KTP voi varmistaa Ykkösen mestaruuden viikonloppuna

TPS on tällä hetkellä neljä pistettä kotkalaisten perässä – mikäli turkulaiset häviävät huomenna, varmistuu KTP:n nousu.

Aleksi Tarvonen ja Antti Mäkijärvi ovat olleet kauden aikana mukana monessa maalissa.Kuva: Mikko Mäkelä

29.9.2022 klo 15:05

Miesten Ykkösen toiseksi viimeinen kierros pelataan tänä viikonloppuna, ja kärkijoukkue KTP:lla on mahdollisuus varmistaa mestaruus. Ykkösen sarjataulukkoa voi tutkailla Palloliiton tulospalvelusta – lisätietoa karsintojen aikatauluista löytyy täältä.

TPS – KPV
Pe 30.9. 18:30, Veritas Stadion

TPS lähtee perjantain kamppailuun uudessa komennossa – Jonatan Johansson sai väistyä päävalmentajan paikalta, ja tilalle nimettiin Marko Rajamäki. Turkulaiset ovat hävinneet kaksi edellistä peliään, eikä mestaruus ole enää joukkueen omissa käsissä, mutta voitto KPV:sta varmistaisi Tepsin kakkossijan. Puolustuksen luottomiehet Samba Benga sekä Rasmus Holma ovat pelikiellossa perjantaina.

KPV:n viime viikot ovat sujuneet varsin murheellisesti, ja kokkolalaisryhmä on kolmen ottelun tappioputkessa. Viime viikonlopun KTP-häviö tuhosi joukkueen karsintahaaveet – kuuden pisteen ero neljänteen sijaan olisi kirittävissä, mutta KPV:n maaliero on huomattavasti EIF:ää heikompi. Joukkueiden edellinen kohtaaminen pelattiin elokuun lopulla, jolloin Kokkolassa päädyttiin 1–1-tasapeliin.

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

JäPS – FF Jaro
La 1.10. 15:00, Järvenpään keskuskenttä

Järvenpääläisten tulokset ovat ailahdelleet syyskuun aikana todella paljon. Puolitoista viikkoa sitten joukkue otti komean 4–3-kotivoiton Tepsistä, mutta kolme muuta otteluaan joukkue on hävinnyt maalierolla 0–12. Viime viikonlopun tappio EIF:lle oli kova kolaus JäPS:n nousuhaaveille – mahdollisuus nelossijaan elää kuitenkin yhä. Hassan Sesay, Albin Mehmeti ja Tino Palmasto ovat pelikiellossa FF Jaroa vastaan.

Jaro jakaa tällä hetkellä Ykkösen kuntopuntarin kärkipaikan KTP:n ja MP:n kanssa. Kaksi edellistä päänahkaa ovat erityisen kovia – pietarsaarelaiset ovat kukistaneet sekä KTP:n että TPS:n. Jaro karsii varmuudella kauden päätteeksi, mutta kolmantena majailevan joukkueen sijoitus voi vielä muuttua. Adam Vidjeskog ei matkaa Järvenpäähän pelikiellon takia.

Lipunmyynti

PIF – SJK Akatemia
La 1.10. 15:00, Pajbacka

Piffenin kolme viimeistä ottelua ovat kuvastaneet sarjanousijan haastavaa kautta, sillä joukkue on hävinnyt kunkin ottelun yhdellä maalilla. Sama kaava on toistunut useasti tänä vuonna. PIF:n putoaminen Kakkoseen varmistui jo hyvä tovi sitten, ja viime pelit joukkue on pelannut vain kunniasta. Lauantain ottelu on Piffenin kauden viimeinen kotipeli – päättyykö tyly tappioputki viimein?

SJK Akatemia on raapinut viime peleistä hyviä tuloksia, ja saldo kolmesta edellisestä ottelusta on mukavat seitsemän pistettä. Huipputärkeä vierasvoitto MP:sta kasvatti eron PEPO:on viiteen pisteeseen, ja Akatemialla on mahdollisuus varmistaa sarjapaikkansa lauantaina. PIF on ollut seinäjokisille mieluinen vastustaja – Akatemia on vienyt voiton kauden molemmista kohtaamisista.

PK-35 – Gnistan
La 1.10. 16:00, MagneCit Areena

PK-35 katkaisi viime sunnuntaina pitkän tappioputkensa, mutta joukkueen putoaminen Kakkoseen varmistui jo päivää aiemmin. PIF-voiton nollapeli oli helsinkiläisille ensimmäinen sitten heinäkuun alun – edellinen voitto oli puolestaan elokuun alusta. Pallokerho lähtee kauden viimeiseen paikallisotteluunsa ilman pelikiellosta kärsiviä Omar Jamaa ja Tommi Tainiota.

Täpärästi ylemmän jatkosarjan ulkopuolelle jäänyt Gnistan on onnistunut kääntämään kelkkansa, ja joukkue on kerännyt kolmesta viime pelistä seitsemän pistettä. Sarjapaikka varmistui viime viikonlopun PEPO-voitolla – vieraat pistivät ”Kipinän” tiukille, mutta lukemat olivat lopulta selvät 4–2. Kauden kaksi aiempaa derbyä on päättynyt tasapeliin, kuinka käy viimeisessä?

Lipunmyynti

MP – PEPO
Su 2.10. 17:00, Mikkelin urheilupuisto

MP ei onnistunut uusimaan sarjasopimustaan vielä viime viikonloppuna. Joukkueella oli paikkansa lisämaaleihin, mutta se osui maalitolppien väliin vain kerran – 1–2-häviö päätti mikkeliläisten komean voittoputken. Vaikka MP häviäisi sunnuntaina, voi joukkue olla varsin huoleton, sillä kuuden pisteen päässä majailevan PEPO:n maaliero on selkeästi joukkuetta heikompi.

PEPO:n kohtaloksi on tällä hetkellä koitumassa syyskuun 10. päivän tappio SJK Akatemialle. Lappeenrantalaisten matka viimeisen säilyjän paikalle on tällä hetkellä viisi pistettä, joten lilapaidoilla on vielä ohuet mahdollisuudet yhdeksännelle sijalle. MP:n ja PEPO:n molemmat keskinäiset ottelut ovat heinäkuulta, jolloin joukkueet iskivät yhteen peräkkäisinä viikonloppuina – tuolloin kumpikin voitti kotonaan maalein 2–1.

Lipunmyynti

EIF – KTP
Su 2.10. 17:00, Tammisaaren keskuskenttä

EIF otti viime viikonloppuna vahvan kiinnityksen nelossijaan, kun pahin kilpailija JäPS kaatui selvästi 4–0. Kolmossija ja FF Jaro ovat käytännössä tammisaarelaisten osalta saavuttamattomissa, mutta voitto KTP:sta varmistaisi EIF:n paikan karsinnoissa. Huippukautta pelaava Oskari Sallinen viimeisteli JäPS:aa vastaan hattutempun – ja otti keltaisen kortin, minkä vuoksi nuorukainen joutuu huilaamaan KTP-pelin. Myös Simon Lindholm on pelikiellossa.

Edellinen kierros oli KTP:n kannalta täydellinen, kun joukkue voitti oman pelinsä ja sarjakakkonen TPS kärsi tappion. Kotkalaisilta nähtiin viime perjantain KPV-voitossa näyttävää hyökkäyspeliä, ja verkko heilui jopa kuudesti – maalipörssin kärkeen noussut Mika viimeisteli hatullisen. KTP:n lähtökohdat kauden huipennukseen ovat erinomaiset, mutta EIF on osoittanut olevansa vaikea vastustaja. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi 1–1-tasapeliin, ja pari kuukautta sitten pisteet jäivät Tammisaareen maalein 2–0.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit