Tähtitarha päättyi Mika Nurmelan suojattien juhliin

Joukkue D kaatoi joukkue A:n finaalissa lukemin 4–2. Turnauksen tulokset löytyvät jutun lopusta.

Sinipaitainen joukkue D voitti jännittävän loppuottelun.Kuva: Ⓒ SPL /Juhani Jarvenpää

3.11.2022 klo 15:53

U15-poikien (2008 ja myöhemmin syntyneet) Tähtitarha huipentui sijoitusotteluihin tänään torstaina. Maanantaina alkanut tapahtuma kokosi yhteen 88 nuorta jalkapalloilijaa, ja kaikki joukkueet pelasivat kolme tasaista ottelua.

Joukkue A:n Valtteri Lehtomäki vastasi finaalin avausosumasta, mutta D siirtyi 2–1-johtoon Valtteri Puukan kahdella maalilla. Lehtomäki toi A:n tasoihin – kaksi viimeistä osumaa merkittiin D:n Raminder Singhille sekä Cezar Antwille, ja loppulukemat olivat 4–2.

Joukkue B voitti pronssia noustuaan kahden maalin tappioasemasta voittoon. Joukkue C johti jo 0–2 Philip Otoon ja Ola Melanderin osumilla, mutta Winner Cikala-Cimangan, Maximilian Aertsin ja Khaled Youssufin maalit siivittivät B:n 3–2-voittoon.

U15-päävalmentaja Kai Nyyssösen mukaan neljän päivän rupeama oli kova, mutta pelaajilla oli virtaa viimeisissäkin peleissä. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki pelaajat olivat pelikunnossa vielä torstaina.

– Keskustelin poikien kanssa, ja he sanoivat, että tällaisia kovan intensiteetin pelejä olisi kiva pelata enemmänkin. Pelaajille tuli paljon peliminuutteja ja informaatiota – he olivat aika väsyneitä, kun lähdimme kotia kohti. Poikien on hyvä huilata viikonloppuna ja jatkaa sitten kovaa työntekoa. Poikien lisäksi haluan kiittää valmentajia, taustoja ja Erkka V. Lehtolaa. Tällaiset tapahtumat eivät onnistuisi, mikäli taustalla ei olisi osaavia ihmisiä, Nyyssönen sanoo.

Pelien lisäksi Tähtitarhassa järjestettiin paljon palavereita ja luentoja. Pelaajille kerrottiin muun muassa urheilijana kasvamisesta, maajoukkuetoiminnasta ja antidoping-asioista.

– Pojat jaksoivat keskittyä yllättävän hyvin. Saimme hyviä aihioita tuleviin maaotteluihin, kun pojat pääsivät pohtimaan yhdessä sitä, millainen Suomi haluamme olla kentällä ja sen ulkopuolella.

Ikäluokan ensimmäiset maaottelu pelataan tasan kahden viikon kuluttua. Minihuuhkajat matkaa Serbiassa pelattavaan UEFA Development -turnaukseen, jossa se kohtaa isäntämaan lisäksi Kreikan ja Montenegron. Suomen joukkue nimetään lähipäivinä.

– Pelaajat antoivat hyviä näyttöjä ja vaikeuttivat valintojani. Kävimme neljän päivän aikana paljon keskusteluita pelaajista muiden valmentajien kanssa, eikä valinnoista tule helppoja. Ne aiheuttavat monelle isoja pettymyksiä, mutta pelaajien tulee ymmärtää, että tuleva turnaus on vain yksittäinen tapahtuma maajoukkuepolulla, Nyyssönen toteaa.

– Jos nyt ei tule valituksi, ei se tarkoita sitä, ettei kutsu voisi tulla myöhemmin. Tuli kutsu tai ei, tulee kaikkien pelaajien jatkaa kovaa työntekoa. Jokapäiväisen tekemisen tulee olla laadukasta seuraavien viikkojen ja vuosien aikana, jotta pelaajien kehitys jatkuu.

Tähtitarhan voittajajoukkue:
Cezar Antwi, KäPa
Niki Hasselman, PKKU
Janne Hietalahti, HJK
Onni Kallio, OLS
Bruno Katz, HJK
Milo Knaapinen, BK-46
Veikka Koistinen, GrIFK
Kaapo Koivisto, PKKU
Ville Kumpu, Ilves
Miska Laaksonen, P-Iirot
Albion Musa, TiPS
Alex Myntti, BK-48
Antton Nylund, HJK
Osagie Okungbowa, HJK
Luka Puhakainen, LAUTP
Valtteri Puukka, OLS
Albion Rashica , FC Inter
Ermal Rrustemi, SalPa
Raminder Singh, PPJ
Lauri Suutarinen, Komeetat
Wilmer Söderström, VIFK
Okko Viinikka, OLS

Tulokset (2x 35 min, kunkin puoliajan voitosta kolme pistettä):

Ottelu A-B: 0-0, 2-0
Ottelu C-D: 0-1, 0-2

Ottelu A-C: 1-0, 1-0
Ottelu B-D: 0-1, 2-3

Ottelu B-C: 1-0, 2-0
Ottelu A-D: 1-0, 0-1

Ottelu B-C (pronssiottelu): 3-2
Ottelu D-A (finaali): 4-2

Kaikki ottelut ovat katsottavissa jälkikäteen Palloliiton YouTube-kanavalla.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit