KuPS on miesten Suomen Cupin mestari vuosimallia 2022

Olympiastadionin finaaliin lähdettiin tasaisista lähtökohdista. Vaikka KuPS on Veikkausliigassa pelannut vahvempaa kautta, ei se ollut koskaan aiemmin pystynyt voittamaan Interiä Suomen Cupissa, vaikka joukkueet olivat kohdanneet aikojen saatossa toisensa kilpailussa neljästi.

KuPS juhlii Suomen Cupin mestaruutta.

17.9.2022 klo 18:26

Ensimmäinen puoliaika

Ottelun ensimmäiset minuutit Inter piti palloa alakerrassaan, mutta muutaman minuutin jälkeen KuPS otti ottelun hallintaansa. Kuudennella peliminuutilla KuPS rakenteli ensimmäisen pidemmän hyökkäyksensä, joka päättyi Sebastian Dahlströmin laadukkaaseen kaukolaukaukseen. Inter-maalivahti Matias Riikonen kuitenkin pystyi venymään hyvään torjuntaan.

Seuraavat peliminuutit toivat kuopiolaisille useamman erikoistilanteen, mutta kulmapotkut ja sivuvapaapotkut päätyivät kerta toisensa jälkeen Inter-puolustuksen katkoihin tai KuPSin puolittaisiin viimeistely-yrityksiin, jotka eivät tuottaneet Matias Riikoselle päänvaivaa.

Ensimmäisen puoliajan paras maalintekotilanne nähtiin 17. peliminuutilla, kun Interin Roberto Sierra pääsi katkomaan KuPS-vahti Johannes Kreidlin pelin avauksen ja laukomaan hyvältä sektorilta matalan laukauksen kohti taka-alakulmaa. Kreidl pystyi kuitenkin paikkaamaan harhasyöttönsä hienolla torjunnalla.

Ensimmäisen puoliajan teema oli se, että KuPS rakenteli hyökkäyksiä pääosin hitaasti ja maltillisesti, Interin iskiessä vastaan suoraviivaisemmin. Vaikka pallonhallinta meni kuopiolaisille, jakautuivat maalintekoyritykset ensimmäisellä 45-minuuttisella tasaisesti molemmille joukkueille.

 

Toinen puoliaika

Toinen jakso alkoi rauhallisesti ja tasaisissa merkeissä. Ensimmäinen maalintekoyritys nähtiin 54. peliminuutilla, kun KuPSin Joona Veteli laukoi painavan laukauksen noin 25 metristä. Inter-maalivahti Matias Riikonen torjui laukauksen kuitenkin komeasti kulmaksi.

KuPS pääsi heti kulmapotkusta luomaan maaliuhkaa, kun Jaakko Oksasen kulmapotku löysi Diogo Tomasin pään. Tomasin pusku suuntautui kuitenkin yli maalin. 

Heti perään Jaakko Oksanen pääsi laukomaan hyvältä etäisyydeltä, ja laukaus otti kimmokkeen Inter-puolustuksesta. Kimmokkeen ottanut laukaus painui vain niukasti ohi Riikosen vartioiman Inter-maalin. Oksasen laukauksesta seurannut kulmapotku aiheutti jälleen painetta Interin maalille, mutta pallo ei löytänyt tietään maalitolppaa pidemmälle.

Tunnin pelin kohdalla ottelu alkoi olla jo voimakkaasti kuopiolaisten hallinnassa. KuPS vyörytti painetta Interin puolustusalueelle ja prässäsi korkealta. Laadukkaat maalintekopaikat olivat kuitenkin kiven alla.

Seuraavan kerran KuPS pääsi hätyyttelemään Interin maalilla hyvää ottelua pelannutta Riikosta 77. peliminuutilla. Pirteästi koko ottelun pelannut Jaakko Oksanen pelasi pallon sivuvapaapotkusta Joona Vetelille, joka pääsi laukomaan boksin sisältä. Laukaus painui kuitenkin puolisen metriä vasemman alakulman ohi.

Ottelun ratkaisu sai alkunsa 85. peliminuutilla, kun KuPS vaihtoi sisään kauden Suomen Cupin maalitykkinsä Gabriel Bispon. Bispo ehti viettää kentällä vain kolme minuuttia, kunnes ottelun ratkaisu oli valmis. Henri Toivomäki lähetti oikealta laidalta laadukkaan keskityksen maalille, jonka edestä löytyi brasilialaispelaaja Bispo. Bispo sai aikaiseksi voimakkaan puskun läheltä Riikosen vartioimaa maalia, ja pallo päätyi Inter-maalin perukoille vain kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Lisäajalla sykkeet nousivat niin kentällä kuin kentän reunallakin, mutta Inter ei saanut muutamasta erikoistilanteesta huolimatta luotua varsinaista maaliuhkaa.

 

KuPS juhlii mestaruutta toista vuotta peräkkäin

Uusimalla mestaruutensa KuPS tekee tempun, johon on pystytty viimeksi 1970-luvulla. Yksikään seura ei ole pystynyt voittamaan Suomen Cupia peräkkäisinä vuosina sitten Lahden Reippaan ja vuoden 1976.

Mestaruus oli Kuopiolaisille sen seurahistorian neljäs. Antero Nymanin muistopalkinnon nimeä kantava Suomen Cupin voittopokaali on matkannut Kuopioon aiemmin vuosina 1968, 1989 ja 2021.

Voittomaaliin hienon alustuksen tehnyt KuPS-kapteeni Henri Toivomäki oli voittojuhlien keskellä ylpeä joukkueestaan:

– Kaikin puolin hirveä duuni jätkiltä. Kaikki painoivat hyvät metrit sisään. Siellä oli verta, hikeä ja melkein kyyneleitäkin, Toivomäki summasi.

– Tosi tiukka matsi ja Inter pelasi hyvin. Molemmilla joukkueilla oli pallonhallintajaksoja ja hyviä läheltä piti -paikkoja. Tämä oli kaikin puolin hyvä ja viihdyttävä matsi, KuPS-kippari kiteytti.

Pokaalin lisäksi KuPS ansaitsee voitolla 50 000 euron palkintopotin sekä paikan UEFA Konferenssiliigan karsinnoissa kaudella 2023-2024.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit