”Itsevarmuus pallon kanssa Tanska-ottelun teema” – Tuukka Pikkarainen saanut itsevarmuutta onnistumisista liigassa

Miesten Futsal-Liigan kuukauden pelaajaksi valittu Tuukka Pikkarainen haluaa nähdä Tanskaa vastaan itsevarman Suomen.

Tuukka Pikkarainen Thaimaan turnauksessa.Kuva: Essi Salonen

5.11.2022 klo 23:28

FC Kemin ja futsalmaajoukkueen Tuukka Pikkarainen on pelannut vahvan alkukauden. Pikkarainen johtaa Futsal-Liigan pistepörssiä viiden ottelun jälkeen. Maaleja FC Kemin kapteeni on viimeistellyt  peräti kymmenen, ja lisäksi syöttöpisteitä on kertynyt neljä kappaletta. 

– Koko joukkueellamme on lähtenyt kausi hyvin käyntiin. Olemme pelanneet hyvin ja omakin suoritustaso on mennyt ylöspäin, kun joukkuepeli on luistanut. On ollut mukavaa pelata. Meillä on tiivis ryhmä, ja itseluottamus on noussut onnistumisten myötä, Pikkarainen kertoo. 

Pikkaraisen hyvät otteet on huomattu myös muissa seuroissa. Pikkarainen valittiin pelaajien äänestyksessä lokakuun kuukauden pelaajaksi. Valinta oli Pikkaraiselle ensimmäinen laatuaan.

– Valinta tuntui hyvältä, on mukavaa, että onnistumiset on huomattu. Varsinkin kun muut pelaajat äänestävät, niin onhan se mukava juttu. Toivotaan, että sama jatkuu, Pikkarainen naurahtaa.

Itseluottamukselle käyttöä myös maajoukkueessa

Pikkarainen on suorittanut hyvällä tasolla myös maajoukkueessa. Suomi kuitenkin kärsi ensimmäisessä MM-karsintaottelussa tappion Romaniaa vastaan. Suomi on ollut jo pitkään tunnettu nimenomaan vahvasta puolustuspelaamisestaan. Romania-ottelu oli kuitenkin tärkeä osoitus siitä, että myös hyökkäyspäässä tarvitaan onnistumisia. Pikkarainen uskoo, että hänen osaltaan onnistumiset seurajoukkueessa kasvattavat pelirohkeutta myös maajoukkuepeleihin. 

– Uskon, että onnistumiset seurajoukkueessa näkyvät. Pitää vain yrittää pelata samalla tavalla, kun pelaa liigassakin. Tietenkin, kun alla on onnistumisia, sen pitäisi jatkua myös maajoukkueessa, Pikkarainen pohtii.

Suomi kohtaa seuraavassa MM-karsintaottelussaan Tanskan. Tanska on lohkon kolmesta maasta heikoimmin sijoitettu, ja se hävisi niin ikään avausottelussaan Romanialle. Pikkarainen uskoo, että Tanskaa vastaan Suomi voi kokeilla uusia asioita, mutta tarkkaa puolustuspelaamista ei silti sovi unohtaa. 

–  Kyllä meidän pitäisi tässä ottelussa olla hallitsevampi osapuoli, mutta silti tekemisen pitää lähteä hyvän puolustuksen kautta, jotta saamme pallonriistoja. Jos vertaa Romania-peliin, niin meidän pitäisi karsia helpoista pallonmenetyksistä. 

Pikkarainen myöntää kuitenkin, että Romania-ottelussa nähtiin hieman varovainen Suomi. Tätä lähdetään korjaamaan Tanskaa vastaan.

– Monta kertaa oli tilanteita, että helppo syöttö olisi ollut paikallaan, mutta sen sijaan menetimme pallon. Ehkä sellainen tietty itsevarmuus pallon kanssa voisi olla Tanska-pelin teema, Pikkarainen sanoo.

Suomi ei myöskään saa lähteä mukaan Tanskan pelaamiseen. Osa itsevarmuutta on myös se, että pystyy pelaamaan omilla vahvuuksillaan.

– Tanska on aika fyysinen joukkue, joka tulee kovaa päälle. He pyrkivät varmaan pitämään pelin aika simppelinä, ja he haluavat mennä päästä päähän, meidän ei kannata lähteä siihen mukaan, Pikkarainen päättää.

MM-karsintaottelu Tanska–Suomi pelataan Århusissa tiistaina 8. marraskuuta klo 19:00 alkaen. Ottelua voi seurata livenä Yle Areenassa tai jälkilähetyksenä Yle TV2 -kanavalta.

Lisää aiheesta

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Kaikki some-tilimme

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit