi hyvä fiilis. Kaikki pelaajamme pääsivät pelaamaan kovia pelejä ja näyttämään omia kykyjään. Pelaajat ottivat kolmen päivän ajan vastaan kaiken infon, ja he toteuttivat asioita kentällä hienosti. Olen erittäin tyytyväinen joukkueen suoritukseen, Jeng sanoo.

– Minusta tuntuu, että hitsauduimme yhteen heti alusta asti. Kaikki pelaajat olivat tulleet Eerikkilään sillä ajatuksella, että tästä leiristä halutaan ottaa kaikki irti – keskittyminen oli kovaa luokkaa, mutta pystyimme myös pitämään hauskaa. Yhteistyö valmennustiimin kanssa toimi niin ikään erittäin hyvin. On kiva työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka laittavat itsensä likoon.

Toiseksi sijoittui yhdeksän pistettä napannut Team Westerlund ja kolmanneksi Team Kemppi, joka jäi pisteen hopeasta. Kolmen pisteen Team Franssi jäi neljänneksi – kaikkien joukkueiden pelaajalistat löytyvät täältä.

U17-päävalmentaja Akan Okomoh kehuu pelien intensiteettiä, joka oli korkea vielä kolmantenakin päivänä. Ottelut näyttivät Okomohin mukaan myös sen, että pelaajilla on kyky prässätä ja puolustaa eri korkeuksilla ja hyökkäämisen osalta edetä eri rytmeillä. Myös pelaajien rauhallisuus pallon kanssa ja erityisesti kyky kuljettaa sai kiitosta Okomohilta.

– Nämä olivat loistavat kolme päivää. Tavoitteenamme oli tutustuttaa pelaajia nuorten maajoukkueiden toimintatapoihin ja viedä pelaamistamme eteenpäin. Lisäksi tärkeää oli se, että pelaajat näkevät, millaista arki on maajoukkuetapahtumissa. Onnistuimme mielestäni kaikissa tavoitteissa, Okomoh toteaa.

– Pelaajia oli monesta seurasta, ja mukana oli pienempienkin seurojen pelaajia eri alueilta. Kaikki seurat tekevät tärkeää työtä – pelaajat kehittyvät nimenomaan arjessa, ja he ovat vain lainassa täällä. On myös hienoa, että saamme näihin taphtumiin seuroista osaavia valmentajia. He tekivät yömyöhään töitä, jotta kaikki olisi mahdollisimman hyvässä jamassa seuraavana päivänä.

U15-päävalmentaja Pekko Söderström on parhaillaan haastavien päätösten edessä, sillä ikäluokan ensimmäinen maajoukkue nimetään lähipäivinä. Pikkuhelmarit osallistuu marraskuun lopulla UEFA Development -turnaukseen, jossa Suomi kohtaa emäntämaa Portugalin lisäksi Belgian ja Espanjan.

– Tapahtumasta jäi tosi hyvä maku. Ykkösasia oli se, että pelaajat laittaisivat itsensä likoon, ja sitä nähtiin. Oli kuvaavaa, että tämän päivän päätöspelin viimeiset minuutit vedettiin huikealla kovalla taisteluilmeellä. Valmentajat onnistuivat hyvin siinä, että pelaajat heittäytyivät peliin täysin, Söderström kehuu.

– Kaksinkamppailuja tuli paljon, ja näytti siltä, että pelaajat nauttivat tapahtumasta. Toivon, että he pystyvät viemään tapahtumasta asioita omaan arkeensa. He suoriutuivat erinomaisesti kovassa intensiteetissä, mikä kertoo siitä, että seuroissa on tehty hyvää työtä, Söderström jatkaa.

– Maajoukkuevalinnat ovat aina vaikeita. U15-ikäluokassa emme tunne pelaajia niin laajasti kuin vanhempana, mutta tämä tapahtuma antoi paljon lisätietoja. Saimme hyvän kuvan ikäluokan tasosta – vaikuttaa siltä, että joka pelipaikalle on paljon hyviä pelaajia.

Voittajajoukkueen pelaajat
Isa Schalin FC Honka (mv)
Jonna Tuorila Ilves (mv)
Melissa Ahlroos JäPS
Sohvi Heikkilä FC Honka
Juliet Herrala HJK
Emma Huczkowski OHF
Alisa Ignatov KaaPo
Karoliina Jokiranta PEPO
Sofia Kantola RoPS
Veera Lehmusto Ilves
Sofi Lehtonen PKKU
Eevi Leppänen VJS
Cicilia Lyonga Ilves
Mirella Ortiz HJK
Iiris Paavola FC Nokia
Sofia Parkkinen Yllätys
Julia Saatcioglu Ilves
Laura Salo FC Honka
Jessi Sipilä PKKU
Priscilla Sivonen JyPK
Rebecca Viljamaa HJK
Iida Vähätalo TPS

Tulokset (ottelut kestivät 2x35 minuuttia)

Team Ahtinen – Team Westerlund 1–0, 1–1
Team Franssi – Team Kemppi 0–1, 5–0

Team Ahtinen – Team Franssi 1–0, 2–0
Team Westerlund – Team Kemppi 0–0, 0–0

Team Ahtinen – Team Kemppi 2–0, 0–1
Team Westerlund – Team Franssi 2–0, 1–0

Pistetaulukko

Team Ahtinen: 13 pistettä
Team Westerlund: 9 p
Team Kemppi: 8 p
Team Franssi: 3 p

Joukkueiden parhaat pelaajat

Team Ahtinen: Eevi Leppänen (VJS)
Team Westerlund: Jemina Kruus (HJK)
Team Kemppi: Sanni Mäki (RoPS)
Team Franssi: Seela Tuominen (FC Kuusysi)

Pelipaikkojensa parhaat pelaajat

Maalivahti: Ella Maria Ervasti, Team Kemppi (FC Espoo)
Puolustaja: Nette Klingberg, Team Kemppi (HJK)
Keskikenttä: Rebecca Viljamaa, Team Ahtinen (HJK)
Hyökkääjä: Jessi Sipilä, Team Ahtinen (PKKU)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit