Lasten valmentajien suusta: Sini Hemmilä ammentaa lasten valmentajuuteen nuorisotyöstä – "Olen iloinen, kun lapsi haluaa kuulua joukkueeseen"

– Olen ajatellut, että jos saan pelaajat pysymään joukkueessa yläasteiän yli, olen tehnyt mielettömän hyvän työn, kertoo Sini Hemmilä, joka koutsaa tällä hetkellä FC Ylivieskan 2009-10 syntyneitä tyttöjä.  – Varsinkin tällaisessa pikkukaupungissa, jossa itse valmennan.

Hemmilä näkee valmentamisen paljolti kasvattamisena. Hän kertoo ryhmäyttävänsä joukkueitaan tarkoituksella ja suunnitelmallisesti. 

– Joukkueissani tavataan muuallakin kuin pelikentällä. Meillä voi olla pikkujouluja, saunailtoja tai leirejä, missä sitten tehdään yhdessä erilaisia ryhmäyttämisjuttuja, Hemmilä kertoo.

Hemmilän treeneissä leikitään ja pelataan, mutta toisaalta painotetaan myös vaatimustasoa. Hänelle on tärkeää, että joukkueen kehityksennälkäisillä pelaajilla on myös mahdollisuuksia kehittyä. Siksi kaikkien on tehtävä asioita hyvin.

– Osittain olen valmentajana vähän vaativakin. Olen luonut sellaisen harjoituskulttuurin, että toiminta ei ole pelleilyä, vaan pitää myös pystyä keskittymään, Hemmilä sanoo. 

Erityisesti Hemmilä toivoo, että kaikilla pelaajilla on hänen joukkueissaan mukava olla.

– Haluan, että kaikki pelaajamme saisivat tuntea kuuluvansa porukkaan ja kokea olevansa siinä porukassa omia itsejään.

Hemmilä ja FC Ylivieskan joukkue.

“Olen iloinen, kun lapsi haluaa kuulua joukkueeseen”

Jalkapalloa ja futsalia kemiläislähtöinen Hemmilä on pelannut lähes koko ikänsä. Karilahden Ihmeen, FC-88:n ja Kemin Innon kasvatti voitti futsalissa Suomen mestaruuden vuonna 2009 FTK:n riveissä. Jalkapallon puolella hän ylsi parhaimmillaan Ykkösen tasolle. 

Valmentamisen Hemmilä aloitti jo peliuransa aikana. 

– Olin apuvalmentajana Kemin Innon mimmeissä B-tyttöjen SM-sarjassa samalla, kun pelasin Innossa vielä itse. Myös Torniossa asuessani valmensin pikkutyttöjä vähän aikaa, Hemmilä muistelee.

Myöhemmin Hemmilä muutti Ylivieskaan ja päätyi siellä joukkueenjohtajaksi oman poikansa joukkueeseen kahdeksan vuoden ajaksi. Samalla nuorempi tytärkin aloitti jalkapallon.

– Ihan heti en mennyt mukaan tyttären joukkueen toimintaan, mutta sitten kun “prinsessafutikseen” ei enää löytynyt valmentajaa, oli aika luonnollista, että aloin valmentaa heitä itse, Hemmilä kertaa.

Hemmilän treeneissä pelataan ja leikitään, mutta kovalla vaatimustasolla.

Eniten Hemmilä kertoo kuitenkin oppineensa Palloliiton valmentajakoulutuksista. Niihin hän on osallistunut, koska on halunnut kehittää itseään valmentajana.

– Oma koulutukseni ja työni ovat olleet hyvä pohja, kun lapset olivat pienempiä, mutta mitä isommiksi he ovat kasvaneet, sitä enemmän pelaajien kehittämiseen on ollut apua Palloliiton ikävaihe- ja teemakoulutuksista sekä UEFA C -koulutuksesta, Hemmilä arvioi. 

– Kehittymään minua haastaa myös pelaajien kehityksen näkeminen – kun pelaajat pääsevät mukaan alueen isompiin seuroihin, Helmariliigaan ja yläkoululeirityksiin, Hemmilä jatkaa.

Hemmilä kertoo pitävänsä joukkueidensa sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta erittäin tärkeänä.

Hemmilä kokee lasten ilon ja riemun onnistumisista erityisen palkitsevina asioina myös valmentajan roolissa. Niiden mahdollistamisessa Hemmilä kokeekin Ylivieskassa onnistuneensa.

– Minulle on tärkeää, että lapsi tuntee kuuluvansa johonkin. Ajattelen sitä myös valmentaessani. Iloitsen siitä, kun lapsi haluaa kuulua joukkueeseen, kun hänet hyväksytään mukaan ja kun hän kokee positiivisia tunteita – sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunnetta, Hemmilä sanoo.

Iso osa FC Ylivieskan 2009-10 syntyneistä tytöistä viettää kentällä myös vapaa-aikaansa –huolimatta siitä, että moni pelaajista tulee joukkueeseen eri kouluista, osa ympäristökunnistakin.

– Meillä ei ole ihan valtavan hyviä harjoitusmahdollisuuksia. Tytöt ovatkin kolanneet porukalla tekonurmea vain, jotta pääsevät vapaa-ajalla hengailemaan yhdessä. Sitä he tekevät itse asiassa tosi paljon, ja minusta on mahtavaa nähdä, kun he touhuavat siellä yhdessä, Hemmilä kuvailee.

Hemmilän mielestä joukkueen hyvä yhteishenki heijastuu suoraan myös pelikentille.

– Aina se näkyy treeneissä ja peleissä, kun pelaajat tykkäävät ja haluavat pelata jalkapalloa joukkueessaan. Että lapset ovat oikeasti jalkapallosta innostuneita ja täysillä mukana samassa jutussa yhdessä, Hemmilä päättää. 

Joukkueen hyvä yhteishenki heijastuu myös kentälle.