Maajoukkueet

Huuhkajat ja Romania pistejakoon

Suomen ja Romanian välinen UEFA Nations Leaguen ottelu Olympiastadionilla perjantai-iltana päättyi pistejakoon maalein 1-1 (1-0).

Teemu Pukki laukoi Huuhkajien johtomaalin

Teemu Pukki laukoi Huuhkajien johtomaalinKuva: Ⓒ Juha Tamminen /Juha Tamminen

23.9.2022 klo. 23:41

Ennen ottelun alkua palkittiin Gladiaattorina komean uran Huuhkajissa tehnyt Kari Arkivuo. Alkuviikolla maajoukkueuransa päättämisestä kertonut toinen Huuhkajalegenda Jukka Raitala puolestaan sai ansaitsemansa jäähyväiset niin Palloliitolta kuin Pohjoiskaarteeltakin.

Huuhkajat lähti otteluun jo tutuksi tulleella kolmen topparin linjalla. Kärjessä puolestaan oli tutkaparina Teemu PukkiFredrik Jensen. Ottelun alussa kumpikaan ei jäänyt tarkkailemaan, vaan vauhtia riitti avausminuutista lähtien.

Avausmaaliakaan ei tarvinnut odottaa kuin 12. minuutilla. Romanian pienen pallonhallintajakson jälkeen Suomi tuli vahvasti vasemmalta ja pallo pelattiin rangaistusalueen sisään Glen Kamaralle, jonka jatkoon Romanian puolustus pääsi väliin, mutta pallo tuli suoraan Onni Valakarille, joka siirsi Pukille, joka puolestaan laukoi vajaasta 20 metristä pallon komeasti Romanian maalin vasempaan kulmaan ohi Ionuț Radun.

Suomi oli johtomaalin jälkeenkin hyökkäyksissään terävämpi ja toisaalta puolusti tarkasti. Toisessa päässä kenttää Romania sai ensimmäisen maalipaikkansa vasta 26. minuutilla, mutta Lukas Hradecky torjui Răzvan Marinin laukauksen eleettömän varmasti. Romania sai kuitenkin paremmin otetta ja reilun puolen tunnin pelin jälkeen ensin Hradecky torjui Deian Sorescun laukauksen tolpan kautta takaisin kentälle ja tämän jälkeen puolustus ehti peittämään jatkolaukauksen. Pallo käväisi vielä keskityksestä Suomen maalin poikkihirressäkin, mutta sen jälkeen tilanne purkautui.

Kovin pitkäksi Romanian painostusjakso ei kuitenkaan venynyt, vaan peli tasaantui nopeasti jälleen. Kohti taukoa edettiin varsin tasaisesti, eikä todellisia maalipaikkoja kummassakaan kenttäpäädyssä nähty, joten tauonviettoon mentiin Suomen 1-0-johdossa.

Toisen jakson ensimmäinen paikka tuli Romanialle, joka pääsi riiston jälkeen vastahyökkäykseen, mutta Hradecky torjui Sorescun nosto-yrityksen ja pian perään Sorescu puski keskityksestä vain niukasti ohi oikean pystytolpan. Kolmas kerta sanoi kuitenkin toden Romanialle. Laitapuolustaja Nicușor Bancu nousi vahvasti mukaan hyökkäykseen ja pääsi päätyrajalta kääntämään Florin Tănaselle, joka jatkoi pallon reilusta viidestä metristä ohi Hradeckyn.

Suomen päävalmentaja Markku Kanerva reagoi Romanian vahvaan alkuun tauon jälkeen tekemällä tuplavaihdon jo ennen tunnin täyttymistä pelikellossa. Benjamin Källman korvasi Fredrik Jensenin ja Lucas Lingman Valakarin. Tämän jälkeen Suomi sai jälleen paremmin otetta ja painettua peliä Romanian kenttäpuoliskolle. Tähän puolestaan Romanian päävalmentaja Edward Iordanescu vastasi tekemällä 67. minuutilla kertaheitolla kolme vaihtoa.

Peli tasaantui jälleen ja Kanerva haki lisää tuoretta voimaa hyökkäykseen vaihtamalla Joel Pohjanpalon Pukin tilalle.

Varsinaisen peliajan viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa Nicolae Stanciu laukoi kaukaa vain hiukan ohi Suomen maalin. Seuraavasta hyökkäyksestä Olympiastadionin kotiyleisö vaati puolestaan rangaistuspotkua, kun ylös noussut Nikolai Alho meni nurin maalipaikassa, mutta peli jatkui. Muutama minuutti myöhemmin Lingman pelasi Källmanin oikealta puolittain läpi, mutta Källmanin laukaus parin harhautuksen jälkeen viuhui hiukan ohi Radun vartioiman maalin.

Kanerva teki ottelun lopulla vielä kaksi vaihtoa ja kentälle tulivat Ilmari Niskanen ja Kaan Kairinen. Aivan varsinaisen peliajan loppuhetkillä Suomi pääsi hyvään vastahyökkäykseen, mutta Källmanin poikittaissyöttö ei aivan löytänyt kanssapelaajia maalin edustalta. Seuranneesta kulmapotkusta Robert Ivanov pääsi puskemaan voimalla, mutta Romanian puolustus pelasti miltei maaliviivalta. Romaniakin pääsi vielä hakemaan voittomaalia, mutta Hradecky nyrkkeili Alexandru Cicaldaun laukauksen vaarattomammille vesille, eikä enempiä osumia nähty.

Suomi kohtaa Nations Leaguen B-liigan lohkon päätösottelussa maanantaina vieraskentällä Podgoricassa Montenegron.

Suomi – Romania (1-0)

12. 1-0 Teemu Pukki
52. 1-1 Florin Tănase

Huuhkajien kokoonpano:

1 Lukas Hradecky
2 Leo Väisänen
3 Richard Jensen
4 Robert Ivanov
6 Glen Kamara (v)
9 Fredrik Jensen > 57. 21 Benjamin Källman (v)
10 Teemu Pukki > 75. 20 Joel Pohjanpalo
11 Rasmus Schüller (v) > 88. 15 Kaan Kairinen
16 Onni Valakari > 57. 14 Lucas Lingman
17 Nikolai Alho
18 Jere Uronen > 88. 8 Ilmari Niskanen

Vaihdossa:

12 Carljohan Eriksson
23 Viljami Sinisalo
5 Miro Tenho
7 Santeri Hostikka
13 Pyry Soiri
19 Marcus Forss
22 Arttu Hoskonen

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit