Seuralegendan suusta: Ilja Venäläisen ennakointia Suomen Cupin finaalista

Entinen liigahyökkääjä, nykyisin Kuopion kaupungin liikuntapalveluita suunnitteleva KuPS-legenda, Ilja Venäläinen on seurannut tälläkin kaudella “omiensa” otteita tarkasti. Nyt hän kertoo oman näkemyksensä Suomen Cupin finaalin asetelmasta sekä jakaa omia kirveleviä Cup-muistojaan. Venäläinen odottaa KuPS:n nostavan pokaalia finaalin päätteeksi.

Ilja Venäläinen KuPS-paidassa vuonna 2013. Kuva: Juha Tamminen / Palloliitto

16.9.2022 klo 14:15

Ilja Venäläinen on Suomessa ja kenties koko maailmassa hyvin harvinaislaatuisen rekordin omaava entinen ammattilaisjalkapalloilija. Hän on harmikseen ollut häviämässä kolmesti oman maansa cupin finaalin. Mutta palataan siihen vähän myöhemmin. KuPS:n mestaruutta toivova joukkueen ex-hyökkääjä löytää monia vahvuuksia savolaisten pelaamisesta.

- KuPS:lla on mielestäni pelipaikkakohtaisessa vertailussa pykälän parempi kuin Inter. Finaalissa voimasuhteet kuitenkin tasoittuvat pelaajamateriaalin osalta. Kuten Furuholmikin nosti ennakossaan. KuPS:n selkeä vahvuus on myös pelitapa, johon on nojattu koko Valakarin aikakausi. Se kestää pelin sisälläkin heikompia jaksoja. Siksi oletan, ettei KuPS lähde kauheasti omaa pelaamistaan muuttamaan, Venäläinen arvelee. 

- Toisaalta viimeaikaisissa otteluissa vastustajat ovat alkanee vetäytyä KuPS:aa vastaan matalaan blokkiin ja iskenyt sitten nopeilla vastahyökkäyksillä, mikä on johtanut KuPS:n maalipaikkojen määrän vähenemiseen. Matalalla puolustavaa joukkuetta vastaan pelaaminen on haastava ja siihen on varmasti nyt Kuopiossa kiinnitetty huomiota valmistautumisessa, Venäläinen lisää. 

KuPS pystyy vielä nähtyä parempaan

Tällä kaudella KuPS:n on edelleen mahdollista tarttua kahteen mestaruuteen sillä Cupin finaalipaikan lisäksi joukkue kilvoittelee tasaisesti Veikkausliigan mestaruudesta. Kausi on mennyt Ilja Venäläisen mielestä Kuopion suunnalla hyvin, mutta joukkueesta löytyy potentiaalia nähtyä parempaan. 

- Kyllä nykyjoukkueen menoon voi olla ihan tyytyväinen. Vanhana pelaajana kun katson peliä, niin vahvuutena pidän ehdottomasti vahvaa pallokontrollia. KuPS saakin yleensä pyörittää peliä. Toivottavasti Interkin lähtisi tähän finaalin pallonhallinnan kautta, jotta ottelusta tulisi nopeatempoinen ja viihdyttävä. Se myös nostaisi KuPS:n osakkeita. Joukkueella on potentiaalia näyttää vieläkin enemmän. Löytyy yksilötaitoa tehdä voittavia ratkaisuja ja joukkueessa on monia yllätysvalmiita pelaajia ratkomaan isoja otteluita. Esimerkiksi Filip Valenčič ei ole vielä saanut itsestään parasta irti tällä kaudella, mutta hän on parhaimmillaan muutosvoima, joka voi omalla henkilökohtaisella panoksellaan ratkoa finaalin, Venäläinen arvioi.

Yksilöiden esiin nostamisen sijaan Venäläinen korostaa KuPS:n pitkälle kehitettyä ja hyvin valmennettua kollektiivista pelitapaa. 

- Mielestäni KuPS:n joukkuepelaaminen on sillä tasolla, että ihan jo sen takia kannattaa mennä katsomoon. Jos nyt jotain nimiä pitää nostaa esiin, niin vanhana hyökkääjänä kiinnitän itse huomiota Tim Väyryseen. Hän on tehnyt uskomattomia määriä maaleja vuodesta toiseen ja se ei ole ihan helppoa. Hän on maalin edustalla todella kova tekijä. 

Poikkeuksellisen kipeät Cup-muistot

On siis selvää, että Ilja Venäläinen toivoo KuPS:lle Cup-mestaruutta. Syy tähän hartaaseen toiveeseen voi olla omissa kipeissä muistoissa. 

- En oikeastaan mielelläni puhu omista Cup-muistoistani. Tulee tosi ristiriitaiset fiilikset. Hyviä muistoja hakiessa pitää palata ajassa vuoteen 1989, kun pikkufutarina seurasin innokaasti KuPS:n otteita. Se oli aikakautta, jolloin menestystä ei niinkään odotettu, mutta joukkue onnistui voittamaan Suomen Cupin. Olin isän kanssa katsomassa sitä ottelua ja se on huikea muisto lapsuudesta, Venäläinen tunnelmoi.

Sitten ne ikävät, poikkeukselliset ja kipeät muistot. 

- KuPS on tosiaan onnistunut häviämään Suomen Cupin finaalin kolmesti peräkkäin vuosina 2011-2013 ja olin mukana jokaisella kerralla. Vuonna 2011 oli oma ensimmäinen finaali ja HJK oli vastassa. Olihan se mahtava päästä isoon matsiin ja pystyä antamaan samoja fiiliksiä jollekin toiselle pienelle jalkapalloilijalle. Olin silloin 31-vuotias ja ajattelin, että tässä oli ainoa mahdollisuus voittaa Cup-mestaruus, Venäläinen muistelee. 

- Mitä vielä, sitten tuli Honka seuraavana vuonna. Siinä finaalissa meillä lensi pelaaja ulos ekalla puoliajalla ja toisella puoliajalla lähti vielä toinenkin pelaaja suihkuun. Ei siinä pystynyt voitosta taistella ja osin luovutin Cup-mestaruuden suhteen. Ja kuinkas kävikään! Viimeisenä ammattilaisvuotenani etenimme jälleen finaaliin, jossa kohtasimme RoPS:n. Mentiin otteluun vahvalla itseluottamuksella. Siinäkin matsissa jouduttiin alivoimalle ja hävittiin. Se oli karmaisevaa. Kyllä vieläkin riepoo sydämessä tappion karvas kalkki, Venäläinen purkaa. 

KuPS:n paidassa yli sata maalia iskenyt Ilja Venäläinen tervehti hänkin ilolla Suomen Cupin uudistusta ja ehkä hieman yllättävästä syystä.

- Toisaalta on tosi hyvä, ettei se viimeinen finaali RoPS:aa vastaan jäänyt elämäni viimeiseksi Cup-otteluksi. Olimme tänä vuonna  Puijon Pallon kanssa mukana Suomen Cupissa. En kerro paljon hävisimme ikämiesporukalla PK-37:lle ainoaksi otteluksi jääneen koitoksen, Venäläinen nauraa.

Miltä tuntuu hävitä Suomen Cup-finaali Ilja Venäläinen? 

En voi suositella. Ei ole montaa pelaajaa, jotka voivat sanoa, miltä tuntuu hävitä finaali kolmesti. Se on jo liikaa. Ei ollut minun uralle tarkoitettu Cupin finaalivoittoa. Toivottavasti KuPS ottaa nyt toisen mestaruuden peräkkäin, Venäläinen päättää.

Suomen Cupin finaali pelataan Olympiastadionille lauantaina 17. syyskuuta.
Ottelua voi seurata myös Ruudusta sekä Jimiltä. 

Liput finaaliin saa ostettua täältä: https://go.palloliitto.fi/Suomen_Cup_liput

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit