Opi & Kehity

Lastenvalmentajaklubi -vierasblogi: Puhummeko samaa kieltä? – Viestinnän merkityksestä lasten valmennuksessa

Juniorivalmentaja Outi Pulliainen kirjoittaa Lasten valmennuksen laatu -blogissaan lasten valmennuksen sujuvasta viestinnästä ja vuorovaikutuksesta.

Outi Pulliainen

Outi Pulliainen

19.5.2022 klo. 15:00

Veikkaan, että jokainen jalkapallon parissa pidempään touhunnut tietää, mitä ohje tarkoittaa. Siinä ei ole mitään outoa tai vaikeaa, se on lyhyt ja selkeä. Jalkapallossa on oma vakiintunut termistönsä, jota käytetään sujuvasti niin keskustelussa kuin valmennuksessakin. Diagonaali, peliasento, pystypallo, murtava syöttö, ensimmäinen kosketus... Perussanastoa. Kun reilut kuusi vuotta sitten aloitin valmentamisen täydellisenä keltanokkana, en ymmärtänyt sitä ollenkaan. Koko sanasto piti opetella, 11-vuotiaat pelaajat tunsivat termit paremmin kuin minä, valmentaja.

Kuuden vuoden aikana sanavarastoni on toki laajentunut. Silti tuo oma törmäys termiseinään sai pohtimaan viestintätaitojen merkitystä monelta kantilta. Jos aikuinen, jolla kuitenkin on joukkuelajitaustaa ja jonka oma lapsi pelaa jalkapalloa, on aluksi sekaisin sanojen kanssa, miltä tuntuu siitä kuusivuotiaasta, joka on vasta paitsi harrastuksensa, myös elämänsä alkumetreillä?

”Syötä sisiksellä.”

Viimeksi viikko sitten 2013/-14 syntyneiden treeneissä katselin, kuinka kysymysmerkit välkähtelivät useammankin pelaajan päässä. Sisäsyrjä? Ulkosyrjä? Onhan niitä termejä käytetty harjoituksissa, monen kuukauden ajan, mutta uuden oppiminen ottaa aikansa. Kun vielä vasemman ja oikeankin hahmottaminen tekee tiukkaa, sukellus syvemmälle anatomiaan on aika monelle pikkufutarille melkoinen ponnistus. 

Siispä tarkennettiin taas ohjeistusta; kuljeta uliksella, eli sillä pikkuvarpaan puolella. Ja varmuuden vuoksi vielä oma kinttu niin ylös, kuin se taipuu ja kädellä taputellen oikeaan kohtaan. Sitten vielä harjoitteen aikana tarvittaessa yksilöohjausta, vaikka niin että otetaan kiinni jalasta ja viedään se oikea kohta jalkaterästä kiinni palloon. 

Oppimista tapahtuu monella eri tavalla, yksi valmentajan tärkeimmistä ja myös vaikeimmista tehtävistä olisi varmasti se, että pystyisimme huomioimaan ne kaikki. Ja vaikka tuntuisi siltä, että onhan tätä jo tahkottu ja pitäisihän tämä jo osata, niin ketä se hyödyttää, jos asiaa ei kerrata niin kauan, että jokainen varmasti osaa ja ymmärtää?

Sanat ovat tärkeitä. Me ihmiset olemme laji, joka nojaa vahvasti verbaaliseen viestintään – toki eleitä, ilmeitä, äänensävyä ja muuta sanatonta viestintää unohtamatta. Sanat ja niiden sisältö ovat silti se työkalu, jolla pyrimme ilmaisemaan ajatuksemme, toiveemme, tahtomme. Se onnistuu lopulta kuitenkin vain, jos vastaanottaja ymmärtää, mitä yritämme sanoa. 

Hyvin pienten lasten kanssa on usein luonnollista käyttää yksinkertaisia sanoja ja selkeitä ohjeita. Kun lasten kasvaessa otamme uusia termejä käyttöön ja ohjeet muuttuvat monimutkaisemmiksi, olisi tärkeää varmistaa, ymmärtäväthän pelaajat oikeasti sen, mitä heiltä odotetaan. Jos kysymme, ”onko ymmärretty?” ja muutama nyökyttelee, vaatii aika paljon kanttia pikkupelurilta tunnustaa, että ei, enpä muuten ymmärtänyt. Mitä minun piti levittää avauksessa, käsien levittely tuntuisi luonnolliselta mutta ei varmaan siitä ollut kyse? 

”Levitä laitaan, peppu viivalle! Näetkö molemmat maalit?” Ja tarvittaessa vielä ohjataan niin kuin parempaa puoliskoa peräkärryn kanssa: ”Peruuta vielä, vielä vielä taaksepäin, vielä vähän, käänny kohti kenttää, hyvä!” Jes, nyt ymmärsin eikä tarvinnut itse edes tunnustaa, että en oikein hoksannut alkuun. Ehkä jossain vaiheessa vielä tajuan, miksi näin pitää tehdä, vai kertookohan valkku kohta senkin?

Millä tavoin me viestimme pelaajille, kun ohjaamme heitä? Käytämmekö pelkästään jalkapallon termistöä vai kehittelemmekö kiertoilmauksia yleiskielellä? Vai käytämmekö molempia? Loppujen lopuksi lasten tulisi oppia myös jalkapallosanasto, ettei enää U12-ikäisille tarvitsisi joka kerta kertoa, mitä tarkoittaa ulkosyrjä tai positiivinen peliasento. Paitsi että yllättävän usein pitää. Uusia pelaajia tulee vielä siinäkin iässä, kavereiden houkuttelemana, ja samalla tavalla heille sanasto on usein vierasta. Eivätkä pidempäänkään lajia harrastaneet aina muista jokaista termiä, eivät lapsuusvaiheen jälkeenkään. 

Kannattaako tuskastua, jos laitapelaaja ei leikkaa keskelle vaikka on ohjeistettu, että ”leikkaa keskelle” vai onko parempi käydä konkreettisesti läpi, mitä haetaan? Tai jos käsketään liikkumaan taskuun, tietääkö pelaaja mikä se tasku on, miksi sinne pitäisi liikkua ja mitä siellä on tarkoitus tehdä? Kun sanojen ja termien merkitys on itselle selvä, on helppo unohtaa että jossain vaiheessa ne ovat pelaajien osalta vielä täyttä raumanmurretta savolaiselle. Kuulen mitä sanot, mutta en ymmärrä mitä tarkoitat.

Tästä sujuva leikkaus aikuisten maailmaan. Sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa syntyy aina silloin tällöin hyviä keskusteluja siitä, mitä suomalainen jalkapallo on, mitä sen pitäisi olla ja miten sinne päästään. Kannatan itsekin lämpimästi ja vankasti vaatimusta, että mentiin sitten mihin suuntaan tahansa, kehityksen pitää perustua tutkittuun tietoon. 

Ulkomaista jalkapalloa ja jalkapallotutkimusta tarkasti ja monipuolisesti seuraavat henkilöt kertovat näkemyksiään, jotka vilisevät välillä sellaista termistöä, että jos sanakirja ei olisi nykyään sähköisessä muodossa, se olisi kulunut jo koirankorville. Jalkapallovalmennuksen tulee pohjata tieteeseen mutta se ei tarkoita, että kielen täytyy olla tiedeslangia. 

Tie tutkijan pöydältä 6-vuotiaan futarin työkalupakkiin on pitkä, ja jotta se toteutuisi, täytyy ohjeiden olla niin selkeät, että jokainen opas matkan varrella kykenee niitä tulkitsemaan. Kuinka valmentaja voi ohjeistaa pelaajaa, ellei hän itse käsitä, mitä haetaan? Ja kuka meistä aikuisistakaan haluaa olla se ensimmäinen joka tunnustaa, ettei tajunnut mitään, jos kaikki ympärillä nyökyttelevät? Uusia termejä tarvitaan, mutta myös aikuisille ne voi esitellä käyttäen apuna tuttua sanastoa.

Viestinnässä tärkeintä on tulla ymmärretyksi. Sanat ovat tärkeitä, mutta ne menettävät merkityksensä, jos vastaanottaja ei tiedä, mitä ne tarkoittavat. Yksinkertaistaminen ja kiertoilmausten käyttäminen eivät vähennä viestin arvoa vaan päinvastoin lisäävät sitä, mikäli niiden avulla ajatus ja sisältö aukeavat kuulijalle. Siinä sivussa voi ja kannattaa ilman muuta kuljettaa myös niitä uusia termejä, jotta nekin tulevat tutuksi. 

Pikkuvarpaan puoli on ulkosyrjä, ulis. Sisis on siinä vastapäätä, pottuvarpaan puolella. Sisäsyrjä. Vai olikohan se sittenkin sisäterä ja mikä niiden ero edes on? Onkohan sillä vielä 6-vuotiaiden kohdalla merkitystä? 

--------------------

Outi Pulliainen on savolainen juniorivalmentaja, joka on sitä mieltä, että puhuminen on parasta ja jonka suuri intohimo on harrastejalkapallon kehittäminen. 

Kaikki Lastenvalmentajaklubin blogit
Lastenvalmentajaklubin artikkeli

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit