KTP kruunattiin Ykkösen mestariksi – TPS piti kakkossijansa

FF Jaron voitto ei riittänyt nostamaan pietarsaarelaisia sarjakakkoseksi. Jaro isännöi EIF:ää keskiviikon karsinnassa, jonka voittaja saa vastaansa Tepsin.

KTP juhli mestaruutta kauden viimeisessä kotipelissään.

KTP juhli mestaruutta kauden viimeisessä kotipelissään.Kuva: Ⓒ Juha Tamminen /SPL

9.10.2022 klo 12:52

SJK Akatemia – PK-35 3–4 (1–3)

Vierasjoukkue siirtyi johtoon kuudennella minuutilla, kun Esa Terävä osui Patrick Aaltosen kulmapotkusta. Muutamaa minuuttia myöhemmin Hussein Mohamed keskitti maalin edustalle, ja Olmes Garcia tuikkasi 0–2-osuman. Maali-ilottelu jatkui vartin kohdalla, kun Berat Akdoganin laukaus kimposi vieraiden verkkoon Tuomas Koiviston jalkojen kautta. Garcia tuplasi illan maalimääränsä 34. minuutilla Terävän syötöstä.

Akatemia tuli tasoihin toisen jakson aikana. Reilun tunnin pelin jälkeen Weslen Juniorin yritys kimposi maaliin Aleksi Heinon kautta, ja brassi teki 3–3-osuman muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua. Pallokerho nappasi kuitenkin kolme pistettä – Florian Troni puski voittomaalin lisäajalla.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

FF Jaro – EIF 2–0 (1–0)

Avausjaksolla ei nähty huippupaikkoja ennen lisäaikaa, jolloin huippuvireinen Alhaji Gero vei isännät johtoon rangaistuspotkusta. Reilu vartti ennen loppua Jim Myrevik pääsi avopaikkaan, mutta Jaro-pelaajan viimeistely epäonnistui – myöhemmin Gerson Lima pelasti EIF:n, kun Jacob Bushue puski vaarallisesti. Päätöslukemat syntyivät lopulta lisäajalla Emile Tendengin osuttua 11 metristä.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

KTP – TPS 0–1 (0–1)

KTP sai rangaistuspotkun heti alkuminuuteilla, mutta erotuomari hylkäsi Mikan tekemän maalin. Hetkeä myöhemmin Jere Koponen otti loistavan torjunnan Mikan päästyä puskemaan lähietäisyydeltä. Jakson puolivälissä Albijon Muzaci tykitti hieman ohi KTP-maalin – Antti Mäkijärvi oli vähintään yhtä lähellä toisessa päässä 38. minuutilla. Kotkalaisille tuli juuri ennen taukoa paha pallonmenetys, ja Simo Roiha rankaisi isäntiä Kasper Hämäläisen esityöstä.

Mäkijärvellä oli toisen jakson alussa mainio paikka tasoitukseen, mutta laukaus karkasi yli. Muutamaa minuuttia myöhemmin Koponen nollasi Mikan yrityksen. Muzacilla oli puolestaan avopaikka 57. minuutilla, mutta viimeistely epäonnistui pahasti. Lisäosumia ei nähty, ja TPS varmisti kakkossijansa.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

PEPO – PIF 1–3 (0–2)

Vieraiden Yoonis Muse sai 26. minuutilla tilaisuuden maalintekoon, ja PIF-pelaaja viimeisteli komeasti. Muutamaa minuuttia myöhemmin Kasperi Nevä osui tolppaan – 0–2-maali syntyi lopulta 36. minuutilla, kun Kajus Svanberg osui Emre Vezirin ja Gezim Vocan hyvästä esityöstä.

Daniel Heikkinen oli lähellä kavennusta toisella jaksolla, mutta PIF vastasi myös kolmannesta osumasta – Voca vapautti Paulus Kopperoisen läpiajoon, eikä juuri kentälle vaihdettu mies erehtynyt. Jesse Huhtala avasi isäntien maalihanat lisäajalla, mutta osuma jäi PEPO:n kannalta laihaksi lohduksi.

Ruudun ottelukooste
Vierasjoukkueen raportti 

KPV – JäPS 2–1 (0–1)

JäPS:n Berat Köse pääsi alussa loistopaikkaan, mutta Harri Heiermannin liuku pelasti isännät. Toisessa päässä Willem Haapiainen pääsi pari minuuttia myöhemmin läpi – Janne Laiho tuli hyvin vastaan. Vajaan puolen tunnin kohdalla Joakim Ärilä syötti Antti Ulmaselle, joka pommitti pallon etuyläkulmaan.

JäPS:n urakka hankaloitui 38. minuutilla, kun Tino Palmasto ajettiin ulos. Vain hetki tästä KPV tuli tasoihin Charalampos Chantzopouloksen puskettua 1–1-osuman Ville Välipakan sivuvapaapotkusta.

Voittomaali syntyi 55. minuutilla, kun Chantzopouloksen hevosenpotku jäi pomppimaan maalille, ja Haapiainen iski pallon sisään. Ulmanen osui vielä ylärimaan, Laiho otti komean torjunnan Heiermannin puskuun ja Chantzopoulos pelasti KPV:n Aleksi Ristolan puskulta, mutta maaleja ei enää nähty.

Ruudun ottelukooste
Vierasjoukkueen raportti 

Gnistan – MP 2–1 (1–1)

Kotijoukkueen Yoshiaki Kikuchi oli hyvin lähellä todella komeaa vapaapotkua heti pelin alussa. Muutamaa minuuttia myöhemmin MP:n Joslyn Luyeye-Lutumba sijoitti avopaikasta ohi – seuraavassa tilanteessa vieraat saivat pallon maaliin, mutta Jonathan Dunyin oli selkeästi paitsiossa. Minuuttia myöhemmin Kevin Beugré pääsi tuikkaamaan avausosuman lähietäisyydeltä.

Isännät tulivat tasoihin ennen avausjakson puoliväliä, kun Tommi Jäntti viimeisteli komean osuman Kikuchin esityöstä. Dunyin oli lähellä MP:n toista osumaa vielä loppuhetkillä, mutta Jiri Koski torjui vedon kulmaksi, ja tauolle mentiin tasalukemissa.

Dunyin petasi Luyeye-Lutumballe mainion paikan 54. minuutilla – Koski vei jälleen pidemmän korren. Gnistan sai myöhemmin pari kulmapotkua, joissa Fabian de Abreu pääsi puskemaan, mutta MP säästyi takaiskuilta. Voittomaali nähtiin lopulta 88. minuutilla, kun Lasse Ikonen täräytti upean kaukolaukauksen yläkulmaan.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti
Vierasjoukkueen raportti 

Lisää aiheesta

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit