Maajoukkueet

Hollanti Helmareita tehokkaampi EM-kenraalissa

Helmarit haastoi hallitsevan Euroopan mestarin lauantai-iltana viimeisessä valmistavassa maaottelussa ennen ensi viikolla käynnistyvää EM-lopputurnausta.

Sanni Franssi aiheutti ongelmia Hollannin puolustukselle.

Sanni Franssi aiheutti ongelmia Hollannin puolustukselle.Kuva: Ⓒ SPL /Kalevi Hämäläinen

2.7.2022 klo. 20:53

Suomen avauskokoonpanossa oli kaksi muutosta Japani-otteluun verrattuna. Natalia Kuikka oli sivussa sairastumisen johdosta ja Elli Pikkujämsä otti hänen paikkansa toisena topparina. Maanantaina sivussa ollut Tuija Hyyrynen aloitti puolustuksen oikeassa laidassa.

Enschedessä pelattu ottelu käynnistyi tunnustelevasti. Suomi loi hyvää painetta kotijoukkueen maalille ottelun 6. minuutilla, mutta suomalaispelaajat eivät päässeet testaamaan Sari van Veenendaalin torjuntavirettä.

Kentän toisessa päässä Hyyrynen katkaisi Vivianne Miedeman syötön maalille ja seuraavassa Hollannin hyökkäyksessä Tinja-Riikka Korpela koppasi Miedeman laukauksen. Suomi onnistui luomaan hyviä pitkiä pallonhallintajaksoja ja hyökkäyksiä. Pikkujämsä lähetti Sanni Franssille hienon pystysyötön 13. minuutilla. Franssi ei kuitenkaan aivan ylettänyt palloon.

Hyyrysen syöttö maalin eteen Franssille katkaistiin 20. minuutilla. Viisi minuuttia tästä ja Franssi haastoi vasemmalla. Real Sociededin pelaaja ohitti puolustajan hienosti, mutta viimeinen syöttö Linda Sällströmille ei onnistunut.

Hollanti iski Suomen hyvästä vaiheesta huolimatta puolen tunnin kohdalla. Miedema murtautui Suomen boksiin ja laukoi pallon voimalla maalin oikeaan kulmaan. Suomi oli lähellä nopeaa vastausta. Adelina Engman lähetti Franssin vauhtiin, mutta syöttö maalille katkaistiin jälleen. Sällsrömin laukaus oli helppo torjuttava van Veenendaalille 36. minuutilla.

Tasoitusmaali oli todella lähellä viisi minuuttia ennen taukoa. Ensin Sällströmin laukaus boksissa epäonnistui, seuraavaksi Ria Ölingin laukaus blokattiin, jonka jälkeen Emma Koiviston pusku siivottiin lähes maaliviivalta. Tauolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa lukemin 1-0.

Suomi teki tauolla tuplavaihdon, kun Olga Ahtinen ja Nora Heroum tulivat kentälle. Franssia rikottiin selvästi rangaistusalueen rajalla heti toisen jakson alussa, mutta peli sai jatkua. Pallo päätyi jatkotilanteen jälkeen Hollannin verkkoon. Erotuomari kuitenkin näki Koiviston rikkoneen tilanteessa eikä maalia hyväksytty. Seuraavaksi Franssin veto blokattiin, ja kotijoukkue selvitti niukasti seuranneen kulmapotkun.

Lähes kaikessa mukana ollut Franssi harhautti Hollannin puolustajan 56. minuutilla, mutta laukaus blokattiin jälleen. Helmarit oli toisen jakson alkupuolella hallitsevampi osapuoli. Maalintekoyritykset olivat silti harvassa Hollannin puolustaessa omaa maaliaan hyvin.

Van Veenendaal torjui vaihdosta kentälle tulleen Jenny Danielssonin taidokkaan laukauksen 68. minuutilla. Hollanti oli ottelussa tehokkaampi – Miedema iski ottelun toisen maalinsa 70. minuutilla Victoria Pelovan tarjoilusta.

Amanda Rantasen laukaus hyvästä paikasta karkasi maalin yli 78. minuutilla. Hetki tämän jälkeen Koiviston keskitys jäi Van Veenendaalin käsiin. Myöskään Summasen laukaus ei osunut maalipuiden väliin neljä minuuttia ennen täyttä aikaa. Suomella oli aivan ottelun lopussa vielä muutamia puolittaisia paikkoja, mutta maaleja ei nähty. Helmarit taipui Hollannille vahvasta esityksestä huolimatta.

Suomen taival EM-lopputurnauksessa käynnistyy perjantaina 8. heinäkuuta, kun Helmarit kohtaa Espanjan Milton Keynesissä.

Hollanti - Suomi 2-0 (2-0)
30' Vivianne Miedema 1-0
70' Vivianne Miedema 2-0

Suomi:
23 Tinja-Riikka Korpela
2 Elli Pikkujämsä
3 Tuija Hyyrynen >> 46' Nora Heroum
4 Ria Öling >> 61' Essi Sainio
5 Emma Koivisto
7 Adelina Engman >> 84' Heidi Kollanen
10 Emmi Alanen >> 46' Olga Ahtinen
16 Anna Westerlund
17 Sanni Franssi >> 61' Jenny Danielsson
18 Linda Sällström >> 75' Amanda Rantanen
20 Eveliina Summanen

Helmarit

Etkö löytänyt etsimääsi?

Seuraa meitä

Liity postituslistalle

Saat alennuksen Huuhkajien ja Helmareiden ottelulipuista. Lisäksi saat etuosto-oikeuden Huuhkajien ottelulippuihin sekä etuja Maajoukkueen verkkokauppaan.

Postituslistalle liittyminen

Pääyhteistyökumppanit