Lasten valmentajien suusta: Kalle Kangaspunta kokeili lasten valmentamista, ja sille tielle jäi - “Valmentajia tarvitaan aina lisää”

Jippo Junioreissa kahdesta ikäluokasta sekä harraste- ja muun Grassroots-toiminnan järjestämisestä vastaava Kalle Kangaspunta puhuu omasta kokemuksestaan, kun hän toivottaa kaikki valmentamisesta vähänkään kiinnostuneet tervetulleiksi ainakin kokeilemaan.

– Samalla tavalla lapsikin menee ensimmäisiin futistreeneihin kokeilemaan, miltä pelaaminen tuntuu. Ei sitä ennen vielä tiedä, onko valmentaminen oma juttu vai ei, joensuulainen sanoo.

Kangaspunta muistuttaa, että Suomessa jalkapalloseuroja on “joka kylässä”, joten valmentajan paikkoja riittää ihan varmasti kaikille halukkaille. 

– Valmentajia tarvitaan aina lisää. Mitä enemmän valmentajia, sitä pienempiin harjoitusryhmiin yksiköt saadaan jaettua ja sitä laadukkaampaa harjoittelu on. Kun valmentaja on paikalla, pelaajat myös oppivat paremmin, Kangaspunta jatkaa.

“Kaveri pyysi mukaan”

Lasten valmentajaksi päädytään useimmiten joko oman peliuran päätteeksi tai oman jälkikasvun peliuran aluksi. Toki myös toisenlaiset urapolut ovat mahdollisia, ja Kangaspunnan tarina on yksi esimerkki siitä. Juniorina hän pelasi jalkapalloa itse Joensuun Karpalossa, mutta seura meni nurin. 

– En hypännyt niin sanotusti suoraan omasta urasta valmentajaksi. Aikuisiällä pelasin jonkun verran, mutta harrastelin lähinnä. Seurasin kuitenkin huippufutista aktiivisesti – Suomen maajoukkueita sun muita. Sitä kautta olin lajista kiinnostunut pitkään, Kangaspunta kertoo.

Valmentamisen hän kuitenkin aloitti vasta, kun Jipossa valmentanut kaveri pyysi häntäkin mukaan koutsaamaan. 

– Kaveri tiesi, että olen aina ollut kiinnostunut jalkapallosta, pyysi sitten mukaan valmentamaan – ja sillä tiellä ollaan. Niin sanotusti koukkuun jäin. On siitä yli 10 vuotta aikaa, Kangaspunta muistelee.

Alkujaan Kangaspunnan ura lasten valmentajana käynnistyi -97 syntyneiden ikäluokasta. Pikkuhiljaa rinnalle tuli toinen joukkue, ja hommat jatkoivat lisääntymistään.

– Sittemmin olen ollut talenttivalmentajana ja toiminut valmentajana Joensuun urheiluakatemiassakin. Nyt vastaan muistakin Jipon joukkueista pienemmissä ikäluokissa – siitä, mitä heidän harjoituksissaan ja muussa harjoittelussaan tehdään, Kangaspunta luettelee. 

Omassa valmennustyylissään Kangaspunta panostaa erityisesti kaikkien huomioon ottamiseen. 

– Treeneihin voi tulla eri tasoisia pelaajia eri tasoisilla motivaatioilla. Kaikki ovat kuitenkin saapuneet treeneihin, joten heidät kaikki pitää saada mukaan toimintaan, Kangaspunta painottaa.

– Otan huomioon kaikki pelaajat harjoituksissa nimellä, jotta kaikki saavat ainakin kerran treeneissä henkilökohtaisen palautteen tai huomion. Silloin pelaajien mieleen jää, että valmentaja on huomioinut heidät treeneissä, ja näin tekemisen intoa saadaan lisättyä sitäkin kautta, Kangaspunta uskoo.

Vielä enemmän tekemisen intoa lisää, jos valmentaja on treeneistä aidosti innostunut ja heittäytyy itsekin mukaan. 

– Sellainen yleinen kyky heittäytyä on valmentajalle tärkeää. Kun valmentaja näyttää, että homma kiinnostaa häntä, tarttuu se heti lastenkin tekemiseen, mikä antaa menossa olevaan treeniin tai peliin aika paljon lisää.

Kangaspunta näkee, että toinen lasten valmentajan tarvitsema ominaisuus on kärsivällisyys. 

– Lasten treenit eivät mene kuin armeijassa. Siellä tapahtuu kaikenlaista, Kangaspunta naurahtaa. 

Siitä huolimatta valmentajien pitää aina pystyä hallitsemaan kokonaisuus.

– Kaikki pelaajat eivät aina tee mitä halutaan, mutta tärkeää on, että suurin osa tekee, ja harjoituksissa on toimintaa. Ettei ole liikaa seisoskelua, vaan harjoitukset on organisoitu siten, että jos jalkapalloa ei pelata, ainakin siellä liikutaan paljon. Harjoituksiin on tultu liikkumaan ja urheilemaan, ja niitä asioita harjoituksiin pitää saada tuotua – tietenkin positiivisessa hengessä.

Kangaspunnan mielestä valmentamisessa parasta on, kun hommat sujuvat niin, että kun harjoitukset tai peli päättyvät, lapset ovat iloisia.

– Toki jos pelin häviää, ei kenenkään tietenkään tarvitse olla iloinen. Mutta kunhan asenteena on ollut tehdä asiat täysillä ja annettu tunteita siihen tapahtumaan. Oltu tosissaan, Kangaspunta jatkaa.

– Tietenkin antaa se hyvän mielen itsellekin valmentajana, jos harjoituksissa tai peleissä huomaa, että joukkueessa on tapahtunut oppimista ja peli soljuu… Tehty hyviä juttuja ja sellaisiakin, mitä ei ole harjoiteltu. Pelattu niin sanotusti hienoa futista! Silloin seuraavan päivän treeniin jaksaa taas lähteä valmentamaan hyvällä fiiliksellä, Kangaspunta tunnelmoi.

– Lasten treeneistä se tulee, mistä niitä kiksejä saan. Siitä, kun lapset ovat heittäytyneet pelaamiseen, Kangaspunta päättää.

Lue ja opi lisää lasten valmentamisesta Lastenvalmentajaklubissa >>