Kolme Ykkösen joukkuetta pyrkii päättämään tappioputkensa maanantaina

Kaikki ottelut näkyvät tuttuun tapaan Ruudusta.

Noa Lehtosen SJK Akatemia saa vieraita Mikkelistä.Kuva: Ⓒ Kalevi Hämäläinen /SPL

11.7.2022 klo 12:42

KTP – KPV
Ma 11.7. 18:30, Arto Tolsa Areena

KTP jatkoi mainioita esityksiään viime maanantaina, kun se kaatoi Tepsin kärkikamppailussa. Huippuvireinen Mika osui kahdesti – 1–3-päätöslukemat laukonut Aleksi Tarvonen on päässyt loukkaantumisensa jälkeen niin ikään hyvään kuntoon. Punaista korttia ottelun lopussa katsonut Matias Lindfors kärsii tänään maanantaina pelikiellosta.

KPV otti viime viikolla toisen peräkkäisen voittonsa kaatamalla JäPS:n kotikentällään. Ottelun ainokaisesta vastasi Miika Kauppila, joka oli muutamaa päivää aiemmin viimeistellyt uransa ensimmäisen maalin Ykkösessä. Voiton myötä kokkolalaiset ovat vain parin pisteen päässä sarjan kolmossijasta. Marcelo Beuker ei matkaa Kotkaan pelikiellon takia.

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

JäPS – Gnistan
Ma 11.7. 18:30, Järvenpään keskuskenttä

Järvenpääläisten vaikeudet jatkuivat Kokkolassa, kun joukkue jäi toisen kerran putkeen maaleitta. Ykkösen kärkisijoilla kesällä majaillut sarjanousija on valunut alempaan keskikastiin, eikä putoamisviivaan ole enää kuin viiden pisteen matka. Haasteensa Gnistan-peliin tuo Tino Palmaston pelikielto.

Gnistan palasi viime viikolla voittokantaan Tammisaaressa. Sittemmin Kipinän kannattajat saivat ikäviä uutisia, kun seura tiedotti maalitykki Douglas Caén siirrosta ulkomaille – kahdeksan osumaa tällä kaudella viimeistellyt brassi on hankala korvattava. Caé loisti etenkin edellisessä JäPS-ottelussa, jossa mies maalasi viidesti – saako järvenpääläisryhmä revanssin?

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

SJK Akatemia – MP
Ma 11.7. 18:30, OmaSp Stadion

Kuntopuntari näyttää SJK Akatemian kannalta huolestuttavalta, sillä joukkue ei ole voittanut yhtään viidestä viimeisestä ottelustaan. Hyvin kauden aloittanut Akatemia hävisi viime viikolla PK-35:lle, ja heinäkuun pistesarake näyttää yhä nollaa. MP:tä vastaan joukkueen tulisi katkaista tappioputki, jotta se vakiinnuttaisi asemiaan sarjan keskikastissa.

Viime viikon Piffen-ottelusta tuli MP:n kannalta painajaismainen, vaikka avausjakso sujui täysin sinipaitojen käsikirjoituksen mukaan – PIF nousi toisella puolikkaalla 3–2-voittoon. Tappio oli MP:lle toinen peräkkäinen, ja putoamisviiva on enää kahden pisteen päässä. On kuitenkin huomioitava, että joukkue on pelannut 2–3 ottelua haastajiaan vähemmän, ja ylemmän jatkosarjan paikat ovat vain viiden pisteen päässä.

Lipunmyynti
Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit