Naisten osallisuutta jalkapallotoimijoina on vahvistettava

Tarvitsemme lisää tyttöjä ja naisia jalkapallon ja futsalin eri rooleihin. Tätä mieltä on myös Korson Palloseuran junioripäällikkö Roosa Laurikainen, joka kannustaa naisia lähtemään seuratyöhön mukaan.

Roosa Laurikainen, Korson Palloseuran junioripäällikkö

8.3.2023 klo 09:17

Viime vuonna Suomessa jalkapalloa ja futsalia harrasti ennätykselliset yli 38 000 tyttöä ja naista. Samalla kun pelaajamäärät ovat olleet kasvussa, on monissa muissa suomalaisen jalkapallo- ja futsalyhteisön rooleissa naisista kuitenkin pulaa. Kehityskohteista kenties selvin on naispuolisten valmentajien pieni määrä. Tällä hetkellä heitä on vain pari tuhatta noin 11 000 miesvalmentajaa kohtaan. Huipputason valmentajina sekä johto- ja kehittämistehtävissä naisia on vielä vähemmän, esimerkiksi juniori- ja valmennuspäälliköistä vain noin 4 prosenttia on naisia.

Yksi tähän neljään prosenttiin kuuluvista naisista on Korson Palloseuran 27-vuotias Roosa Laurikainen, joka on ehtinyt toimia seuran sisällä valmentajana, päätoimisena kerho-ohjaajana, seuratyöntekijänä sekä tämänhetkisessä roolissaan junioripäällikkönä:

- Tämä on unelmieni työ. Olen huomannut, kuinka monipuolista, merkityksellistä, hauskaa ja erilaista jalkapalloseurassa työskentely onkaan. Työssä pääsee käyttämään omia vahvuuksiaan, saa ideoida ja olla luova. Korson Palloseurassa olen saanut vastuuta, minuun luotetaan ja työtäni arvostetaan, kertoo Laurikainen.  

Naisena voi olla suurempi kynnys lähteä mukaan miesvoittoiseen seuraympäristöön ja voi kaivata vertaistukea muilta naisilta. Laurikainen on kuitenkin huomannut, että seuratyössä on mukana paljon samanhenkisiä ihmisiä ja kaikkia sukupuolesta riippumatta yhdistää intohimo jalkapalloon:

- Helposti rupeaa pohtimaan, kuulunko minä tänne, miten sulaudun joukkoon ja olenko tarpeeksi hyvä. Aika usein minun on pitänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja pakottautua jännittävältä tuntuviin tilanteisiin. Olen kuitenkin myös huomannut, että jännitys tilanteista ja muiden ennakkoluuloista on ennen kaikkea omassa päässä. Pitää vaan rohkeasti mennä ja pyrkiä tekemään omat jutut niin hyvin kuin mahdollista. Sukupuoli, ulkonäkö tai naiselliseksi mielletyt jutut eivät määrittele millään lailla osaamista tai urheilullisuutta.

Jotta naiset ja tytöt voivat nähdä esimerkiksi valmentajan tai johtajan polun itselleen mahdollisena, on toiminnassa tuotava esille tasapuolisesti eri sukupuolia. Usein pelaajat eivät ole edes tietoisia monipuolisista uramahdollisuuksista jalkapallon parissa: 

- Minulle selvisi sattumalta vuonna 2021, että jalkapallon pariin on mahdollista työllistyä päätoimisesti. Kotiini tuli työpaikkailmoitus kirjeellä. Päädyin tällöin hakemaan ja pääsin Korson Palloseuraan kerho-ohjaajaksi, Laurikainen muistelee.

Laurikainen on löytänyt seuratyöstä itselleen ympäristön, jossa näkee työskentelevänsä pitkään ja joka tuntuu omalta. Hän kannustaakin naisia lähtemään rohkeasti mukaan seuratoimintaan:

- Naisten kannattaa ehdottomasti hakea ja lähteä mukaan toimijoiksi jalkapallon pariin. Seuratyö antaa todella paljon. Ei tarvitse olla huippuosaaja, vaan riittää kun on aito halu työskennellä lasten ja nuorten liikunnan parissa. On olemassa paljon erilaisia polkuja, koulutuksia ja kokemuksia, joista on hyötyä seuramaailmassa.  

Palloliiton vuonna 2020 julkaiseman, jalkapallon kasvuun naisten ja tyttöjen lajina tähtäävän, Kestävää kasvua -kehityssuunnitelman yksi painopisteistä on naisten osallistumisen vahvistaminen. Tämän painopisteen kautta Palloliitto pyrkii lisäämään naisten osallisuutta eri tehtävissä ja edistää valmentajien kehittymistä, seurojen hallitusten osaamisprofilointia sekä läpinäkyviä urapolkuja jalkapallon parissa.

Tällä hetkellä Palloliitossa on käynnissä laajempi selvitys liittyen naisten osallisuuteen jalkapallon päätoimisissa rooleissa, luottamustoimissa sekä valmentajina. Työn tarkoituksena on muodostaa kuva nykytilanteesta, määritellä tavoitteet sekä toimenpiteet lyhyellä ja pidemmällä aikajänteellä siihen, miten Palloliitto tulee edistämään naisten osallisuutta jalkapallon eri rooleissa.

Katso suomalaisen jalkapallon ja futsalin avoimet työpaikat. >>

Hyvää naistenpäivää kaikille!

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit