Pikkuhuuhkajat upeaan vierasvoittoon Itävallassa

Ried im Innkreisissa pelattu EM-karsintaottelu päättyi Suomen tärkeään 2–3-voittoon.

Daniel Håkans pelasi vahvan ottelun Itävaltaa vastaan.

3.6.2022 klo 23:53

Suomi sai Itävallassa pelattuun huipputärkeään karsintaotteluun  vaikean alun, kun jo kolmannella minuutilla Itävallan keskitys osui palloon liukuneen Ville Kosken käteen boksin sisäpuolella. Pilkulta Romano Schmid ei erehtynyt, vaan siirsi Itävallan 1–0-johtoon jo seitsemännellä U21 EM-karsintamaalillaan.  Johtomaalin jälkeenkään kotijoukkue ei painanut jarrua, vaan jatkoi painetta. Minuutilla 17 Itävalta murtautui lyhytsyötöillä Suomen boksiin, mutta oikealta puolelta tullut laukaus pysähtyi sivuverkkoon.

Suomi sai ensimmäiset maalipaikkansa vasta 25 minuutin jälkeen, kun ensin kulmapotkun jälkitilanteesta Naatan Skyttä laukoi vaikeasta paikasta taitavan vedon, joka oli pudota yli Itävallan maalivahdin. Tämä kuitenkin onnistui nyrkkeilemään tilanteen uudeksi kulmaksi, ja sen jälkitilanteesta syntynyt Taneli Hämäläisen laukaus 15 metristä blokattiin ennen aikojaan.

Tästä ottelu tasoittui hetkeksi, mutta kohti taukoa Itävalta näytti saavan peliä taas haltuunsa. 38 minuutin kohdalla Alexander Prassin laukaus lähti vihaisesti, mutta leijasi ohi Viljami Sinisalon vartioiman pikkuhuuhkajamaalin. Ennen taukoa loppujakson parhaat paikat sai silti Suomi. Ensin tilanteenvaihto onnistui ja pystysyöttö vasemmalta tavoitti Suomen hyökkääjän Agon Sadikun pystyjuoksun täydellisesti. Vain Itävallan maalivahdin vastaantulo esti maalin. Pian Sadiku pääsi uuteen maalipaikkaan, mutta pienestä kulmasta maalivahti otti taas hyvän torjunnan.

Tauolta tullut Suomi oli selvästi nostanut riskitasoja. Lähes suoraan alkuvihellyksestä Itävalta pääsi nopeasti maalipaikkaan, ja vain maalivahti Sinisalon loistotorjunta esti Itävallan siirtymisen 2–0-johtoon. Pian toisessa päässä tapahtui, ja Julius Tauriainen nousi kelpo maalipaikkaan. Laukaus meni kuitenkin reilusti ohi. 56. minuutilla jälkeen tapahtui taas, kun ensin Itävallan maalivahdilla oli helppo työ napata Sadikun pusku, ja heti toisessa päässä Sinisalo venyi Itävallan vastahyökkäyksestä loistotorjuntaan. 

Minuutilla 67 Suomi tasoitti ottelun, kun Naatan Skyttä teki hienon esityön pirteästi esiintyneelle Daniel Håkansille. Vaasalaislähtöinen laituri leikkasi keskelle ja sijoitti pallon vastustamattomasti oikeaan alakulmaan. Suomi jatkoi painetta, ja Skytän ja Oliver Antmanin avulla Pikkuhuuhkajat onnistui murtautumaan Itävallan puolustuksen taakse pariinkin otteeseen. Mutta kun Suomi ei tehnyt, sai Itävalta maalipaikan ja meni johtoon, kun Adamu pääsi puskemaan lähietäisyydeltä. 

Sen jälkeen Suomi kuitenkin näytti uskomatonta taisteluhenkeä, ja loi maalipaikkoja Itävallan maalille. Painostus palkittiin, kun vaihdosta kentälle tullut hyökkääjä Kai Meriluoto ehti pystysyöttöön aivan päätyrajan tuntumassa ja käänsi pallon keskelle Skytälle, joka puski pallon maaliin ja tilanteeksi 2–2.

Voittomaalin tiukasti painostanut Suomi sai hivenen onnekkaastikin vähän ennen täyttä aikaa, kun laukaus kilpistyi itävaltalaispelaaja Sulzbacherin käteen. Kotijoukkue protestoi käden olleen kiinni kropassa, mutta tuomari vei pallon pilkulle, Tauriainen laukoi pallon alakulmaan ja Suomen johtoon. Koko lisäajan Suomi taisteli Itävallan painostuksesta huolimatta uhrautuvasti ja näin peli päättyi vierasvoittoon 2–3.

Läpi ottelun seurattiin tiiviisti myös tapahtumia Drammenissa, jossa Kroatia piti Suomen pääkilpailijaa, ottelun isäntämaa Norjaa tiukilla. Aivan loppuhetkillä Norja kuitenkin nousi sillasta 3–2-voittoon, joten sarjataulukossa asetelmat kisapaikkaväännössä pysyivät käytännössä samoina.

Itävalta – Suomi 2–3 (1–0)
5' Romano Schmid 1–0
67' Daniel Håkans 1–1
76' Junior Adamu 2–1
83' Naatan Skyttä 2–2
89' Julius Tauriainen 2–3

Suomen avaus:
1 Viljami Sinisalo (mv) (C)
3 Taneli Hämäläinen
4 Robin Tihi (71' 17 Kalle Katz)
7 Oliver Antman (90+3' 20 Casper Terho)
8 Noah Nurmi
9 Agon Sadiku (70' 19 Kai Meriluoto)
10 Naatan Skyttä
14 Juho Kilo (70' 2 Juho Hyvärinen)
15 Ville Koski
18 Daniel Håkans (86' 5 Matias Vainionpää)
22 Julius Tauriainen

Vaihdossa:
23 Lucas Bergström (mv)
6 Axel Vidjeskog
11 Topi Keskinen
16 Pyry Hannola

Pois kokoonpanosta:
Rasmus Leislahti (mv)
Matias Rale
Adam Marhiev (pelikiellossa)

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit