Lasten valmentajien suusta: Tom Jolkkonen – "Kun vanhemmat shoppailevat lapsille harrastuksia, meidän täytyy olla se siistein laji"

Juttusarjassa Lasten valmentajien suusta Vuoden lasten valmentajiksi 2021 valitut koutsit jakavat näkemyksiään ja kokemuksiaan lasten valmentamisesta.

Tom Jolkkonen aloitti valmentamisen EPS:ssä yli 30 vuotta sitten.

Tom Jolkkonen aloitti valmentamisen EPS:ssä yli 30 vuotta sitten.

8.11.2022 klo 18:00

– Totta kai maailma on erilainen kuin aloittaessani valmentamisen. Tietoa on lasten valmentajille nykyään ihan eri tavalla kuin ennen, sanoo Palloliiton Vuoden lasten valmentajaksi 2021 valittu Tom Jolkkonen. Hän aloitti valmentamisen Espoon Palloseurassa vuonna 1990, eikä silloin juuri ollut saatavilla tukea tai ohjaamista, miten lapsia valmennetaan. 

Nykyään EPS:n aloittavia ikäluokkia valmentava Jolkkonen näkee, että lasten valmentajat ovat kehittyneet tiedon määrän lisääntymisen seurauksena. Se on erittäin positiivinen asia.

– Sehän on kaikkein tärkein vaihe, kun lapset tulevat ensimmäisiin treeneihin! Me lasten valmentajat otamme heidät vastaan jalkapallomaailmaan. Olemme heille ovi suuriin saleihin, joissa ovat suuret futistähdet, Jolkkonen paaluttaa.

– Kun lapset tulevat ensimmäistä kertaa treeneihin, he jännittävät ja odottavat jotain. Eivät välttämättä tiedä mitä odottavat, mutta odottavat jotain, Jolkkonen jatkaa.

Tavoitteena Jolkkosella on, että harjoitusten ensimmäisen kolmivarttisen jälkeen aloittavat lapset ovat sitä mieltä, että olipa siistiä – haluan tuonne uudestaan! Erityisen tärkeää nopea innostaminen on tänä päivänä. Jolkkosen kokemuksen mukaan viimeisten vuosikymmenien aikana on tapahtunut radikaali muutos erityisesti siinä, miten lasten vapaa-aikaa käytetään perheissä. 

– Ennen oli EPS, joka tarjosi futista ja lätkää – that’s it. Nykyään on kaikkia muitakin siistejä harrastuksia ja digitaalista vapaa-aikaa. Jalkapallon täytyy kilpailla niillä markkinoilla muita harrastuksia vastaan, Jolkkonen huomioi. 

– Meidän täytyy olla hyviä, jotta lapset haluavat tulla uudestaan ja jatkavat myös talvella kesän jalkapallokoulun jälkeen. Nykyään vanhemmat ovat enemmän kuin kuluttajia. Kun he shoppailevat lapsille harrastuksia, meidän täytyy olla se siistein laji.

“Innostaminen tulee siitä, kun näytetään, että välitetään”

Nyt 61-vuotias Jolkkonen päätyi alun perin valmentajaksi niin sanottua klassista reittiä: vanhin poika tuli koulusta kotiin kourassaan lappu, jossa luki, että hänen ikäluokassaan ollaan perustamassa U7-U8 -joukkuetta.

– Harrastin itse jalkapalloa ja mietin, että siistiä, tehdään näin, Jolkkonen kertoo. 

Siihen aikaan EPS:n ikäluokkajoukkueen startti oli jokseenkin erilainen kuin tänä päivänä. 

– Mentiin pallokentälle, jonne kokoontuivat kaikki asiasta kiinnostuneet – seuran puheenjohtaja mukaan lukien. “Tervetuloa seuraan!” Siellä meitä faijoja ja mutseja värvättiin siihen toimintaan mukaan, ja itse hyppäsin mukaan apukoutsiksi, Jolkkonen kertaa. 

Oman poikansa 1983 syntyneiden ikäluokkaa Jolkkonen valmensi B-junioreihin asti. Sen jälkeen Jolkkonen kyseli EPS:ltä, olisiko muita valmentajanhommia tarjolla. Aloittavista ikäluokista niitä löytyikin. Nyt Jolkkosella on vierähtänyt EPS:n futiskoulun ja U6-, U7- ja U8-ikäluokkajoukkueiden parissa lähes 20 vuotta, joista päätoimisena viimeiset kolmetoista.

Nykyään EPS:n toimintakulttuuri menee niin, että kun lapset tulevat ikäluokkajoukkueiden treeneihin, kätellään, ja kun treenit lopetetaan, heitetään läpyt. 

– Tuemme myös omatoimisuutta. Kiusoittelen joskus vanhempia: “Ootko tulossa treeneihin?” – Ei hän ole. “Kenen toi reppu on?” – Se on meidän pojan. “Pitäisikö pojan kantaa se reppu itse?” Jolkkonen sanoo.

– Tai jos äiti kantaa juomapulloa. “Onko äidillä jano?” Näin me opetamme lapsia omatoimisuuteen, huolehtimaan omista ja yhteisistä kamoista.

Jolkkosen mielestä lasten valmentajille tärkeintä on osata luoda treenikentästä lapsille fyysisesti ja psyykkisesti turvallinen ympäristö. Itse hän toimii niin, että ladellessaan lapsille sääntöjä hän seisoo, mutta lapsille jutellessaan hän menee polvelle, lasten tasolle. 

– Lapsilla on erilaisia temperamentteja. On sellaisia lapsia, jotka ovat innostuneita, mutteivät koskaan pääse kentälle asti. Kentälle menemiseen voi olla korkea kynnys, kun jännittää ja pelottaa. Jos näemme, että lapsella on vaikeaa – hän itkee, on kuplassa tai aggressiivinen, tai häntä ei kiinnosta ja seisoskelee kentällä, voimme mennä juttelemaan vanhempien kanssa ja kysymään, onko jotain asiaa mitä lapsesta pitäisi tietää ja ottaa huomioon. Emmehän me voi sitä tietää. Tieto tekee meidän työn helpommaksi, kun kasvatetaan niitä lapsia, Jolkkonen kertoo.

Turvallisen ympäristön luomisen lisäksi Jolkkonen painottaa myös sitä, että lapsia pitää puhutella nimellä. Silloin treeneihin voi heittäytyä mukaan.

– Kun siellä pelataan, annan nuorille koutseille ohjeeksi, että lasten pelejä selostetaan. “Oi, Matti! Ooh-la-la mikä maali!” Sillä on merkitystä, vaikkei koutsi sitä itse välttämättä snaijaakaan. Kun olet innostunut itse, se innostus tarttuu lapsiinkin. Elä mukana, heittäydy, ja anna lasten peleille merkitystä, Jolkkonen sanoo.

Treenien jälkeen Jolkkonen pyytää lapsia kertomaan tulokset. He saattavat kertoa valmentajille mitä vaan tuloksia. Joku teki pelissä tuhat maalia. 

– Sanon silti aina, että tulkaa kertomaan tulokset. Niillä on merkitystä. Innostaminen tulee siitä, kun näytetään että välitetään.

– Kun hävitään, on ihan ok, jos harmittaa ja itkettää. Mutta mitä me sitten tehdään? Me yritetään ensi viikolla uudestaan, Jolkkonen antaa esimerkin, miten hän pyrkii tekemään jalkapallosta psyykkisesti turvallista. 

“Lasten valmentaminen on rikasta ja palkitsevaa”

Jolkkonen painottaa lasten kasvattamista ja kehitystä myös kysyttäessä sitä, mikä on parasta valmentamisessa. Vauhdilla tapahtuvan kehityksen näkee lasten valmentajana konkreettisesti, kun pelurit tulevat tulevat toimintaan ensimmäistä kertaa “lipat vinossa ja Ryhmä Hau -kalsarit jalassa”, ja kehittyvät puolessatoista vuodessa "pieniksi ammattilaisiksi". 

– En tarkoita ammattilaisuutta tiukassa mielessä – vaan sitä, kun lapset etenevät seuraavaan ikäluokkaan, he ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät, osaavat harjoitella ja toimivat pikku futareina. Kun harjoitukset alkavat, he tulevat suoraan kentälle kättelemään valmentajat. Treeneissä yritetään täysillä, jokainen tekee parhaansa, ja kun treenit päättyvät, kamat siivotaan, Jolkkonen kuvailee.

Valmentaminen on Jolkkosen mielestä ensisijaisesti hauskaa. Lapset ovat hyviä tyyppejä, jotenkin hauskempia kuin aikuiset. Se saa hänet tulemaan kentälle vuosi toisensa jälkeen.

– Olen vähän kuin alokaskouluttaja. Joka toukokuu meille tulee uusi saapumiserä, joka on kanssani vuoden tai puolitoista. Työstän saapumiserän, näen miten itse tulen lapsille tärkeiksi ja lapset tulevat minulle tärkeiksi. Sitten saapumiserä jatkaa eteenpäin meidän muille ikäluokkavalmentajile ja itse saa aloittaa alusta. Nautin siitä, mitä saan aikaiseksi, Jolkkonen sanoo. 

– Omassa ammatissani olen hionut lasten kohtaamista ja innostamista. Muiden kollegoiden kanssa olemme etsineet sisältöjä, miten saadaan lapset innostumaan ja ylpeiksi siitä, että ovat futareita, Jolkkonen kertoo, miten toimintaa on pyritty kehittämään. 

Lasten valmentajista on aina pulaa. Jolkkonenkin on huomannut, että jotkut karttavat lasten valmentamista kuin ruttoa. 

– Meitä lapsia vapaaehtoisesti koutsaavia on käsittääkseni aika vähän. Osa ei pysty tai edes halua toimia lasten kanssa. Siltikin lapsia pitää haluta valmentaa. Urheilutoimijat – älkää käskyttäkö tai pistäkö lasten valmentajiksi ihmisiä vastentahtoisesti! Jolkkonen painottaa. 

Jolkkonen suosittelee lasten valmentamista muillekin kokeneille valmentajille ja ihmisille – vaikka kokemus ei yksin ole takuu siitä, että on lasten valmentamisessa hyvä. 

– Suosittelen sitä sellaisille ihmisille, millaisia lasten kanssa toimimisen ammattilaiset nyt ovat. Kokeneille, hyvähermoisille ja huumorintajuisille ihmisille, jotka osaavat nauraa itselleen ja löytää vaikeastakin tilanteesta positiivista. Lapsethan eivät ymmärrä sarkasmia ja ironiaa! Jonkun verran lasten valmentajan pitää tietää myös kehityspsykologiasta – omata ainakin pinnalliset tiedot siitä, Jolkkonen sanoo. 

Varsinainen jalkapalloilullinen osaaminen tulee vasta näiden asioiden jälkeen. Lasten valmentajan pitää osata opettaa lasten jalkapalloa ja ymmärtää siihen liittyvät rajoitteet, jotta hän tietää, mitä lapsilta voi vaatia ja odottaa. 

– Tämähän on lasten jalkapalloa. Pitää osata opettaa lasten jalkapalloa ja ymmärtää siihen liittyvät rajoitteet. Tietää, mitä lapsilta voi vaatia ja odottaa. Ei kannata hakata päätä seinään ja pistää lapsia seisomaan rondoon, Jolkkonen antaa esimerkin.

– Lapset menevät pieneen kasaan pallon ympärille. Jos pieni lapsi siirretään toiseen laitaan, tulee lapselle sellainen fiilis, että hän ei ole mukana tässä pelissä.

Liian monimutkaista lasten valmentamiseen liittyvistä ei silti kannata tehdä. 

– Lasten valmentajana pääsee pitkälle, kun pysyy rauhallisena, ja puhuu niille kuin ihmisille eikä lässytä. Pitää muistaa, että lapset ovat hauskoja tyyppejä ja mitä tahansa voi aina sattua, koska ne on niin fiksuja. Lasten valmentaminen on rikasta ja palkitsevaa. Kuulee sellaisia aforismeja. Olisi hauska tehdä kirja niistä, mitä sieltä tulee, Jolkkonen summaa. 

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit