Kehitysryhmät toimivat kotimaisen jalkapallon ajatushautomoina

Kehitysryhmätoiminta aloitettiin vuonna 2018 osana laajaa Seurojen Palloliitto -uudistusta. Toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta: urheilutoiminnasta, seurapalveluista ja kilpailutoiminnasta. Jokaisella osa-alueella on oma alueellinen ja valtakunnallinen kehitysryhmänsä.

Valtakunnalliset kehitysryhmät muodostuvat alueellisten kehitysryhmien puheenjohtajista ja esittelijöistä, liittohallituksen nimeämästä edustajasta ja toiminnon johtajasta. Urheilutoiminnan valtakunnallista kehitysryhmää vetää Aki Hyryläinen. Seurapalveluista vastaa Ari Murtonen ja kilpailutoiminnasta Ville Salonen.

Suomi on jaettu maantieteellisesti eteläiseen, läntiseen, itäiseen ja pohjoiseen alueeseen, joista jokaisella on omat alueelliset kehitysryhmänsä. Valtakunnallisten puheenjohtajien lisäksi myös alueellisilla ryhmillä on omat puheenjohtajansa. Palloliiton seuraparlamentti valitsee kehitysryhmien jäsenet ja puheenjohtajat kaksivuotiselle toimikaudelle.

Alueelliset kehitysryhmät kokoontuvat 3–4 kertaa vuodessa. Valtakunnallisia kokouksia järjestetään vuosittain 2–3. Eri osa-alueiden kehitysryhmät kokoontuvat yhdessä kerran vuodessa alkusyksyisin. Lisäksi saman osa-alueen tai saman alueen kehitysryhmät keskustelevat keskenään tarpeen mukaan.

Palloliiton urheilutoimenjohtajan Hannu Tihisen mukaan kehitysryhmät ovat tärkeitä ajatustenvaihtoalustoja, sillä eri alueiden tilanteet ja tarpeet ovat erilaisia. Kun alueellisissa kokouksissa käsitellään esimerkiksi urheilupuolen kehityskohteita, alueellinen puheenjohtaja ja aiheen esittelijä tuovat viestiä eteenpäin valtakunnalliseen kehitysryhmään. Sama toimii myös toiseen suuntaan, kun alueelliset kehitysryhmät jalkauttavat valtakunnallisen tason ideoita seuroihin ja kentille.

– Tavoitteena on saada seurojen ääni kuuluviin. Alueellisten kehitysryhmien kautta saamme tietoa eri alueiden ja eritasoisten seurojen kehityskohteista, Tihinen taustoittaa.

Tihinen korostaa myös seurojen välisen yhteistyön merkitystä. Väkiluvultaan pienessä jalkapallomaassa yhteistyö on merkittävä voimavara.

– Markku Kanervan Huuhkajista tutuksi tulleet vahva tiimihenki ja yhteistyön kulttuuri näkyvät myös alueellisissa kehitysryhmissä. Keskenään kilpailevien seurojen toimijat puhaltavat yhteen hiileen kotimaisen jalkapallon edun nimissä, Tihinen kuvailee.

Alueelliset ja valtakunnalliset kehitysryhmät ovat vahvasti mukana myös toiminta- ja taloussuunnitelmien laatimisessa. Palloliiton talousarviosta ohjataan suoraan tietty osa kehitysryhmien päätäntävaltaan. Sen avulla kehitysryhmät voivat tehdä omilla alueillaan Palloliiton strategian mukaisia toimenpiteitä. Jaettavat summat on suhteutettu alueiden pelaajamääriin.

Kaikkea toimintaa ohjaa Palloliiton visio, jonka mukaan Suomen tulisi olla vuonna 2030 menestyvä jalkapallomaa ja hyvinvoinnin kasvattaja. Urheilullisesti pidemmän aikavälin tavoitteena on, että Suomessa olisi tulevaisuudessa yhä parempia pelaajia ja valmentajia. Kehitysryhmätoiminnan kautta pystytään peilaamaan koko suomalaista jalkapalloa ja seuraamaan työn tuloksia.

Käsittelyssä moninaisia teemoja

Aki Hyryläinen on vastannut urheilupuolen kehitysryhmästä alusta lähtien. Hyryläisen mukaan kehitysryhmätoiminta haki alussa muotoaan, mutta käytäntöjen vakiinnuttua toiminta on ollut antoisaa. Puheenjohtajan roolissaan Hyryläinen on pyrkinyt osallistamaan keskustelijoita ja herättelemään uusia ajatuksia.

– Kehitysryhmien jäsenet ovat tosi motivoituneita. Alussa saattoi olla pientä skeptisyyttä, mutta kaikki ovat kokeneet keskustelut hyödyllisinä. Tämä on arvokasta tiedonvaihtoa eri alueiden välillä. Kehitysryhmät toimivat tietynlaisena ajatushautomona, Hyryläinen sanoo.

Alueellisten ryhmien esittelijät ovat pysyneet samoina alusta lähtien ja myös puheenjohtajien vaihtuvuus on ollut vähäistä, joten toiminnassa on ollut tärkeää jatkuvuutta.

Kehitysryhmien keskusteluissa huomioidaan aina myös nais- ja tyttöjalkapallo sekä futsal. Suurimmassa osassa kehitysryhmistä on mukana myös futsalin erikoisseurojen edustajia.

– Futsal on käyttämätön voimavara suomalaisen jalkapallon kehityksessä, sillä vietämme pitkät talvet sisätiloissa. Sen lisäksi, että houkuttelemme pelaajia futsalin pariin, haluaisin futsalin yhä vahvemmin mukaan myös jalkapallon pelaajakehitysohjelmaamme. Siitä löytyy hyviä esimerkkejä monesta maasta.

Suomi on iso maa, jossa etäisyydet ovat pitkiä. Etelä-Suomessa on lyhimmät välimatkat ja eniten asukkaita, mutta muilla alueilla joukkueet eivät ole aina saaneet riittävästi tasokkaita pelejä.

– Esimerkiksi sarjajärjestelmiä on mietitty ennen kaikkea pelaajien laadukkaan arjen kannalta. Välillä tuntui siltä, että parhaat pelaajat eivät kohtaa toisiaan kentällä riittävän usein. Esimerkiksi Itä-Suomen joukkueet eivät välttämättä ole saaneet riittävästi kovia pelejä. Sen muuttaminen on ollut yksi tavoite, Hyryläinen kertoo.

Hyryläisen mukaan yksi iso teema on liittynyt harrastamisen kustannuksiin. Kehitysryhmissä on mietitty paljon, miten kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa jalkapalloa ja kaikki lahjakkaimmat pelaajat saataisiin lajin pariin. Siihen liittyen kehitysryhmät ovat keskustelleet myös jalkapallon vaikuttavuudesta ja sen hyödyntämisestä julkisessa päätöksenteossa.

Toinen keskeisistä teemoista on ollut jalkapallon olosuhteet. Etenkin Etelä-Suomessa jalkapalloa pystytään harrastamaan hyvin ympäri vuoden, mutta myös kenttäpula on edelleen haaste. Hyryläisen mukaan yhtenä ratkaisuna on pyritty hyödyntämään vuorokauden tunnit mahdollisimman tehokkaasti. Harjoittelua olisi pyrittävä viemään yhä enemmän nuoremmissa ikäluokissa koulutyön arkeen, jolloin ilta-ajat vapautuvat vanhemmille ikäluokille.

Monet seurat painivat samanlaisten haasteiden kanssa, mutta ongelmia voidaan ratkaista yhteistyöllä ja resursseja yhdistämällä. Lisäksi Hyryläinen peräänkuuluttaa seurojen selkeämpää profiloitumista.

– Kaikkien ei tarvitse olla huippujalkapalloseuroja. Joku seura voi olla esimerkiksi tosi hyvä kasvattaja. Rahanjaon pitäisi tukea myös niitä pienempiä seuroja, jotka kasvattavat pelaajia, ei ainoastaan niitä, jotka jalostavat heistä maajoukkuepelaajia.

Samanlaista profiloitumista Hyryläinen toivoo myös valmennuspuolelle. Hän toivoo, että yhä useammat valmentajat erikoistuisivat osaamisensa mukaisesti eri ikäluokkiin ja saisivat ansaitsemaansa arvostusta pelaajien kasvuvaiheessa tehdystä työstä.

Mittatikut maailmalta

Yksi konkreettinen esimerkki kehitysryhmistä alkunsa saaneista ajatuksista on valmentajien mentorointiohjelma, joka käynnistettiin viime vuonna eteläisellä alueella. Nyt tavoitteena on laajentaa toimintaa myös muille alueille. Ajatuksen ydin on tiivistettynä se, että nuoret lupaavat valmentajat saavat tukea kokeneemmilta kollegoiltaan.

– Ajatus lähti siitä, että meillä on paljon kokeneita valmentajia, jotka eivät tee tällä hetkellä valmennustyötä. Mietimme millä tavoin voisimme hyödyntää heidän osaamistaan nuorempien valmentajien eduksi, Hyryläinen taustoittaa.

Hyryläinen korostaa kotimaisen osaamisen täysimittaista hyödyntämistä ja tiedonvaihdon merkitystä. Lisäksi hän toivoo, että pelaajien lisäksi myös potentiaaliset nuoret valmentajat pääsisivät maailmalla näyttämään osaamistaan ja oppimaan lisää. Sen suhteen Hyryläinen peräänkuuluttaa muun muassa entisten ammattilaispelaajien suhdeverkostojen hyödyntämistä.

– Hyödynnämme esimerkiksi maailmalta kotimaahan palaavia pelaajia yhä liian vähän. Meidän pitää miettiä, miten saisimme tiedot ja kokemukset tehokkaammin jakoon. Entisiä pelaajia voisi hyödyntää tässä mentorointimielessä. Lisäksi heillä on paljon kontakteja, jotka voivat avata väyliä ulkomaille.

Hyryläisen mukaan Suomen pitää seurata kansainvälisen jalkapallon trendejä. Ne asettavat mittatikun myös kotimaisen jalkapallon kehitykselle.

– Kehitysryhmien puheenjohtajana katson asioita kansainvälisen kilpailun kautta. Meidän pitää koko ajan olla ajan tasalla ja mitata tasoamme kansainvälisesti. Olen ehdottomasti sen kannalla, että meidän kannattaa kannustaa pelaaja ja joukkueita ulkomaille näkemään siellä vaadittua vaatimustasoa.

Suomen nuorisomaajoukkueet ovat pärjänneet viime vuosina hyvin, mikä on heijastunut Hyryläisen mukaan myös suomalaisen pelaajatuotannon arvostukseen. Seuraavana tavoitteena on hyödyntää myös sen tuomia taloudellisia mahdollisuuksia yhä paremmin.

– Meillä on paljon nuoria pelaajia ympäri Eurooppaa, mutta toistaiseksi pelaajista saadut siirtokorvaukset ovat vielä aika pieniä. Olemme keskustelleet kehitysryhmissä siitä, miten pystyisimme nostamaan pelaajien arvoa ja saamaan sen kautta lisää rahaa kotimaiseen jalkapalloon.

Artikkeli on osa juttusarjaa, jossa maajoukkueiden valmentajat sekä Palloliiton asiantuntijat avaavat ajankohtaisia aiheita.