Otso Liimatta: ”Olen asettanut tulevalle kaudelle entistä kovemmat tavoitteet”

Liimatta saattaa tehdä Pikkuhuuhkajat-debyyttinsä lauantaina, kun Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian. Kello 15:00 alkava kamppailu näkyy suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalta.

Liimatta pelasi vahvat EM-karsinnat U19-maajoukkueen kanssa. Kuva hienosta Kroatia-voitosta.Kuva: Drazen Patarcic

22.3.2023 klo 19:13

18-vuotias Otso Liimatta on yksi alkavan Veikkausliiga-kauden mielenkiintoisimmista nuorista nimistä. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja debytoi liigatasolla jo kaudella 2021, ja viime kaudella taituri nousi suureen rooliin AC Oulun riveissä.

Liimatta pelasi kaikkiaan 26 liigaottelussa, joissa hän teki viisi maalia ja syötti kuusi osumaa. Kaikki kilpailut mukaan lukien minuutteja kertyi yli 2 300 – toiseksi eniten oululaisryhmässä. Captain’s Ball -gaalassa Liimatta palkittiin vuoden lupaavimpana poikapelaajana.

– Muistelen viime kautta hyvillä fiiliksillä. Haluan kuitenkin pelata vielä paremmin, ja olen asettanut tulevalle kaudelle entistä kovemmat tavoitteet, OLS:n ja Tervareiden kasvatti toteaa.

Liimatta on saanut alle ehjän harjoituskauden, ja vakuuttavat esitykset ovat jatkuneet kevään Liigacupissa. AC Oulu selvitti tiensä finaaliin viime viikonloppuna – Liimatta oli tutusti avauksessa, kun FC Inter kaatui rangaistuspotkuilla. Matkan varrella AC Oulu kaatoi KuPS:n ja SJK:n.

– Emme ole hävinneet cupissa yhtään peliä, vaikka meillä on paljon uusia pelaajia, emmekä ole ehtineet pelata yhdessä montaa viikkoa. Olemme saaneet hommat kuntoon yllättävänkin nopeasti, ja uskon, että pelimme kehittyy vielä paljon. Meillä on laaja materiaali, ja monelle pelipaikalle on todella kova kilpailu.

Uusien hankintojen lisäksi ovi on käynyt toiseen suuntaan – AC Oulu on toiminut myös ponnahduslautana Eurooppaan, sillä seura myi Miika Koskelan norjalaisseura Tromso IL:ään. Liimatta kertoo, että häntäkin kohtaan on osoitettu kiinnostusta ulkomailta. Siirtohuhuissa oululainen on yhdistetty viimeisen vuoden aikana muun muassa Pohjoismaiden suurseuroihin.

– Tammikuun siirtoikkunan aikaan oli hieman virityksiä, jotka eivät johtaneet mihinkään konkreettiseen. Haluaisin pelata tulevaisuudessa esimerkiksi Tanskassa. Se on laadukas sarja, jossa nuorille pelaajille annetaan rohkeasti vastuuta.

Tällä hetkellä nuorukaisen keskittyminen on tulevassa liigakaudessa – sitä ennen Liimatta ja AC Oulu taistelevat Liigacupin pokaalista. Finaali pelataan Helsingissä lauantaina 1. huhtikuuta, ja vastassa on hallitseva liigamestari HJK.

– Olisi mahtavaa voittaa Liigacup. AC Oulu ei ole onnistunut siinä ikinä koskaan, mutta nyt olemme lähellä. Cup-mestaruus olisi upea juttu koko seuralle.

Liimatta veti ensimmäiset U21-harjoituksensa tiistaina.

U21-debyytti lauantaina?

Liimatta on Pikkuhuuhkajat-ryhmän ainoa vuonna 2004 syntynyt pelaaja, ja uudet joukkuetoverit olivat hänelle entuudestaan tuttuja vain vastustajina. Vuotta nuorempi Tomas Galvez oli tosin mukana viime syksyn U19-EM-karsinnoissa – kumpikin kuului Suomen parhaimmistoon Kroatiassa pelatussa turnauksessa.

Minihuuhkajat voitti isäntämaan sekä Färsaaret, mutta jäi ilman jatkokarsintapaikkaa kärsittyään tappion Israelille. Liimatta loisti etenkin Färsaaret-kamppailussa, jossa hän teki yhden maalin ja syötti kaksi.

– Oli tietenkin iso pettymys, ettemme päässeet jatkoon. Kuusi pistettä riittää yleensä, mutta tällä kertaa pelit menivät ristiin. Henkilökohtaisesti karsinnat menivät osaltani hyvin – pääsin pelaamaan omilla vahvuuksillani ja sain onnistumisia.

Pikkuhuuhkajat on harjoitellut Turkissa kahden päivän ajan, ja uuden projektin ensimmäinen maaottelu odottaa lauantaina. Liimatalla on luottoa siihen, että Suomi avaa voittotilinsä heti avausottelussaan.

– Uuteen pelitapaan menee aina hetki tottua, mutta minulla on hyvä fiilis ensimmäisen pelin alla. Pohjois-Makedonia on fyysinen joukkue, ja meidän täytyy olla valmiita taistelemaan kovaa sekä voittamaan palloja. Peli ei jännitä minua vielä – luotan, että pärjään hyvin omilla taidoillani.

Suomen ottelut Antalya Cupissa (Suomen aikaa):
La 25.3. klo 15:00 Suomi – Pohjois-Makedonia (Bellis Deluxe, Belek)
Ti 28.3. klo 15:00/17:30 Suomi – Bulgaria (Bellis Deluxe, Belek)

Kumpikin peli näkyy suorana ja selostettuna Palloliiton YouTube-kanavalta. Bulgaria-ottelun alkamisaika selviää Pohjois-Makedonia-ottelun jälkeen.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit