KTP hakee revanssia JäPS:sta – lauantaina kolme Ykkösen ottelua

Kaikki ottelut näkyvät tuttuun tapaan Ruudun välityksellä.

Santeri Steniuksen maali ei riittänyt KTP:lle pisteisiin viime viikonloppuna.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

22.7.2022 klo 18:00

KTP – JäPS
Pe 22.7. 18:30, Arto Tolsa Areena

KTP:n komea voittoputki tuli päätökseen sunnuntaina Gnistanin vieraana. Joukkue ei onnistunut luomaan maalipaikkoja samalla tavalla kuin viime viikkoina, ja tuloksena oli 1–2-tappio. Sittemmin sarjakakkonen on kunnostautunut siirtomarkkinoilla – KTP keskuspuolustaja Rudinilson Gomes Brita Silvan ja hyökkääjä Benny Ashley-Sealin.

JäPS puolestaan haki edellisellä kierroksella upean 3–0-vierasvoiton EIF:stä. Janne Laiho piti jälleen maalinsa puhtaana, ja voittomaalin iskenyt Aleksi Ristola viimeisteli jo kauden kuudennen osumansa. Kotonaan JäPS kaatoi KTP:n, kun osapuolet kohtasivat edellisen kerran – nähdäänkö tänään revanssi?

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

FF Jaro – MP
La 23.7. 16:00, Pietarsaaren keskuskenttä

Jaro joutui pettymään viikon aiemmassa ottelussaan, kun Pohjanmaan paikallinen päättyi 1–1-tasapeliin SJK Akatemian isäntänä. Kotijoukkueen puolustuspeli jätti paljon parantamisen varaa vieraiden tasoitusmaalissa, kun palloa ei onnistuttu purkamaan boksista. Tasapelipiste nosti pietarsaarelaiset jo sarjan neljänneksi, ja tappioton putki oin nyt jo seitsemän ottelun mittainen.

MP otti viime kierroksella helpottavan voiton, kun Joona Hiltusen kaksi hienoa maalia riittivät voittoon PEPO:sta. Kolmen ottelun tappioputken päättänyt voitto nosti mikkeliläiset 15 pisteeseen, joten putoamisviivaan on nyt viiden pisteen ero. Jaro on ollut MP:lle mieluinen vastustaja tällä kaudella – Ykkösessä pisteet jäivät ”Urskille”, ja Suomen Cupissa MP vei jatkopaikan Jaron nenän edestä.

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

PIF – Gnistan
La 23.7. 17:00, Pajbacka

Piffen palasi viime viikonloppuna Pohjanmaalta tyhjin käsin, kun KPV oli vahvempi maalein 2–1. Tällä viikolla PIF tiedotti, että Benjamin Heikkisen laina päättyy ja Akim Sairinen siirtyy Kyprokselle. Sarjajumbo tarvitsee kipeästi pisteitä, ettei keskikasti karkaa – palaako joukkue voittokantaan ”Kipinää” vastaan?

KTP-ottelu oli Gnistanilta hyvin vahva edistys, ja etenkin johtoasemassa pelaaminen sujui helsinkiläisiltä mainiosti. Sarjakolmonen kertoi eilen torstaina uudesta hankinnastaan – Vepsusta Ykkösen seuraajille tuttu Momodou Sarr siirtyy Gnistaniin. Löytyikö Pikkuhuuhkajissakin esiintyneestä kärkimiehestä Douglas Caén korvaaja?

PEPO – TPS
La 23.7. 18:30, Kimpisen urheilukeskus

PEPO ei onnistunut haalimaan pisteitä Mikkelin reissultaan. Joukkueen edellisestä voitosta on kulunut yli kuukausi, ja etenkin MP-tappio oli kova kolaus joukkueen säilymishaaveille. PEPO sai loppukaudeksi vahvistusta hyökkäyspäähänsä, kun Daniel Heikkinen lainattiin Lappeenrantaan FC Hongan organisaatiosta. Löytääkö Heikkinen vastaavan maalijyvän kuin ykköstykki Irfan Sadik?

TPS nousi SJK Akatemian isäntänä vaikeuksien kautta voittoon ja kasvatti sarjajohtoaan, kun KTP pudotti pisteitä myöhemmin viime viikonloppuna. Vaivaiset yhdeksän maalia 15 ottelussaan päästänyt Tepsi piti maalinsa puhtaana myös edellisessä PEPO-ottelussa – tuolloin joukkue ei tosin onnistunut maalinteossa itsekään. Nähdäänkö Kimpisellä tällä kertaa maalijuhlat?

Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit