Lasten valmentajien suusta: Ville Homanen kokeili lasten valmentamista "siinä pelaamisen sivussa", jäi koukkuun ja innostaa nyt pelaajia kolmessa joukkueessa

Juttusarjassa Lasten valmentajien suusta Vuoden lasten valmentajiksi 2021 valitut koutsit jakavat näkemyksiään ja kokemuksiaan lasten valmentamisesta.

Ville Homanen ja Ylämyllyn Yllätyksen junioreita.Kuva: Ylämyllyn Yllätys

1.8.2022 klo 17:00

Kolmisen vuotta sitten Ylämyllyn Yllätyksen valmennuspäällikkö Markus Ihalainen kysyi seuran seuran juniorivalmennukseen Kolmosessa pelannutta imatralaislähtöistä Ville Homasta. Siitäkin huolimatta, että Homasen siihenastinen valmennuskokemus rajoittui pariin vuoteen apuvalmentajana yläasteiässä.

- Ajattelin, että pelaan kuitenkin vielä itse, ja valmennan ihan siinä sivussa vaan, Homanen kertoo.

- Mutta ei siinä valmentajana mennyt kuin kuukausi, kun tajusin, että en mie halua enää pelata. Haluan vain valmentaa.

Nyt Homanen toimii Yllätyksen junioripäällikkönä, ja suoraan hänen vastuullaan ovat seuran 2009, 2010 sekä 2013 syntyneet pojat. Kaikissa Homasen joukkueissa sekä pelaajamäärät että harjoitusaktiivisuus ovat nousseet kovasti.

Homasen siirtyminen valmentajaksi on siis ollut kannattavaa paitsi seuralle, myös valmentajalle itselleen. 

- Ehkä parasta valmentamisessa on se, että näkee lasten innon. Kun itse on innoissaan valmentamisesta, on parasta se, kun lapsille saa tuoduksi iloa ja intoa treeneihin, Homanen kertoo. 

Omaa valmennustyyliään hän kuvailee valmennustyyliään positiivisiin suorituksiin keskittyväksi.

- Vaikka pelaajalta epäonnistuu jokin asia, mitä harjoitellaan, yritän silti löytää sieltä sen pienenkin positiivisen jutun - jotain, mitä kehua. Kehujen kautta viedään asioita eteenpäin. Silloin kaikille saa sellaisen innon päälle.

Ville Homanen valmentamassa Ylämyllyn Yllätyksen junioreita.Kuva: Ylämyllyn Yllätys

“Jos uskaltaa heittäytyä, voi pienten lasten kanssa valmentaa lajia kuin lajia”

Homasen saaman Vuoden lasten valmentaja -palkinnon perusteissa häntä kehutaan erityisesti avoimuudesta sekä vastuun jakamisesta valmentajien kesken. Homasen kanssa on helppo keskustella esimerkiksi valmennuslinjan kehittämisestä, ja hänelle voi huoletta antaa myös yleistä palautetta toiminnasta. 

Valmentaja itse näkee, että osasyy joukkueiden pelaajamäärien kasvuun löytyy myös aktiivisesta rekrytointitoiminnasta paikallisissa päiväkodeissa ja kouluissa.

- Kierrän liperiläisiä kouluja ja päiväkoteja pitämässä jalkapallotunteja. Sieltä varmasti meille on tullut pelaajia lisää. Niissä pelataan jalkapalloa tosi matalalla kynnyksellä: kaikki liikkuu, kaikilla on hiki, Homanen kertoo.

- Vaikka siellä on jalkapalloa paljon pelanneita ja paljon sellaisia, ketkä eivät ole nähneetkään palloa, ei kukaan huomaa eroa heidän välillään silloin, kun kaikki tekevät samaan aikaan,

Erityisesti lasten ikäluokissa pelaajien harjoitusaktiivisuutta rajoittavat usein muut harrastukset. Yllätyksessä aktiivisuutta on Homasen aikana pystytty kuitenkin nostamaan. Valmentaja näkee, että paljon on myös jalkapalloseuran ja valmentajien omasta toiminnasta kiinni, mitä harrastuksia pelaajat priorisoivat.

- Olen ajatellut asian niin, että meidän toimintamme pitää olla niin laadukasta ja meidän pitää suunnitella ja vetää niin laadukkaita treenejä, että jalkapallotreeneihin halutaan tulla vaikka joku muu harrastus olisi samana päivänä, Homanen sanoo. 

Tällaisten harjoitusten luominen ei Homasen mielestä kuitenkaan ole valmentajalle mitään rakettitiedettä. Mitä pienempiä lapset ovat, sitä vähemmän yksityiskohtaista tietoa ja taitoa jalkapallosta tarvitaan. 

- Ehkä tärkeintä on sellainen heittäytyminen. Nyt junioripäällikkönä on ollut kiva katsoa kentille, kun siellä on valmentajina äitejä tai isiä, kenellä ei ole kenties ollenkaan tietoa tai taitoa jalkapallosta, mutta he uskaltavat heittäytyä. Lapset saa innostettua sillä omalla heittäytymisellä, Homanen vakuuttaa.

- Jos uskaltaa heittäytyä, voi pienten lasten kanssa varmasti valmentaa lajia kuin lajia - jalkapalloakin. Tietysti. mitä vanhemmaksi mennään, sitä enemmän tarvitaan jalkapallostakin tietotaitoa, jotta pystytään niitä asioita harjoittelemaan vanhempien pelaajien kanssa. Mutta ehdottomasti tärkeintä valmentajalle on, että uskaltaa heittäytyä itse, Homanen päättää. 

Ville Homanen ja Ylämyllyn Yllätyksen 2010-syntyneet.Kuva: Ylämyllyn Yllätys

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit