Juha Malisen sopimus Pikkuhuuhkajien päävalmentajana päättyy

Rekrytointi alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi on käynnissä. Uudesta päävalmentajasta tiedotetaan mahdollisimman pian.

Juha Malisen Pikkuhuuhkajat pääsi lähelle EM-jatkokarsintapaikkaa, mutta palkintoa ei lopulta tullut.Kuva: Ⓒ Riku Laukkanen /SPL

30.8.2022 klo 18:56

Juha Malisen sopimus Pikkuhuuhkajien päävalmentajana päättyy. Malinen aloitti tehtävät Pikkuhuuhkajissa vuonna 2017, jolloin hän hyppäsi joukkueen peräsimeen kesken EM-karsintojen. Joulukuussa 2020 Palloliitto solmi Malisen kanssa vuoden 2022 loppuun kestävän jatkosopimuksen, ja tavoitteeksi asetettiin ikäluokan EM-kisapaikka.

– Päällimmäisenä koen kiitollisuutta siitä, että sain työskennellä tällaisessa työssä viisi vuotta. Minulla on ollut mahtavia työkavereita, ja on ollut hienoa seurata suomalaisen jalkapallon kehitystä läheltä. Koen, että olen oppinut paljon uutta ja kehittynyt valmentajana vielä näilläkin kilometreillä. Nykyään päävalmentajan rooli on pitkälti tiimin vetämistä – oma tiimini on ollut todella ammattimainen ja sitoutunut valitsemiimme linjauksiin, Malinen sanoo.

– Työskentely maan lahjakkaimpien nuorten kanssa on ollut suuri kunnia. Olen aina nauttinut siitä, kun saan työskennellä nuorten pelaajien kanssa. Vaikka aina pelataankin tuloksesta, minulle on ollut tärkeintä se, että Pikkuhuuhkajat toimii ponnahduslautana Huuhkajiin. Moni pelaaja nousi meiltä A-maajoukkueeseen – heidän matkaansa on hienoa seurata myös jatkossa.

U21-maajoukkueen lisäksi Malinen toimi U19-maajoukkueen päävalmentajana kesän 2018 EM-kotikisoissa. Kesäkuussa päättyneet EM-karsinnat olivat Maliselle kolmannet, ja jatkokarsintapaikka jäi lopulta yhden voiton päähän.

– Sain ennen karsintoja tavoitteeksi EM-kisapaikan. Se jäi hiuskarvan varaan, mutta selittelyt eivät auta. Vaikka korona häiritsi valmistautumistamme, saimme vedettyä ehjät karsinnat – otimme hienoja voittoja, mutta viimeisessä pelissämme emme pystyneet kaatamaan Norjaa.

Kansan kiinnostus Suomen maajoukkueita kohtaan on kasvanut merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana, ja Malinen on todistanut tätä aitiopaikalta. Pikkuhuuhkajat on saanut yleisön vahvan tuen etenkin Oulussa pelatuissa EM-karsintaotteluissa, ja kannustusta on riittänyt muillakin paikkakunnilla.

– Huuhkajien menestys on nostattanut kansanliikkeen, minkä myötä myös Pikkuhuuhkajia on alettu seuraamaan. Saimme viime karsinnoissa paljon tukea eri tahoilta ja eri paikoissa – näin sen kuuluu mennäkin. Viimeiset karsintapelimme osoittivat, että jalkapallokulttuuri on menossa Suomessa oikeaan suuntaan.

Malinen työskentelee vuoden loppuun muiden maajoukkueiden tukena sekä vastaa Palloliiton ja Puolustusvoimien urheilukouluyhteistyöstä.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kiittää Malista kuluneiden vuosien hyvästä yhteistyöstä.

- Juha on ollut merkittävässä roolissa tukemassa suomalaispelaajien pelaajakehitystä kansainväliselle huipulle ja hänen tukensa A-maajoukkuepelaajien kehittämisessä on merkittävä. Pikkuhuuhkajien tunnettuus Juhan alaisuudessa on kasvanut ja ammattimainen toimintaympäristö on toiminut pelaajille erinomaisena näyteikkunana maailmalle. Tahdon osoittaa lämpimät kiitokset Juhalle koko Palloliiton puolesta, ja toivotan hänelle kaikkea parasta tulevaisuuteen, Lahti sanoo.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit