MuSaFutsal juhlii mestaruutta: "Kiitos koko kauden hyvästä työstä"

Naisten Futsal-Liigan mestaruus ratkesi sunnuntaina Torniossa, kun MuSaFutsal pääsi juhlimaan kultamitaleita FTK-Tornion kustannuksella. Porilaisten päävalmentaja Juha Helander sekä ratkaisupelin sankaritar Anni-Elina Luotonen vannovat yhteen ääneen kovan työnteon nimiin.

MuSaFutsal juhlii mestaruutta. Kuva: Ari VuorelaKuva: Ari Vuorela

10.5.2022 klo 13:34

"PAKKO ANTAA ISOA ARVOSTUSTA"

MuSaFutsalin voittokulku tämän kauden Naisten Futsal-Liigassa oli huikea. Joukkue johti runkosarjaa alusta loppuun, ja se marssi lopulta peräti 12 pisteen etumatkalla ylivoimaiseksi ykköseksi. Koko runkosarjan aikana MuSa hävisi vain kolme ottelua. 

Sama voittotahti jatkui myös pudotuspeleissä - vain Ylöjärven Ilves onnistui kaatamaan porilaiset kertaalleen välierissä. Muuten saldona oli pelkkiä voittoja. Myös finaalisarja päättyi suoraan otteluvoitoin 3-0.

- Kovaa ja fyysistä vääntöä odotettiin viimeisestä ja ratkaisevasta ottelusta. Se myös saatiin, mutta pystyimme kuitenkin tekemään asioita riittävän kovalla tasolla, jotta peli kääntyi lopulta meille, MuSaFutsalin päävalmentaja Juha Helander arvioi. 

Päävalmentajan on helppo hymyillä menestyksekkään kauden jälkeen. Menestys ei kuitenkaan ole tullut ilmaiseksi.

- Kausi oli pitkä. Pakko antaa isoa arvostusta ensinnäkin tietysti pelaajille, mutta myös koko taustaryhmälle. Työnteko on pysynyt erittäin hyvällä tasolla koko kauden, ja sunnuntaina saatiin iso palkinto siitä työstä.

Helanderin joukkue on täynnä onnistujia, joten kysyttäessäkään niitä erityisiä onnistujia on vaikea nimetä.

- Paha tästä joukkueesta on lähteä nostamaan yhtään pelaajaa muiden yläpuolelle. Esimerkiksi Siiri LiljaElina Setälä ja Milla Ljungman olivat ehkä sellaiset, jotka eivät aina tilastoissa näkyneet, mutta tekivät vastustajalle maalinteon vaikeaksi, Helander muistutti hyvän puolustamisen tärkeydestä.

MuSaFutsal juhlii mestaruutta. Kuva: Ari Vuorela

"PELI PARANI LÄPI KOKO KAUDEN"

Kolmannen loppuottelun suurin sankari oli kolme maalia pelissä viimeistellyt Anni-Elina Luotonen. Porilaiset menivät Luotosen maaleilla jo 0-3 -johtoon, eikä FTK-Tornion loppukiri purrut. 

- Oli tosi tiukka ottelu, ja oli kivaa pelata kovatasoista vastustajaa vastaan. Siinä sai ihan oikeasti vääntää ja taistella voitoista heitä vastaan. Me saatiin hienosti oma peli kasaan, ja myös tunnetila viritettyä tappiin. Päätettiin yhdessä, että mestaruus otetaan kotiin heti kolmannesta pelistä ja sehän toteutui, Luotonen kertoi tyytyväisenä.

Kuten päävalmentaja Helander, myös Luotonen näki mestaruuden takana ennen kaikka koko kauden jatkuneen kovan työn.

- Kyllä tämä oli ehdottomasti palkinto siitä meidän yhteisestä kovasta työstä. Kausi oli jonkin verran rikkonainen, mutta sen kovan työn kautta pystyttiin lopulta kuitenkin koko ajan parantamaan peliä. Meidän kausi oli jonkin verran rikkonainen, mutta koko ajan saatiin parannettua meidän peliä. Pelillinen kehitys jatkui koko kauden, ja se johti huippupeleihin keväällä. Kaudesta jää kyllä tosi hyvät fiilikset, Luotonen hehkutti.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit