"Meidän pitää oppia sanoittamaan palautteemme paremmin" - Voiko lapsilta kitkeä epäonnistumisen pelon pois?

Noora Mikola, milloin lapsi alkaa pelätä epäonnistumista? 

- Se alkaa kouluikäisenä. Lapset eivät luonnostaan pelkää epäonnistumista, vaan he ovat tosi itsenäisiä siihen asti, kun he menevät kouluun. Sitä pienempänä heitä ei usein välttämättä verrata yhtä vahvasti vielä muihin, vaan kasvatuksessa keskitytään yksilöön ja hänen kehitykseensä.

Koulumaailmassa ollaan toki menossa parempaan suuntaan, eikä pienille anneta vielä arvosanoja. Kuitenkin heti kun niitä annetaan, alkaa olla niin helppoa verrata omaa suoritusta muihin. Virheillä pelottelu ei koske ainoastaan koulumaailmaa tai urheilukenttiä, vaan koko yhteiskuntamme lakijärjestelmästä lähtien on rakennettu vahvasti tämän toimintamallin varaan.

Uskotko siis, että epäonnistumisen pelko syntyy niin vahvasti yhteiskuntamme rakenteista, että urheiluvalmennuksessa ei asiaan pystytä edes vaikuttamaan?

- Olen täysin sitä mieltä, että urheilussa pystytään vaikuttamaan epäonnistumisen pelon muodostumiseen! Pelaajiemme käytökseen ja heidän suorituksiinsa vaikuttaa paljon, minkälainen ilmapiiri ja kulttuuri toiminnassa on, minkälaista palautetta annetaan, ja erityisesti, millaista palautetta epäonnistumisesta seuraa. Jos käytämme pelkoa opetuskeinona, eivät pelaajat pyri onnistuneisiin suorituksiin, vaan pyrkivät välttämään epäonnistumisia. 

- Jos mietitään lasta, joka opettelee kävelemään, on jokainen vanhempi asiasta innoissaan heti ensimmäisestä askelesta lähtien - oli se sitten kuinka haparoiva askel tahansa! Olisi hienoa, jos samantyylinen ajatusmaailma saataisiin tuotua urheilu- ja jalkapallomaailmaan, ja joka kerta kun lapsi yrittää ja kehittyy, me olisimme tosi innoissamme. Emmekä vain silloin kun lapsi onnistuu, sillä tie onnistumiseen on usein tosi pitkä. Se siisti juttu on yrittäminen ja uudelleen yrittäminen epäonnistumisen jälkeen! 

Millaisia konkreettisia asioita omassa työssään valmentajat voivat tehdä muodostaakseen sellaista kulttuuria, jossa on ok epäonnistua?

- Tutkimuksien mukaan virheistä rankaiseminen on tehokkain tapa luoda epäonnistumisen pelkoa. Yhdenlainen konkreettinen esimerkki on kieltosanojen ja älä-sanan käyttö palautteen antamisessa. Me valmentajat helposti ohjeistamme, että "älä tee noin, älä tee näin, älä vedä ohi". Ennemmin pitäisi kertoa pelaajille, mitä pitää tehdä, mitä pitää parantaa, mitä eri tavalla. Silloin ohjeistuksessa on aivan erilainen "klangi", minkä lisäksi se ohjeistaa paljon tarkemmin, mitä pitää tehdä. 

Miksi kieltolauseiden käyttö sitten aiheuttaa niin negatiivisia mielleyhtymiä?

- Jos tehdään karkea esimerkki, on ohjeistus "pistä pallo verkkoon" paljon selkeämpi kuin ohjeistus "älä vedä ohi". Silloin ohjeistusta ajattelee onnistumisen kautta, eikä ympärille herää kysymyksiä, mitä kaikkea muuta voi tehdä kuin onnistua. Jos me taas ohjeistetaan kiellon kautta, "älä"-muodossa, on oikean suoritustavan löytäminen tavallaan ulkoistettu pelaajan ongelmaksi. Spesifi ohjeistaminen on selkeämpi ja parempi tapa viestiä. Yrittämisestä täytyy palkita, olkoon palkinto sitten positiivinen palaute, hymy, olalle taputtaminen tai mitä onkaan. Palkinnon ei pidä myöskään tulla vasta silloin kun suoritus on täydellinen, vaan jo silloin, kun lapsi laittaa itsensä likoon ja tekee siistejä asioita. Sen pitäisi olla se juttu. 

Millaisina asioina epäonnistumisen pelko ilmenee pelaajissa jalkapallokentällä? 

- Esimerkkinä voidaan pitää myös sitä, kun pyydetään lasta tekemään jotain ja hän vastaa, että “emmä osaa”. Siihen pitäisi reagoida isosti! Emmehän me harjoituksissa oleta, että lapsi osaa, vaan sen takia siellä ollaan, että me opetetaan. Lapsille suunnatun viestin ja ilmapiirin tulisi olla siihen suuntaan, että eihän kukaan osaa ennen kuin asiaa ollaan harjoiteltu. 

Luuletko siis, että jotkut lapset kokevat harjoitukset enemmän "koetilanteena" kuin "oppituntina"?

- Kyllä. Harjoitustapahtuman ei pitäisi olla paikka, missä tehdään vain asioita, jotka jo osataan. Lapsia pitää muistuttaa siitä, että osaamattomuus on asia, joka voidaan ratkaista. 

Onko sinun mielestäsi epäonnistumisen pelon aiheuttamia ongelmaa tunnistettu riittävällä tasolla urheilussa ja yhteiskunnassa ylipäätään?

- Minusta viimeisten vuosikymmenten aikana ainakin urheiluvalmennuksessa on hiljalleen herätty pedagogiikan tärkeyteen. On merkittävää, miten me kohtaamme lapset ja mitä opetamme heille. Luulen, että suunta urheilussa on täysin oikea, jotta oppimisprosessia pystyttäisiin tukemaan turvallisemman ympäristön ja ilmapiirin kautta, mutta aina asiat voisi toki tehdä paremmin. Esimerkiksi Palloliiton koulutuksissa on aiheesta vilahduksia, mutta kyllä esimerkiksi sitä, miten valmentajan kannattaa sanoittaa palaute, ja mistä asiasta sitä antaa, voisi tuoda esille vielä enemmän. Siinä on työtä vielä. 

Kiitos Noora!