Järvenpäässä pelataan nyt futista myötätuulessa

Järvenpään Palloseura JäPS vastasi Suomen Cupin neljännesvälierien uroteosta pudottamalla Veikkausliigajoukkue AC Oulun kilpailusta. Järvenpäässä on pelattu vuoden päivät tappioitta ja nousijajoukkue JäPS on Miesten Ykkösen kuntopuntarin jaetulla kärkisijalla. Myös junioritasolla tapahtuu hyviä asioita.

JäPS yllätti Suomen Cupin neljännesvälierissä AC Oulun. Kuva: @Corecrishna.photo

22.6.2022 klo 13:59

Järvenpäässä oli paikalla JäPS:n kauden 2022 ennätysyleisö, kun sinipaidat tarjoilivat kotifaneille dramatiikalla höystettyä Cup-romantiikkaa ja kaatoivat Oulusta vierailemaan saapuneen Veikkausliigajoukkueen. Samalla JäPS kirjoitti seuran historian kirjaan uuden sivun etenemällä ensimmäistä kertaa koskaan Suomen Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Kyseessä oli vasta toinen kerta tämän kauden uudistuneessa Suomen Cupissa, kun Veikkausliigajoukkue häviää alempisarjalaiselle vastustajalleen. Ensimmäinen oli Ilveksen tappio omalle reservijoukkueelleen Ilves/2:lle. JäPS:n päävalmentaja Osku Partonen on kuitenkin maltillinen joukkueensa saavutuksesta.

– Eihän tämä siinä mielessä niin suuri jymy-yllätys ollut, että onhan näitä tälläkin kaudella nähty että yhtä sarjaporrasta alempana pelaava joukkue voittaa ylempänä pelaavan. Mutta jos tämän laittaa siihen kontekstiin, että liigajoukkueet ovat hoitaneet kovalla prosentilla omat pelinsä, niin oli tämä siinä mielessä kova juttu, Partonen pohtii.

Eikä historiallinen Cup-menestys ollut ainoa merkki kovasta vireestä Järvenpäässä. Kotivoitto AC Oulusta venytti JäPS:n tappiottomien kotiotteluiden putken jo yli vuoden mittaiseksi. Viimeksi Järvenpäässä on hävitty kilpailullinen ottelu 18.6.2021 Miesten Kakkosen ottelussa Atlantis FC:tä vastaan.

– Se tuli ainakin itselleni jopa vähän yllätyksenä se tilasto, mutta eipä se sinänsä sen kummempaa ole, varmasti sekin päivä taas tulee kun kotona hävitään. Onhan se kuitenkin merkki hyvästä tekemisestä ja kyllä enemmistö on varmasti sitä mieltä, että kotona on lähtökohtaisesti helpompi pelata, kuin vieraissa. Toki meillä on kulkenut nyt ihan mallikkaasti vieraissakin, päävalmentaja kertaa.

Hyvä vire tulosta monivuotisesta laadukkaasta tekemisestä kentällä ja sen ulkopuolella

JäPS on kovassa nousussa suomalaisessa futiskentässä. Viime kauden päätteeksi Miesten Kakkosen lohkonsa vakuuttavasti voittanut järvenpääläisjoukkue nousi ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan Suomen toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle. Joukkue voitti kauden 22 ottelustaan peräti 18, ja mätti keskimäärin yli kolme osumaa ottelua kohden.

Kauden 2022 alku Miesten Ykkösessä iski kuitenkin lujaa vasten järvenpääläisten kasvoja. Kolmesta ensimmäisestä ottelusta JäPS keräsi kaksi 0–0 tasapeliä ja yhden se hävisi, jääden jälleen maaleitta. Neljäs ottelu Helsingissä Gnistanin vieraana toi kauden avausmaalin, mutta otsikot kääntyivät kuitenkin Gnistanin peräti kymmeneen täysosumaan. 10–1 tappio oli näin korkealla sarjatasolla täysin poikkeuksellinen. Kauden alku mukaili järvenpääläisille kohdistettuja mollivoittoisia kausiennusteita.

Toukokuun alussa pelatun neljännen sarjaottelun jälkeen JäPS:n kurssi on kuitenkin kääntynyt täysin. Gnistan-tappiota seuranneista kuudesta sarjaottelusta joukkue on kerännyt 14 pistettä, ja Suomen Cupissa ovat kaatuneet Kakkosen C-lohkossa pelaava Komeetat sekä viimeisimpänä Veikkausliigan AC Oulu.

– Hyvä ja nousujohteinen vire on jatkunut ja näkynyt meidän tekemisessä jo pitkään. Paljon pitempään, kuin mitä se on välttämättä kentällä suoraan näkynyt. Olemme muutaman vuoden jo miettineet ahkerasti, mikä voisi olla se meidän oma juttu ja pyritty olemaan ainutlaatuisia siinä mielessä. Nyt ollaan alettu löytää niitä omia juttuja ja ne on tuottaneet hyviä asioita. Paljon on tullut myös positiivista palautetta siitä, että JäPS on ainutlaatuinen joukkue, päävalmentaja Partonen pohtii.

Hienoja otteluita ja hämmästyttävän paljon erikoistilannemaaleja

JäPS aloitti Suomen Cup -taipaleensa cupin kolmannella kierroksella huhtikuun alussa. Vastassa Keski-Uusimaan derbyssä oli naapurikunta Nurmijärven NJS, joka pelaa Miesten Kakkosen A-lohkossa. Joukkueet olivat toisilleen hyvin tutut kunta-/kaupunkinaapuruuden lisäksi siitä, että ne ovat pelanneet samassa Kakkosen lohkossa edeltävät neljä kautta. Huhtikuisessa lauantaiottelussa Järvenpään Palloseura oli selvästi vahvempi lukemin 1–4.

Seuraavalla kierroksella JäPS matkasi pohjoiselle Uudellemaalle. Vastaan oli arvottu miesten nelosdivisioonassa pelaava Hyvinkään Palloseura HyPS. Hyvinkäältä järvenpääläiset hakivat jatkopaikan 1–2 vierasvoitolla.

Viidennellä kierroksella alueellisten rajojen hälvettyä cupista JäPS pääsi ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen ja sai vieraita Keski-Suomesta, kun Jyväskylän Komeetat (Miesten Kakkosen C-lohko) saapuivat Järvenpäähän. Kotiyleisölle tarjoiltiin vakuuttava 3–1 kotivoitto ja JäPS eteni 16:n parhaan joukkoon.

Neljännesvälierissä vastaan asettui ensimmäistä kertaa ylempisarjalainen, Veikkausliigassa hyvän alkukauden pelannut AC Oulu. Jälleen pelattiin Järvenpäässä, jossa JäPS on ollut pitkään voittamaton. Viimeiselle kymmenminuuttiselle asti edettiin ennakkosuosikki AC Oulun 0–1 johtoasemassa. Sitten järvenpääläinen taika otti jälleen tuulta alleen. Ensin Joakim Ärilä puski Hassan Sesayn lähettämän vapaapotkun oululaisten verkkoon 82. peliminuutilla. Viisi minuuttia tämän jälkeen JäPS-hyökkäys painosti AC Oulun puolustuksen pallonmenetykseen, ja vastahyökkäys päättyi pallon vierimiseen oululaisten verkkoon – JäPS oli kääntänyt tappiollisen tilanteen johtoasemaksi viidessä minuutissa, ja pelikellossa oli jäljellä vain muutama minuutti. Hetken kuluttua yllätys oli valmis ja JäPS juhli historiallista jatkopaikkaa kahdeksan parhaan joukossa.

Puolivälierissä JäPS:n on jatkettava urotekoja ja saatava vahva vire mukaan myös vieraskentälle, mikäli se aikoo Suomen Cupissa vielä pitemmälle. JäPS matkaa tiistaina 28.6. Lahden Stadionille FC Lahden vieraaksi.

– Tämä uudistunut Suomen Cup on ihan mahtava juttu. Kaikki meidän pelit ovat olleet hienoja, tasaisia ja laadukkaita matseja, sarjaportaisiin katsomatta. Positiivisin mielin lähdetään tulevana tiistaina myös Lahteen hakemaan paikkaa sitten neljän parhaan joukosta, JäPS-luotsi Partonen kertoo.

Mielenkiintoinen tilasto JäPS:n tämän kauden Suomen Cup -taipaleelta löytyy erikoistilanneosastolta. 11:stä tehdystä osumasta peräti viisi on syntynyt joko suoraan erikoistilanteesta tai sen välittömästä jälkitilanteesta.

– Se on kyllä jännä tilasto. Jotenkin ne onnistumiset erikoistilanteissa on osuneet kovalla prosentilla Suomen Cupin matseihin, Partonen naurahtaa.

JäPS:n puolivälieräkamppailu FC Lahden vieraana Lahden Stadionilla pelataan tiistaina 28.6. klo 18.30 alkaen. Tämä ja muut puolivälieräottelut ovat tuttuun tapaan katsottavissa Ruutu+ -palvelussa.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit