Parkkisakolla pääsee nyt katsomaan huipputason jalkapalloa - taustalla uudistunut Miesten Ykkönen

Kun parkkikiekko unohtuu, voi auton tuulilasia koristava sakkolappu aiheuttaa tunnemyrskyn. Tänä keväänä kyseinen tunnemyrsky saadaan tyyntymään nopeasti ja muuttumaan riemun tunteeksi. Ensi viikolla käynnistyvän Miesten Ykkösen ensimmäisen kierroksen otteluihin pääsee perinteisten lippujen lisäksi myös parkkisakkolapuilla.

Vuonna 2022 Miesten Ykkösen avauskierroksen otteluun pääsee myös parkkisakolla.Kuva: Miesten Ykkönen

3.5.2022 klo 16:47

Tempauksen takana on uudistunut miesten Ykkönen, Suomen eniten tunteisiin menevä sarjataso miesten jalkapallossa. 

- Mietimme, mikä asia herättää ainakin hetkellisesti jopa enemmän tunteita kuin jalkapallo ja mieleen tulikin heti kaikkia suomalaisia yhdistävä ilmiö eli parkkisakot. Tästä syntyi idea yhdistää nämä kaksi tunteisiin menevää asiaa, eli jalkapallo ja parkkisakko, sekä hauskalla tavalla mahdollistaa sakkolapulla pääsy ensimmäisen kierroksen otteluihin, kertoo Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki tempauksen taustoista. 

Millä tahansa parkkisakkolapulla otteluun ei kuitenkaan pääse, vaan sakko on pitänyt saada vuoden 2022 aikana, ennen 13. huhtikuuta.

Leivo-Jokimäki korostaa, että tempauksen tarkoituksena on tuoda ihmisille hyvää mieltä kääntämällä parkkisakon aiheuttamat tunteet iloksi jalkapallon kautta. Ideana ei siis ole missään nimessä kannustaa ihmisiä hankkimaan parkkisakkoja, minkä vuoksi pääsylippuina hyväksytään vain ennen tempauksen julkaisupäivää saadut sakot.

- Parkkisakko on esimerkki pienestä arkisesta tilanteesta, jossa tunteet ovat läsnä. Tunteet näkyvät vahvasti myös jalkapallokentällä. Jos jääkaapin ovesta löytyy sakkolappu, ei sitä kannata heittää pois heti maksamisen jälkeen, vaan ottaa mukaan Ykkösen ensimmäisen kierroksen peleihin. Otteluita on tarjolla eri puolella Suomea, Leivo-Jokimäki hymyilee.

MIESTEN JALKAPALLON TOISEKSI KORKEIN SARJATASO, JOSSA JOKAISELLA OTTELULLA ON MERKITYSTÄ 

Ykkönen on tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana töitä yhdessä seurojen, sidosryhmien ja Palloliiton kanssa tavoitteenaan perustavanlaatuinen brändiuudistus Suomen tunteita herättävimmälle jalkapallosarjalle. Uudistuksessa haluttiin tuoda entisestään esille sarjan ainutlaatuisuutta miesten toisiksi korkeimpana ja eniten tunteisiin menevänä sarjatasona Suomessa. Vuonna 2019 Ykkönen oli Suomen kaikista urheilusarjoista neljänneksi katsotuin paikan päällä sekä liikevaihdolla mitattuna per joukkue maan kolmanneksi suurin. Ykkösen uusi slogan “Menee tunteisiin” kiteyttää kahdella sanalla, mistä sarjassa todella on kyse.

- Arvomme, eli kunnioitus, kilpailu ja yhteisö, muodostettiin yhdessä seurojen kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Nämä kolme olivat tärkeitä arvoja jokaiselle. Esimerkiksi Ykkösessä kaikkia kohdellaan kunnioittavasti ja tasavertaisesti sekä kentällä että kentän ulkopuolella. Kunnioitus toisiamme kohtaan vallitsee niin pelaajien, fanien kuin seuratoimijoiden kesken, korostaa Leivo-Jokimäki.

Arvoista kilpailu näkyy hänen mukaansa erityisesti siten, että Ykkönen on yksi Suomen jännittävimpiä urheilusarjoja. Tällä Leivo-Jokimäki tarkoittaa sitä, että jokaisella ottelulla ja pisteellä on aidosti merkitystä. Kilpailu noususta Veikkausliigaan ja säilymisestä sarjassa on kovaa. Lisäksi runkosarjan jakaantuminen jatkosarjoihin takaa myös taulukon keskimmäisten seurojen kannattajille jännitettävää aina viimeiseen kierrokseen saakka. 

- Tällaista jännitystä ja huippusarjaa emme pystyisi luomaan ilman sen piirissä toimivaa yhteisöä, minkä vuoksi yhteisö muodostui yhdeksi Ykkösen uusista arvoista. Se koostuu pelaajista, valmennuksesta, huoltohenkilöistä, seurojen työntekijöistä ja aktiiveista sekä jokaisesta fanista niin katsomossa kuin ruudun takana. Yhteisön merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Sen kehittämiseen tarvitaan kaikkia, jotta voimme luoda jalkapallon menestystarinoita nyt ja tulevaisuudessa, Leivo-Jokimäki painottaa. 

Arvojen lisäksi Ykkönen sai brändiuudistuksessa uuden visuaalisen ilmeen, kuten logon ja värit. Lisäksi sarjan viestintätyyliä terävöitettiin. Leivo-Jokimäen mukaan uusi ilme on otettu vastaan positiivisesti. Hän toivoo, että uudistettu brändi ja pian alkava kausi innostavat myös uusia ihmisiä katsomaan Ykkösen otteluita ja näin osaksi jalkapalloyhteisöä. 

Lisätietoja antaa:
Tomi Leivo-Jokimäki
kehityspäällikkö, Palloliitto 
tomi.leivo-jokimaki(a)palloliitto.fi
+358 50 5211166

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit